On hienoa huomata,
että harrastelijoille on olemassa foorumeita,
joille suoltaa runoiksi,
jopa taiteeksi miellettyjä tekstejä.
Millaiseksi mahtaakaan viimelopuksi
tämänkin tutkimusmatkan tiimellyksessä
paljastua tiettyjen foorumeiden
ja kaikkien niille kirjoittavien
todellinen, syvin olemus?
Joillakin paljon päivittäin
esillä olevilla kirjoittajilla
näyttäisi olevan syvä tarve
säilyttää oma mukavuusalueensa
koskemattomana.
Mutta pinnan alla vellova
mätä aines purskahtelee esille,
juuri silloin, kun joku yhteisöstä
tuntee tarvetta valita omakseen
jotakin tekstiä seuraavan,
leimaavan tai itsetietoisen
puheenvuoron.
Se voi olla joku runon nimellä
kulkeva kannanotto
kirjoitusalustalla vallitsevaan tilanteeseen,
se voi olla jonkun runon nimellä kulkevan
kirjoitelman jälkeen ns. palautteeksi kirjoitettu,
tarkoin valittu tapa antaa
framille kirjoitetulle sopiva selitys,
komppi, allekirjoitus.
What ever,
tarkoitus näkyisi olevan
ohjailla saitin päivittäisiä tapahtumia,
pulista refleksinomaisesti
päivän huippulukemat
kuin salmonellaa tartuttava puluparvi
tai vaieta mielenosoituksellisesti,
kunhan tulisi vain korostetuksi
tiettyjen sisäänlämpiävien
klikkien yhteishenkisyys,
ja että onnistuttaisiin
sulkemaan ulkopuolelle,
tai ajamaan ulos foorumilta ne,
jotka näkevät tietyn,
tarkoitushakuisen toiminnan läpi
ja uskaltavat mainitakaan siitä.
Tai vain omaksi parhaakseen
tietyiltä foorumeilta poistuvat ne,
jotka kademieliset,
omakustanteiset päällepäsmärit
joutuvat pitkin hampain
toteamaan itseään lahjakkaimmiksi,
todellisiksi runoilijoiksi.
Heille ko. foorumeilla
ei ole mitään annettavaa.
Ei tarvinne ihmetellä,
miksi jotkin palstat valtaa
yhä enenevässä määrin koiranputki.
Kunkin osallisuus tapahtumiin
on helpointa nähdä hupaisana
voimainmittelönä kirjoittajien kesken,
mutta kyse lienee pohjimmiltaan
vakavista virtuaalimaailman
tuottamista vääristymistä
ihmisten välisessä kanssakäymisessä,
tai oikeastaan aidon kanssakäymisen puutteesta.
Miten koneiden ruutujen kautta
läpi käyty mikä tahansa
voisikaan korvata
muiden ihmisten fyysisen läsnäolon?
Mutta liian monet elävät siinä harhassa.
Vaarallisinta tässä lienee se,
että pirullisimmat netissä vaanijat,
pedofiilit ja isommat tai pienemmät
rikolliset, hakkerit, stalkkerit,
muuten vain nettiaddiktit
nimittävät itseään mieluusti
rakkaudenlähettiläiksi,
valon tuojiksi,
taiteilijoiksi,
hyvä etteivät jumaliksi,
ja se, että he ovat
olemassa, tuntevat elävänsä
vain netissä.
He mieltävät oman kyseenalaisen toimintansa
kunkin fooruminsa suojelemiseksi pahalta.
Heille on muodostunut oma mielipiteensä
omasta itsestään,
ja auta armias sitä,
jonka mielipide heistä
poikkeaa heidän omastaan.
Vihan ilmapiiri on valmis.
Usein sitä kuitenkin
pyritään peittämään
ihme kiemuroihin.
Mitä imelämpiä sanoja,
sitä niljakkaampi otus sanojen takana?
Kauniiden sanojen taakse
kätkeytyy kateutta, ilkeyttä,
huonoa itsetuntoa,
mutta elintärkeää on voida
yrittää esiintyä viisaina,
jopa nerokkaina,
vaikka julistaisi uskovansa sanaan,
ja siihen, että yksinkertaisten
on taivasten valtakunta.
Ja siihen, että minkä teet
yhdelle itseäsi pienemmäksi
leimaamallesi, sen teet itsellesi.
Nyt kädet pystyyn jokainen,
joka tunnistaa osallisuutensa
vallanhaluunsa,
alistamisentahtoonsa,
himoonsa hyväksikäyttää
itseään heikommaksi kuvittelemiaan,
leikittelemällä ihmisten
hyväuskoisuudella.
