Kirjoitan Tammen dekkarikisaan romaania, joka ei ole perinteinen dekkari. Luonnehtisin tekstiäni psykologiseksi trilleriksi. Tekstissäni on rikos, ja useita oikean ja väärän rajamailla liikkuvia tekoja. Lukija saa tietää rikoksesta ja sen tekijästä aika lailla varhaisessa vaiheessa, eli jännitys ei perustu siihen kuka rikoksen tekijä on.
Olisi kiva tietää, minkä tyyppisiä tekstejä Liken kilpailuun on tekeillä.
Itse olen aloittanut maaliskuussa leikkimielellä, mutta tähän mennessä kirjoittanut jo ainakin kuukauden ihan tosissani. Miten te muut? Kuinka tosissanne olette?
Tammen dekkarikilpailu
47
442
Vastaukset
- kkkkilpailija
Onko Tammellakin dekkarikilpailu? Luulin, että vain Likellä. pitääpä mennä katsomaan Tammen sivuille.
- juupas jaapas
Onko Tammellakin dekkarikisa? Vai tarkoitatko sittenkin myöhemmin tekstissäsi esiintyvää Likeä? Olisi kyllä ihan loistavaa, jos olisi pari kisaa mihin tähdätä.
Itse katson, miten käsikseni edistyy. Jos ehtii kilpailuun hyvä, mutta en lähetä sitä keskeneräisenä. Kilpailu on hyvä kannustin, mutta ei se liikaa minua ohjaa. Tosissani kyllä kirjoitan ;-) - Alone in loneliness
Mun mielestä Tammella ei ole dekkarikisaa. Vai onko se nyt päättänyt kiilata kisaan? Okei, sitten. Koska dekkarikisan deadline on? En löytänyt Tammen sivuilta tietoa. Voiko Tammen ja Liken kisaan osallistua samalla dekkarikäsikirjoituksella?
Olen varsin tosissani. - dekkarikilpailija
Oi sori, noloa. Siis piti otsikoida:
Liken dekkarikisa.
Öh. Voikohan tuota otsikkoa vielä muuttaa...
Anteeksi. - Spellbinder
Oudolta kuulostaa, miksi ihmeessä Tammi haluaisi järjestää dekkarikilpailun, kun Like (Otava) sellaista parhaillaan puuhaa? Vai onko sen deadline vasta ensi vuonna? Kävin tutkimassa Tammen kustantamon uutissivuja, mutta en löytänyt linkkiä kisoihin. Googlekin oli tehoton.
No, ehkä sellainen sitten.
Monenlaisia kässäreitä varmaankin. Likelle saattaa innostua liittymään hakijajoukkoon sellaisia kirjailijoita, jotka eivät kotikustantamossaan saa kirjoittaa niin ´rajusti´ ja ´estottomasti´ kuin Likellä. WSOY:n ja Tammen (kohta sama pulju) julkaisee hyvin sovinnaisia ja odotettavan konventionaalisia jännityskirjoja.- scarabaeus
....... "WSOY:n ja Tammen (kohta sama pulju)"
hei onko se Suurikuu liitety nykyisin Suomalaiseen kirjakauppaan, kun jotenkin netistä yritin etsiä sitä mutta menee suomalaisen sivustolle, vai eikö mun netti oikein toimi oikein ?
???
- myöhäinen
Terveisiä dekkaristisiskoille ja -veljille, wannabe sellaisille. Liken kisasta siis kyse, otsikosta huolimatta !
Lähdin vähän mattimyöhäisenä matkaan, tulee tekemään tiukkaa saada syyskuun alkuun valmiiksi. Juonta ja henkilöitä olen kehitellyt jo vuoden verran, mutta kirjoittaminen alkoi vasta paljon myöhemmin.
Olen lukenut elämässäni yhden ainoan suomalaisen dekkarin (ulkomaisia satakunta), joten en tiedä kuinka laaja ao. kenttä on, mitä tunnuspiirteitä tai yhteisiä tekijöitä suomalaisilla dekkareilla on. Luulen kuitenkin, että oma kirjoitukseni menee jonnekin normaaliskaalan sisään. Henkilöhahmoina ei ole rikostutkijoita tai poliiseja vaan tapahtumat kuvataan muiden näkökulmien kautta.
