Seisot kirjakaupassa yleisön joukossa ja olen hetkeksi unohtaa sanani, kun katsemme kohtaavat niin pitkän ajan jälkeen. Huone pienenee. On vain etäisyys kahden ihmisen välillä ja kymmenien, satojen, tuhansienkin joukosta minä tunnistaisin hahmosi.
Enemmän harmaata ohimoilla, sama poikamainen olemus, joka ei vanhene. Olet yksin, katsot ja hymyilet, enkä voi olla hymyilemättä takaisin. Toivon tilaisuuden päättyvän, haastattelijan esittävän viimeisen kysymyksensä, jotta voisin halkaista tieni luoksesi ja unohtaa kaiken muun. Unohtaa. En ole kuitenkaan unohtanut sinua. Olen kantanut sinua syvällä taskussani kaikki nuo vuodet. Olet jokaisessa musteen lyömässä kirjaimessa, jonka olen kirjoittanut, ja minä kirjoitin kuin kuiskatakseni sanani sinulle - yksin sinulle, en kenellekään muulle, ja nyt sinä olet siinä.
Valot katossa välkähtävät, sammuvat. Syttyvät hitaasti uudelleen. Ihmiset taputtavat, kirjaimet nousevat hitaasti kankaalla, katoavat pimeyteen rajojen ulkopuolella. Sorina nousee musiikin ylle, jotkut tekevät jo lähtöä ja tapailevat askeliaan hämärässä salissa penkkien välissä. Katson kirjainten nousua, katoamista tyhjyyteen. Ei ole vain elokuvaa. Elämä on elokuvaa ja sen ulkopuolella katson kaikkea kuin ulkopuolinen eristyksistä, enkä hengitä.
Enemmän harmaata ohimoilla, sama poikamainen olemus, joka ei vanhene. Olet yksin, katsot ja hymyilet, enkä voi olla hymyilemättä takaisin. Toivon tilaisuuden päättyvän, haastattelijan esittävän viimeisen kysymyksensä, jotta voisin halkaista tieni luoksesi ja unohtaa kaiken muun. Unohtaa. En ole kuitenkaan unohtanut sinua. Olen kantanut sinua syvällä taskussani kaikki nuo vuodet. Olet jokaisessa musteen lyömässä kirjaimessa, jonka olen kirjoittanut, ja minä kirjoitin kuin kuiskatakseni sanani sinulle - yksin sinulle, en kenellekään muulle, ja nyt sinä olet siinä.
Valot katossa välkähtävät, sammuvat. Syttyvät hitaasti uudelleen. Ihmiset taputtavat, kirjaimet nousevat hitaasti kankaalla, katoavat pimeyteen rajojen ulkopuolella. Sorina nousee musiikin ylle, jotkut tekevät jo lähtöä ja tapailevat askeliaan hämärässä salissa penkkien välissä. Katson kirjainten nousua, katoamista tyhjyyteen. Ei ole vain elokuvaa. Elämä on elokuvaa ja sen ulkopuolella katson kaikkea kuin ulkopuolinen eristyksistä, enkä hengitä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jokin kesäsateessa saa uneksimaan. Ovatko ne unet ja haaveet, jotka taivas luovuttaa nyt takaisin? En tiedä, mutta rakennan mielessäni talon kokoisia valtakuntia.
Kauniita ovat sanasi ja näkysi. Kuutamonpaistetta yötaivaallesi.
http://youtu.be/vmmh_9-o-0U