Uskotaanko yhä,
että framille istutetut sanat
olisivat painaneet
enemmän kuin ne kädet nyt?
Ei kai vaan niitä aikaisemmin ollut
noin vaikeaa nostaa -
ainakaan toista ihmistä vastaan?
Suoranaista taidetta ovatkin ne
vain tiettyjä tekstejä seuraavat,
läpinäkyvät,
yhteisesti sovitut
muka runomuotoon laaditut
vuorosanat,
näyttämisen halu,
ne kaikki surkuhupaisat yritykset
haalia sananvalta itselleen.
Uskon silti edelleen Mika Waltarin
sanoihin:
”Kirjoittajan tehtävä on
osoittaa ja näyttää.”
Kukin tekee valintansa,
mitä haluaa osoitella
ja miltä näyttää.
Onneksi pahimmat tapaukset
tosiaan tukehtunevat
omaan raivoonsa,
koska jokin heidän
sisimpäänsä sittenkin ylsi
ja kosketti.
Ellei, silti näyttäisi olevan
piru hyvin merrassa.
Eläköön kaksinaamaisuus,
moninaismoralismi,
kyllä ne foorumin kuin
foorumin oman aikansa elättävät.
Kunnes saitti kuin saitti
menestyäkseen hautaa
viimeisetkin ihanteensa
ja tukehtuu
omaan mahdottomuuteensa.
PURSKAHDUKSISTA
13
219
Vastaukset
- Mariko Vaara
Kuis täsä nyt taas näin pääs käymään?;)
- + - 0
Olipa kaunis runo!
- Salander*
Aikamoisia purskahduksia :)) En tiedä mitä sä oot kokenut, kun näet tällaisen kuitenkin suht harmittoman ajanvietteen noin kriittisesti, voi olla oikeutettuakin, mistä mä tiedän. Enkä tiedän onko oikein sekään, että tartun itse sisältöön enkä niinkään rakenteeseen...
Silti. Moninaismoralismia löytyy minusta kahdenlaista. Sellainen perinteinen, missä sydän ja aivot ajavat eri kaistalla, joskus vastakkaisilla. Ja sitten sellainen, missä tuomitaan muita vähän niinkö ylhäältäpäin, miettimättä toisten syyt ja lähtökohdat. Ihmisillä voi olla hyvätkin syyt kuppikuntaisuuteen, kauniisiin sanoihin tai krittisiin runohoihin.
Elämä on kuin neule, mikä toiselta näyttää nurjalta, näyttää toiselta sileältä. Mitäs sanot, oisko minusta seuraavassa elämässä aforismin kirjoittajaksi ;)) Istun jossain kiinalaisessa vankilassa kirjoittamassa onnenkeksi-lappusia...
Live and let live!- Asseri veli
Kyl hänel jottai lienöö syvämel, ko hää o nii maailmaa vastaa. Tahi veljiis - niiko se yks Jaakopi pojist, jost raamus sanottii jot hää ol ain veljeis niskas. Olisik hää olt Asser, varmaks mie en muist. Mut kaikel o ain syysä, nii hänelkii, lienöö kokent paljo vastokäymisii, henklökohtasii tai muit surrui, mut nii mie luule. Jot eiköhä vua yritet ymmärtää hänt niinko meit muitakii vammasii kutaki, omil viisii.
- Mariko Vaara
Asseri veli kirjoitti:
Kyl hänel jottai lienöö syvämel, ko hää o nii maailmaa vastaa. Tahi veljiis - niiko se yks Jaakopi pojist, jost raamus sanottii jot hää ol ain veljeis niskas. Olisik hää olt Asser, varmaks mie en muist. Mut kaikel o ain syysä, nii hänelkii, lienöö kokent paljo vastokäymisii, henklökohtasii tai muit surrui, mut nii mie luule. Jot eiköhä vua yritet ymmärtää hänt niinko meit muitakii vammasii kutaki, omil viisii.
Hyvää työtä, hyvää yötä!:)
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10704776 - Salander*
Asseri veli kirjoitti:
Kyl hänel jottai lienöö syvämel, ko hää o nii maailmaa vastaa. Tahi veljiis - niiko se yks Jaakopi pojist, jost raamus sanottii jot hää ol ain veljeis niskas. Olisik hää olt Asser, varmaks mie en muist. Mut kaikel o ain syysä, nii hänelkii, lienöö kokent paljo vastokäymisii, henklökohtasii tai muit surrui, mut nii mie luule. Jot eiköhä vua yritet ymmärtää hänt niinko meit muitakii vammasii kutaki, omil viisii.