Tosissani olen tietenkin, 110 %. Jos ei ehdi kisaan, niin tarjoan sitten muuten. Tuo kisan deadlline toimii hyvänä aikataulullisena kirittäjänä, potkii takamuksille.- Hiontavaiheessa
Hei myöhäinen! Tämä ketju meni ihan sivuraiteelle, yritän palauttaa sitä oikealle. Tässä kun erakkona yksin kirjoittelee, niin olisi mukava hieman jutella, miten dekkari edistyy.
Sain idean dekkariini tuolta sivuraiteelta ja kun se idea alkoi pyöriä mielessäni ja oli sopivan kokoinen ja siis mahdollista toteuttaa aikataulussa, niin aloinpa sitten kirjoittaa. Nyt taidan olla noin puolessa välissä, huippukohta on juuri tulossa. Liuskoja on nyt 41, laskin että se vastaa 110 kirjansivua, jos lasketaan Siltalan kustantaman Jumalan sanan mukaan. Mitään Liken kirjaa ei täällä mökillä sattunut olemaan.
Tavoitteeksi olen asettanut neljä liuskaa päivässä. Sen saan helpostikin aikaan, kun vaan istun koneen ääreen. Mielenkiintoista on, että henkilöni ovat alkaneet elää ja minunkin tunnelmani menevät sen mukaan, mitä heille tapahtuu.
Minultakaan ei tule mitään tyypillistä dekkaria. Siinä ei ole salapoliisia eikä poliisiakaan, paitsi loppuvaiheessa varmaan jonkin verran, mutta ei siis romaanihenkilönä tai sankarina. Olen huomannut, että siitä tulee rakenteeltaan hyvin samantyyppinen kuin Dostojevskin Rikos ja rangaistus on. Ohuempi tietysti, mutta myös psykologinen rikosromaani.
- scarabaeus
Mitä !?
Aiotteko nyt kaikki taas osallistua
dekkarikisaan ?
Novoisun ! ............. muttaminähänsesitten sen kuitenkin taas voitan... - H Aho
Aioin osallistua. Kirjoitin noin 120 liuskaa, mutta sitten ajattelin jättää väliin. Liikaa muitakin projekteja. En millää ehtisi paneutua tarpeeksi.
- scarabaeus
Mulla on menossa se vaihe, että pitäisi runtata kasaan ja kuitenkin säilyttää kaikki kliseet ja metaforat ja symbolit,
mutta jotenkin saattaa hyvinkin olla
että saan deadlineen valmiiksi,
mutta mietin sitten vielä lähetänkö vai en.
Se on nimittäin aika arveluttavaa sitten sekin.
Joo. - Hiontavaiheessa
Kovin lyhyt oli tuo kirjoittamisaika. Minulla on kyllä ollut dekkari kehitteillä, mutta se ei ole vielä siinä vaiheessa, että sen voisi siirtää paperille. Ja nyt kesällä on niin paljon muuta puuhaa, että en ehdi keskittyä siihen. Ja sitten pitäisi olla aikaa jättää se hautumaan ja hioa kaikessa rauhassa. Ehkä kisa oli suunnattu niille, joilla oli käsikirjoitus jo koneella valmiina.
- scarabaeus
Oli se sitten talvi tahi kesä niin puuhaa riittää.
Kaikilla.
Mutta eikös ne ammattidekkaristit just kans kasaa pokkarinsa kevään korvilla syysmarkkinoille,
eli pari kuukautta nakuttamista
ja se on siinä.
Minulle on deadline se vireille pistävä voima.
Nakuttelu muusan kanssa pelkkää auvoa ja uhoa.
Eikös Teillä mene niin ?- scarabaeus
.......... ja aivan keturaksi meni koko päivä kun säntäsin sinne kauppakeskukseen, miten ne kaikki ihmiset sinne olivat rynnineet alennusmyynteihin. Karseet jonot kassoilla ja kakarat kiljuivat joka nurkan takana, kun eiväthän ne huoltajat tajua antaa tarpeeksi niille juotavaa. Nestevajausta, nestevajausta sanon minä.
Mutta tulipa ostettua ja raahattua monta nyssäkkää, ei tartte vähään aikaan ja sitten voi taas olla ihan
tän tekstimyräkän ja muusan vietävinä.
