Kaikenkaatava ahdistus.

Voiko ahdistuksesta päästä yli vain "odottamalla" sen loppumista?

Olen siis 31 vuotias mies ja seurustelusuhteessa aivan ihanan ja täydellisen naisen kanssa, jota ehdottomasti rakastan.

Edellinen vakava suhteeni loppui 7 vuotta sitten, suhteesta jäi yksi lapsi,
suhde loppui aikoinaan ex-naiseni toimesta ja toki silloin sattui mutta olen päässyt täysin asiasta yli jo aikoja sitten, kunhan vain varmistin tämän ettei aleta miettimään haikailenko exääni.

Olen kyllä tapaillut naisia tämän 7 vuoden aikana, mutta enimmäkseen viettänyt perus sinkkuelämää, johon olen ollutkin onnellinen, silloin tällöin jotain vakavampaa on ollut mutta syystä tai toisesta tilanteet ovat jääneet.

Nyt noin 5kk sitten tapasin aivan mahtavan naisen, jonka kanssa kaikki toimi heti täydellisesti.. rakastuin häneen kuin suoraan leffoista.

Alkuun näimme tiiviisti, vietimme paljon aikaa yhdessä ja soittelimme käytännössä päivittäin, enkä missään nimessä kokenut sitä ahdistavaksi ja soittelut/näkemiset/viestit olivat molemminpuoleisia eikä vain toisen taholta.

Muutama viikko sitten tapahtui jotain.. en itsekään tajua mitä. Aivan järjetön ahdistus lähti käyntiin.. aloin tarvitsemaan enemmän ja enemmän tilaa ympärilleni, samanaikaisesti yritän vakuuttaa tälle naiselle ettei mikään ole hätänä, että minulla on vain nyt hetki jolloin tarvitsen hiukan tilaa mutta ehdottomasti tahdon hänen kanssaan pysyä..
Olen kyllä häntä nähnyt mutta alan kokea pelkästään hänen soittonsa ahdistaviksi.. ihan kaiken.. tahtoisin mennä ystävien kanssa istumaan mutta omalla tavalla tunnen todella huonoa omatuntoa jos laittaisin kaiken vapaa-aikani ystävien kanssa istumiseen ja kaljotteluun vaikka yhtäläisesti voisin hänet pyytää mukaani.

En todellakaan, todellakaan tahtoisi kyseistä naista jättää,
tuntuu järkyttävältä miettiä että satutan ehdottomasti häntä eniten tässä tilanteessa ja olenkin varonut etten tekisi hänestä mitään "soitellaan silloin tällöin tapausta" vaan pidän tietenkin yhteyttä häneen enkä aloita mitään katoamista.

Olen tässä nyt viikon aikana pohtinut paljon ja huomannut että kaikki, siis todella, kaikki suhteeni joissa olen ollut noin 15-vuotiaasta lähtien, eikä sillä että niitä olisi tonnikaupalla ollut, mutta jokatapauksessa, kaikkiin on sisältynyt tämä sama ahdistus. Vakavimmat suhteet joissa olen ollut ovat muodostuneet sillä että olen ilmoittanut tarvitsevani hetken taukoa suhteesta ja klassisesti sitä kautta tajunnut etten voi "elää ilman toista"

Ensinnäkin, koko tilanne on järkyttävä tajuta koska ihmisenähän tuo ei minusta varsinaisesti tee mitenkään hyvää. mutta fakta on se että ahdistus on oikeasti kasvanut niin valtaisaksi etten ole pystynyt kuvittelemaan edes ihmisen läheisyyttä enää vierelläni. Silti suhteet joissa olen ollut, näiden taukojen tai mitälie jälkeen ovat olleet ehdottomasti onnellisia, ja olen ollut tunteistani täysin varma, en myöskään ole ikinä pettänyt ketään, missään vaiheessa.

Toivoisin että joku saisi tästä selityksestä nyt jotain kiinni ja vaikka neuvoa miten kannattaisi edetä.. olen kyllä keskustellut naisen kanssa tästä tilantarpeesta, mutta en voi olettaa todellakaan että hän jaksaisi ikuisesti minun pakottavaa tarvetta olla yksin ilman inahdustakaan hänestä :(

koko tilanne on niin sekava.. en ole elämässäni tahtonut ketään näin paljon elämääni ja yhtäläisesti en ole ikinä tahtonut olla näin paljon vain omissa oloissani.