Niinpä, silloin haluaa potkia maailmaa, kun maailma on potkinut ensin. Raamattu on kyllä vertaustarinoita pullollaan, enemmän sieltä niitä löytää kuin mun käsityölehdestä, tarttis lukea joskus :)
- Mariko Vaara
Salander* kirjoitti:
Niinpä, silloin haluaa potkia maailmaa, kun maailma on potkinut ensin. Raamattu on kyllä vertaustarinoita pullollaan, enemmän sieltä niitä löytää kuin mun käsityölehdestä, tarttis lukea joskus :)
Ettet olisi juuri tullut huomaamattasi todistaneeksi itse omalla toiminnallasi omaa sanomaasi todeksi?:)
Alkuperäinen teksti näytti toimivan hyvin tärppinä, jollaiseksi se oli kirjoitettu, niin että sinultakin hyvää työtä sen tavoitteiden täyttämisessä ja edelleenkin oikein hyvää yötä!
Bless you! - Salander*
Mariko Vaara kirjoitti:
Ettet olisi juuri tullut huomaamattasi todistaneeksi itse omalla toiminnallasi omaa sanomaasi todeksi?:)
Alkuperäinen teksti näytti toimivan hyvin tärppinä, jollaiseksi se oli kirjoitettu, niin että sinultakin hyvää työtä sen tavoitteiden täyttämisessä ja edelleenkin oikein hyvää yötä!
Bless you!Huomenta uuteen, valoisaan päivään!
Taijjat olla oikeassa. Tuomitsen tuomitsemista, kjäh :))
Tärppiähän kaikki aloitukset ovat. Jokainen toivoo vastakaikua jostain, blogit on asia erikseen.
Bless U 2 Mariko :)
- kukkahattusetä
Suomessa on sananvapaus, mutta ihmettelen silti, miksi kirjoittelet tänne tällaisia. Tännehän pitäisi kirjoittaa kategoriaan rakkausrunot. Ehkä olet tullut kaltoinkohdelluksi jollakin foorumeilla, silloin kannattaa ottaa yhteyttä ylläpitoon ja antaa toisten rauhassa kirjoittaa. Mitä se sulta on pois? Mitä se sulta on pois, jos joku kirjoittelee tänne tai rr-sivustolle tai aukeaan tai muille runofoorumeille. Ja mitä sulle oikeastaan kuuluvat toisten kommentit tai kommentointi ko. foorumeilla. Haluatkohan nyt vaan itse näkyvyyttä näillä purskahduksillasi. Ei se mit''n. Suomessahan on sananvapaus. Runona tämä ei ole kovin kummoinen enemmänkin mielipide kuin runo.
- puumah
Samaa ihmettelen itsekkin.. Että olisikohan nyt tuo mielipaha jossain muualla hankittua. Ellet ole saanut haluamaasi täällä niin et sinä sitä muita kirjoittajia näin loukkaamalla tule saamaankaan.
- Mariko Vaara
Mutta voi sentään.
Mariko Vaara ei tunnetusti ole mikään rakkausrunoilija.
Entä, jos olisi sellaiseksi antanut itsensä tulla?
Olisi mallioppinut hyvässä seurassa kirjoittamaan niin, että olisi saanut kokonaiset laumat liikkeelle?
Mutta ei.
Mariko Vaarasta ei tullut runoilijaa.
Eikä Mariko Vaarasta sellaistakaan saa edes väen vängällä tekemällä.
Mariko Vaaran tehtävä oli kirjoittaa rakkaudettomuudesta.
Rakkaus kun ei tarvitse puolestapuhujia.
Se on sanomattakin selvää siellä, missä sitä on. - sillälailla..
justiinsah.. Pointti siis oli että muut täällä kirjoittelevat turhaan ja kuvittelevat itsestään turhia, mutta sinä olet sanansaattajana oikeutettu pistämään ruotuun palstan kirjoittajia?.. Jotka siis elävät vain netissä ja harrastavat hyödytöntä rakkaurunoilua...
Sanon sulle: rakkaus ei ole koskaan hyödytöntä, eikä siitä puhuminen tai runoilu. Uskompa että jotka tänne kirjoittavat kokevat enemmän rakkautta kuin ne jotka eivät.. Siitä siis tuo katkeruus ettet koe rakkautta?
Rakkautta sinunkin elämääsi hyvä Mariko, sillä tarvitset sitä, kuten jokainen.. - Kops!
MOT:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341947Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28891- 69855
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259732Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64717- 10696
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132673- 26649
- 77648
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.201640