Vai voisiko, oh oisiko se
niin ? - scarabaeus
scarabaeus kirjoitti:
.......... ja aivan keturaksi meni koko päivä kun säntäsin sinne kauppakeskukseen, miten ne kaikki ihmiset sinne olivat rynnineet alennusmyynteihin. Karseet jonot kassoilla ja kakarat kiljuivat joka nurkan takana, kun eiväthän ne huoltajat tajua antaa tarpeeksi niille juotavaa. Nestevajausta, nestevajausta sanon minä.
Mutta tulipa ostettua ja raahattua monta nyssäkkää, ei tartte vähään aikaan ja sitten voi taas olla ihan
tän tekstimyräkän ja muusan vietävinä.
Vai voisiko, oh oisiko se
niin ?Tänään just lehdessä, että voit ostaa lentomatkasi
lapsettomille lennoille.
Juupajuu. Mihin tää maailma oikein on menossa?
Eriytetään samalla kaikki asiakkaat omiksi ryhmikseen:
Ei siis enää lapsiperhehälinää lennoilla,
vaan kaikki lentävät lapsiperheet ovat keskenään sotisovassa. Kaikki ne kitisevät ja natisevat änkyröijät tukkimassa toisiaan vessajonoissa ja tunkemassa koko lennon ajan ikkunapaikoille vuoronperään,
ja entäs sitten nämä
juoppolentokuljetukset. Kaikki juopot nipistelemässä lentoemojen takapuolia ja vaatimassa ja öykkäröimässä ja oksentelemassa ja kuseksimassa vessanlattioille. Muhevat höyryt kaikkialla.
Ja kaikki 60
vanhukset omana ryhmänä löpisemässä ja höpisemässä keskenään koko lennon ajan, että suuriin ikäluokkiin kuulutaan ja ne oikeudet mitkä on itse aikanaan järkätty, niistä ei luovuta ja lisää järkätään edelleen, ja tuleeko sitä
scumppaa ripeästi sieltä, kun painellaan tarjoilunappia, vai mitä ne lentoemot oikein kuppaavat, etteivät vaan olisi keskenään juoruilemassa siellä etuhytissä ja kahvia keittelemässä ja sämpylöitä lämmittelemässä.
Ja laittakaa lisää tähän kivoja
lentoja,
joille voi pakosti joutua.
- Hiontavaiheessa
Hih, kiitos nauruista:D
Minä olen joskus elätellyt kuvitelmaa siitä, kuinka kiva olisi kun päiväkoti ja vanhainkoti olisivat samassa pihassa. No, joku joskus kokeili moista. Lapset kyllä tykkäsivät, mutta vanhainkodin asukkaat ärsyyntyivät heidän rauhaansa häiritsevistä kakaroista.
Onhan niitä senioritaloja, joihin on alaikäraja. Minusta olisi kyllä tosi tylsää, jos asuinympäristö olisi niin homegeeninen.
No, aihe ei ehkä olisi kuulunut tänne dekkaripalstalle. Vaikka aloin kyllä heti kehitellä dekkaria, joka sijoittuisi vaikkapa tuollaiseen senioritaloon. Huh, alkoi jo pelottaa, mitä kauheuksia siellä voisi tapahtua, jos jonkun lapsenlapsi alkaisi liian usein hyppiä yläkerran sohvalta tai harjoitella nokkahuilun soittoa.- Hiontavaiheessa
Korjaus: ei homegeeninen vaan homogeeninen oli tarkoitus kirjoittaa. Vaikka alitajunta taisi kyllä korjata sanan osuvammaksi;)
- 12+34
Homegeeninen oli ihan paras:)
- Kupzika
-----Ja kaikki 60
vanhukset omana ryhmänä löpisemässä ja höpisemässä keskenään koko lennon ajan, että suuriin ikäluokkiin kuulutaan ja ne oikeudet mitkä on itse aikanaan järkätty, niistä ei luovuta ja lisää järkätään edelleen,-----
En halua joutua tuommoiselle lennolle. En höpise itsekseni enkä myöskään pölötä muiden kanssa, ellei mitään sanottavaa ole.
60 muuten ei välttämättä ole vanhus, ellei hän ole 60 .
