Jussi Halla-ahon ehdotus jyrättiin – Eerolalle vain 5 ääntä
Kotimaa
|
Jussi Halla-ahon tuomio
Kansanedustaja Jussi Halla-ahon (ps.) ehdotus korvaajakseen eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajana, Juho Eerola, ei saanut kannatusta perussuomalaisten eduskuntaryhmässä. Ryhmä valitsi valiokunnan puheenjohtajaksi Pirkko Mattilan 25 äänellä, kun Eerola sai vain viisi ääntä.
Valinnan on katsottu kertovan siitä, millainen valta kansanedustaja Jussi Halla-aholla ja hänen johtamallaan maahanmuuttokriittisellä siivellä on perussuomalaisissa.
Hukkaan meni ero Suomen Sisusta
7
97
Vastaukset
- Arttu Vaanjoo
Juho poika voi liittyä taas suomen sisuun ja jatkaa vasemmiston ja vihreiden härnäämistä, niillä homokirjoituksillaan.Näin se elämä palaa raiteilleenkin Juho pojan maailmassa. onneksi voi aina palata aatteidensa juurille. Pyllisti kerran sisulle mutta kun kauniisti pyytää, niin eiköhän kelpaa taas riveihin, Jussin rinnalle. Oomme me kovia poikia me Halla ahot ja eerolat. Ääniäkin tuli peräti viiskappaletta, vahinko ettei kotkan prsut päässeet äänestämään.
No jos ei pääse ennen millekään aatteelle pyllistämään ,niin seuraavan kerran kun esität trippaus numerosi, muista pyllistää! - liity takas
Jaettu kakkos-sija eerolalle, ei anna aihetta REHVASTELULLE, mut saihan olla edes ehdokkaana.?
- appostuu
Eerolasta kuoriutuu vielä kunnon poliitikko joka pitkän ja kunniakkaan uran luo, eka merkki on se sisusta eroaminen ja muutenkin edukseen muista persuista eroava sivistyneempi kielen käyttö ja harkitsevuus mitä suustaan päästää... puolueloikkaus viimeistelisi vielä sen menestyksen ja pitkän uran.
- Arvon nousu
Järki voitti valiokunnasta nousi oikea sivistynyt puheenjohtaja Pirkko Mattila Oulusta.
- Valinta tehty
Arvon nousu kirjoitti:
Järki voitti valiokunnasta nousi oikea sivistynyt puheenjohtaja Pirkko Mattila Oulusta.
Pulinat pois.
- semmosta se on
sanos noin artolle oikeudenpäätöksistä.
Olisi ehkä auttanut jos juho olisi käyttänyt ihannoimiaan jalkamiinoja, ja tietenkin stripannut tilaisuudessa, samalla siteeraten vaikkapa junnu vainiota.
Myöskin olisi ollut hyvä jos olisi tuonut julki persumiehille huolensa siitä ettei *muihin kulttuureihin pidä sekaantua. siitä ei koidu mitään hyvää*
Nyt sekaantuivat naiskulttuurin ja totta ei juholle hyvää seurannut. - ent. äänestäjä
Puolueessa hajaannusta, Eerolan poliittinen koti löytyisi Muutos 2014 puolueesta, johtopaikkoja ja julkisuutta tarjolla
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä äänesti hallintovaliokunnan puheenjohtajaksi Pirkko Mattilan. Patsi Mattila, myös demokratia voitti.
Äänestäminen ei ole ollut perussuomalaisten eduskuntaryhmässä vakiotoimia. Yleensä on riittänyt, että on tiedetty puheenjohtaja Timo Soinin kanta. Nyt tosin lienee ollut kyse molemmista.
Se, että äänestetään, ja eniten ääniä saanut voittaa, on hyvä merkki! Kuten tänään.
Jo ennestään hallintovaliokunnan jäsenenä istunut, 48-vuotias Pirkko Mattila sai 25 ääntä ja selkeän voiton. Juho Eerola, joka kiirehti eroamaan jo tällä viikolla kansallismielisestä Suomen Sisusta, sai vain viisi ääntä. Kolmas ehdokas, Ismo Soukola, sai myös viisi ääntä.
Eerola oli hallintovaliokunnan puheenjohtajan paikalta eroamaan joutuneen Jussi Halla-ahon oma suosikki tehtävään. Eerola hävisi kisan juuri siksi. Perussuomalaiset ottivat nyt etäisyyttä niin ryhmän maahanmuuttokriittiseen siipeen kuin jatkuviin yllätyksiin. Maltti voitti.
Myös puheenjohtaja Timo Soini säi näpäytyksen. Soini julisti IS:n haastattelussa 2009, että rasismituomion saanut saa myös lähtöpassit puolueesta. Kun Korkein oikeus sitten antoi tuomionsa Halla-aholle, Soinin takki kääntyi. Muut puolueet panivat Halla-ahon eroamaan hallintovaliokunnan puheenjohtajan paikalta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341998Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291037- 69877
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261763Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65751- 13725
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686- 83685
- 26669
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.210668