Eikö kehdata ?

Löytyisiköhän jostain netistä Delta-Auton huoltojen hintoja niinkuin esim. Automaa/Peugeot.
Itse en löytänyt mistään. Päädyin siihen että eivät kehtaa, uskalla tai vähät välittävät ns asiakaspalvelusta. Kokemusta 40 000 huollosta, soitto kolmeen Delta-Autoon ja niin tuli myös kolme eri hintaa kyseiselle huollolle. Halvimman ja kalleimman ( liikkeet Uudellamaalla ) ero huimat 98 euroa samasta työstä.
1311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olisikin mielenkiintoista kun hinnat olisivat netissä kaikkien nähtävillä ja vertailtavana.

Olen tullut siihen tulokseen että Delta-Autossa ei ole asiakaspalvelulle pistetty kovinkaan suurta painoa. Tampereella on moni Fiiatin omistaja kertonut millaista palveua on paikallisesta Delta-Autosta saanut, eikä siinä tosiaan paljoa hurraamista ole. Sen vuoksi olisikin hyvä jos Tampereenkin kokoisessa kaupungissa olisi kaksi Fiiatin merkkihuoltoa, Delta-Auto menettäisi monopoliasemansa ja hintoihin ja palveluun tulisi tätä myötä tervettä kilpailua.

Mutta ajatelkaas millaisen edun Fiiatti saisi taakseen jos Delta-Autot tarjoaisivat viimeisen päälle ystävällistä palvelua kilpailukykyisillä hinnoilla. Siinä moni jo miettisi Fiiatin ostamista muunkin kuin auton edullisen hinnan vuoksi. Mutta Delta-Autossa kai on laskelmoitu että pelkkä halpa auton hinta riittää. Kun on Fiiatin ostanut, on tavallaan koukussa, jossa on turha rimpuilla. Kun ei ole kilpailua, on palvelut ostettava sieltä mistä ne saa, siihen hintaan jolla ne saa. Olkaa sentään siellä Uudellamaalla tyytyväisiä jos teillä on kuitenkin valinnanvaraa, täällä peräkylillä sitä ei valitettavasti ole edes tarjolla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


VERTAILIJA kirjoitti:

Löytyisiköhän jostain netistä Delta-Auton huoltojen hintoja niinkuin esim. Automaa/Peugeot.
Itse en löytänyt mistään. Päädyin siihen että eivät kehtaa, uskalla tai vähät välittävät ns asiakaspalvelusta. Kokemusta 40 000 huollosta, soitto kolmeen Delta-Autoon ja niin tuli myös kolme eri hintaa kyseiselle huollolle. Halvimman ja kalleimman ( liikkeet Uudellamaalla ) ero huimat 98 euroa samasta työstä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu