Minulla olisi tarkoituksena istuttaa nurmikkoa takapihalle n. 25 m2:n alueelle. Kysymys liittyy lähinnä pohjatöihin. Maapohja on tiivistä savimaata. Edellinen omistaja on jostain syystä laittanut savimaan päälle suodatinkankaan ja n. 30 cm hienoa hiekkaa. Tähän päälle olisi siis tarkoitus istuttaa nurmikko. Onko tuohon hiekan päälle järkevää laittaa esim. 20 cm:n kerros multaa johon sitten nurmikko istutetaan? Hiekasta kun en oikein pienellä vaivalla pääse eroon. Toki hieman sitä hiekkaa saan vähennettyä tasaamalla esim. etupihan laatoitusta, jonka alle siitä siis voisi osan käyttää. Vai olisiko se suodatinkangas järkevää ottaa sieltä saven ja hiekan välistä pois ja sekoittaa sitä savea ja hiekkaa ja sitten laittaa se multa siihen päälle? Kiitos vinkeistä jo etukäteen
Vastaukset 2
- Agrostis
En ole mikään nurmikkofani, mutta siihen hiekan päälle minä laittaisin kasvualustan nurmikolle. Ensin ottaisin pienen kasan hiekkaa sivuun. Sitten levittäisin osan mullasta hiekan päälle ja vaikka puutarhaharavalla sekoittaisin multaa hiekkaa. Sitten loput mullat. Minun nurmikkoon riittäisi kymmenen senttiä multaa.Tarvittaessa multaa voi parantaa sekoittamalla siihen hiekkaa.
Sitten vain kasvualusta tasaiseksi ja kastelu ja kylvö. Jos ja kun sivuun laitettu hiekka olisi kuivunut, niin sirottelisin hiekkaa ohuesti siementen päälle. - joutuu ainakin
kuivana kesänä kastelemaan jos jättää sen kankaa sinne alle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu611630- 291255
- 851098
- 43915
- 67855
- 94836
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.15799Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19745Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131735- 116711
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �151659- 4632
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31625- 43611
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t76603Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45580- 19566
- 46558
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä25551Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke19522