Se tunne kun haluaa tappaa itsensä...

Joka päivä jossain vaiheessa mietin eri keinoja tappaa itseni. Päivä päivältä tulen varmemmaksi, että en elä enää syksyyn asti. Kuka jäisi kaipaamaan? Ystävät löytävät parempia kavereita, vanhemmat olisivat vain tyytyväisiä, että en olisi enää heidän riesanaan. Joten mitä väliä on, jos ruma, läski paska, joka epäonnistuu kaikessa, kuolisi? Vanhemmille jäisi enemmän rahaa, kun ei niitä minuun tarvitsisi tuhlata...

Olen miettinyt lääkkeitä, eivät taida varma tapa... Olen miettinyt katolta hyppäämistä, lähistöllä ei ole tarpeeksi korkeita taloja, että kuolema olisi taattu. Ampua en itseäni voi, sillä asetta ei kotona ole, jos ilmakivääriä ei lasketa mukaan. Voiko sillä tappaa itsensä?
Jäljellä on myös hirttäytyminen sekä ranteet auki. Kumpikin on vain aika hidas tapa kuolla, siis sillein, että ihmiset ehtisivät tulla paikalle. Vanhemmat kotona yms.

Enkö vain voisi nukkua pois? Sulkisin silmäni illalla tietäen, ettei niitä enää ikinä tarvitsisi avata. Ei tarvitsisi pelätä huomista, tulevaa sillä sitä ei olisi. Mutta ei... Joka aamu avaan silmäni uuteen, ahdistavaan, pelottavaan päivään. Sillä hetkellä kun silmäni avaan, toivoisin että olisi jo ilta ja voisin taas nukahtaa. Joskus näen unia joissa yritän itsemurhaa, kuitenkin herään siihen, kun esim. hyppään kalliolta ja tipun pimeyteen ja jokus siihen, että herään sairaalassa epäonnistuneen yrityksen jäkeen.

Anteeksi, kirjoitukseni, mutta tulin vain hieman purkamaan tunteitani, selvittämään päätäni....