Kuusikymppinen ja jonkin verran sitä vanhempi on tiiviisti mukana työelämässä. Vaatii melkoista sumplintaa löytää riittävästi lomapäiviä tehdäkseen ne lennot, jotka haluaa lentää.- slkd jfldkfj
Toivottavasti emme saa aikaan riitaa ikärasismista kaiken muun riitelyn päälle, jota palstalla ilmenee :D
Kuusikymppiset eivät tosiaan ole vielä vanhoja. Yhdeksänkymppinenkin voi elää täyttä elämää, vaikka kremppoja jo olisikin.
Meillä kirjoittajilla on se etu lääkäreihin tai lentäjiin tai hallintoviranomaisiin tai opettajiin nähden, että voimme periaatteessa kirjoittaa niin kauan kuin haluamme, ja meitä saatetaan jopa lukea. Olkaamme iloisia osastamme: eläkeikämme on kuolema, ja sen jälkeenkin saatamme vielä elää, tekstiemme kautta. - scarabaeus
" Kuusikymppinen ja jonkin verran sitä vanhempi on tiiviisti mukana työelämässä."
niin Suomessa, mutta Ranskassa, Italiassa, Kreikassa, Espanjassa jne. jne. pääsevät onneksi eläkkeelle ihmisen iässä,
täällä kaikki 60 kääkkärät tahkoavat tahkoamistaan, ja elämänlaatu on mitä on.
Pöh. - Kupzika
scarabaeus kirjoitti:
" Kuusikymppinen ja jonkin verran sitä vanhempi on tiiviisti mukana työelämässä."
niin Suomessa, mutta Ranskassa, Italiassa, Kreikassa, Espanjassa jne. jne. pääsevät onneksi eläkkeelle ihmisen iässä,
täällä kaikki 60 kääkkärät tahkoavat tahkoamistaan, ja elämänlaatu on mitä on.
Pöh.Elämänlaatu on mitä parhain: mielekäs työ, kohtuullinen palkka joka mahdollistaa mm. matkustamisen silloin tällöin ja hyvä terveys. Mikä tekee kuusikymmentä täyttäneestä kääkkärän? Onneksi ainakaan omalla työpaikallani ei ole ikärasismia. Itse asiassa sain tämän työn hieman yli viisikymppisenä, jolloin ihminen ei muka enää työllisty lainkaan.
Onhan se nähty, mitä se tekee maan taloudelle, jos vanhuuseläkkeelle jäädään jo keski-iässä, kuten joissain edellisessä viestissä mainituissa maissa. Toki monet Etelä-Euroopan mammat ovat jo viisikymppisinä lähes satakiloisia tankkeja, eivät huolehdi itsestään, tuskin heistä mihinkään vaativampaan työhön on.
Myös kirjoittamisen voi alkaa vanhemmalla iällä. Kirjoittamisesta ei jäädä vanhuuseläkkeelle. - scarabaeus
Kupzika kirjoitti:
Elämänlaatu on mitä parhain: mielekäs työ, kohtuullinen palkka joka mahdollistaa mm. matkustamisen silloin tällöin ja hyvä terveys. Mikä tekee kuusikymmentä täyttäneestä kääkkärän? Onneksi ainakaan omalla työpaikallani ei ole ikärasismia. Itse asiassa sain tämän työn hieman yli viisikymppisenä, jolloin ihminen ei muka enää työllisty lainkaan.
Onhan se nähty, mitä se tekee maan taloudelle, jos vanhuuseläkkeelle jäädään jo keski-iässä, kuten joissain edellisessä viestissä mainituissa maissa. Toki monet Etelä-Euroopan mammat ovat jo viisikymppisinä lähes satakiloisia tankkeja, eivät huolehdi itsestään, tuskin heistä mihinkään vaativampaan työhön on.
Myös kirjoittamisen voi alkaa vanhemmalla iällä. Kirjoittamisesta ei jäädä vanhuuseläkkeelle." Toki monet Etelä-Euroopan mammat ovat jo viisikymppisinä lähes satakiloisia tankkeja, eivät huolehdi itsestään, tuskin heistä mihinkään vaativampaan työhön on. "
joo kumma juttu, ja meillähän ei tällaista ilmiötä ole lainkaan, ei
työelämässä eikä missään,
diipadaapa vaan kaikki kaljamahat sun muut vehtaajat.
- Pauli K.
