Kuukautiskiertoni pituus on aina ollut n. 25-35 päivää. Aiemmin (nuorempana) en merkannut kuukautiskiertoja ylös tai muistanut niitä, koska jotenkin aina "sisäinen kello" kertoi milloin kuukautisten olisi määrä alkaa (eli "tunsin" milloin kuukautiset olivat myöhässä). Kuukautiskiertoni oli nuorempana n. 4-5 viikkoa. Nyt olen alkanut merkitä kiertoja ylös. Yhdessä vaiheessa kiertoni oli n. 28 päivää ja jossain vaiheessa 25 päivää, kerran 23 päivää. Nyt on pari kiertoa mennyt niin että pituus on ollut 35 päivää. Nyt edellisistä kuukautisista on kulunut tämän päivän jälkeen juuri tuo 35 päivää. Ja kuukautisia ei vielä kuulu, tosin muutaman viime päivän ajan on ollut vähän sellainen tunne että kohta alkaisivat.
Onko kiertoni muuttunut epänormaalin pitkäksi? Tiedän, että normaali kuukautiskierto on se 23-35 päivää. Mutta onko tämä muutos minun kohdallani epänormaali? Kun välillä kierto on ollut 23-28 päivää ja nyt parin-kolmen kierron ajan 35 päivää. Ja jos nyt tämä kierto on pidempi kuin 35 päivää. Onko tämä merkki kierron (jatkuvasta) pitenemisestä? Pitäisikö olla huolissaan?
Olen 20-vuotias. En voi olla raskaana eikä minulla voi olla sukupuolitautia. Minulla ei myöskään ole esiintynyt mitään epämääräisiä oireita.
Anteeksi jos kirjoitus on sekava, toivottavasti saatte selkoa. :)
Kuukautiskierto
NuoriNainen
0
74
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv8212665Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan1711363- 514583
- 244297
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni164222Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv364030Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h573929No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol423752- 603490
- 423165