Scara kuuluu näemmä näihin ansiotyövihamielisiin mukamaskirjailijoihin, jotka on sitä mieltä, että kaikki työtä tekevät on oravanpyörässä ja on paaaaaljon fiksumpaa loisia yhteiskunna varoilla kirjoittamassa jotain nurkkakuntarunoutta.
- scarabaeus
OHO !
Pauli K. vanha veijari,
Sinä et taida tuntea minua. Ne, jotka tuntevat eivät kirjoittaisi ylläolevanlaista.
Hihih !
- Pauli K.
Jos et ole sitä, mitä ilmaiset olevasi, niin ilmaise sitten itseäsi selkeämmin. Sinänsä minulle on yhdentekevää, "tunnenko" sinut tai jonkun muun virtuaalisen henkilön, täällähän kuka tahansa voi esittää mitä tahansa.
Palstalla on kyllä esiintynyt ansiotyövihamielisyyttä muutoinkin. Ikärasismia sen sijaan ei kovin paljoa.- scarabaeus
" Sinänsä minulle on yhdentekevää, "tunnenko" sinut tai jonkun muun virtuaalisen henkilön, täällähän kuka tahansa voi esittää mitä tahansa. "
Samma här.
- Pauli K.
"Sinä et taida tuntea minua. Ne, jotka tuntevat eivät kirjoittaisi ylläolevanlaista."
Miksi sitten kirjoitit tässäkin vastoin sitä mitä ajattelet?
Kirjoittavalle ihmiselle ei ole yhdentekevää, tunnistaako hän omat tunteensa ja ajatuksensa ja osaako hän muotoilla niistä lauseita.- scarabaeus
no kirjoitin tosiaan: "Sinä et taida tuntea minua."
ja näin kirjoittaessani tietysti ajattelin, että emme ole tavanneet missään
nokakkain,
emme tiedä siis toisistamme muuta kuin täällä Kirjailijanalut palstalla,
nimimerkkimme Pauli K. ja
scarabaeus.
Olemme toki lausuilleet toisillemme jos jonkinlaisia totuuksia ajanoloon, ja Sinulla Pauli K. saattaa olla leegio muitakin nimimerkkejä käytössäsi,
en tiedä. Tiedän vain itsestäni,
että käytän aina samaa nimimerkkiä. Olen käyttänyt jo monenmonta vuotta, täällä Kirjailijanalut, Runot, Rakkausrunot, Jatkonovellit. Jännitys ja dekkarit, Kirja-arvostelut ja mitä näitä kaikkia kirjallisuuteen liittyviä nyt S24 palstoilla on.
Nokkaanvetämiset tulee aina sillointällöin eteen. Ei voi mitään.
Eihän ?
- sivusta seurannut
scarabaeus voisi kyllä vähän terävöittää noita kommenttejaan. En usko, että Pauli K. on ainoa, jolla on vaikeuksia ymmärtää sinun aivoituksiasi.
- scarabaeus
ja
täällä sitten joku
sivusta seurannut
ihmettelemässä, että
vaikeuksia on.
Jahasvainiin.
Jatketaan harjoituksia, tänä aamuna oli muuten aamutelkkarissa tämä rallikuski Vatanen,
ja olin aivan ihastuksissani hänen haastattelustaan.
Miksi nämä kotimaiset julkisuuden poliitikot yms. tallaajat poikkeavat niin suuresti esim. tästä
haastattelusta.
Oikein huokui se sivistys ja tieto.
Kiitos aamuteeveelle, jatkakaa tällaisia hienoja hetkiä.
Piristävä aamu.
- scarabaeus
ja en kyllä ymmärrä minäkään, kun tällaisia ketjuja täällä Kirjailijanalut. Eikö niillä ole muuta tekemistä kun kirjoitella ihan mitä sattuu, otsikkokin on mitä on. Joku Tammen
mainos vai ?
Että se siirtymässä Wsoylle vai ?
Eikö olisi hyvä, jos Suomessa olisi vain yksi kirjakustantamo... - off!
Että yhdellä kustantamolla monopoli kaikkiin kirjailijoihin? Hmmh. Hyvästi demokratia. Mutta niin ei onneksi ole. Ja kyllä WSOY on jo fuusioitu Bonniersiin ja siten myös Tammeen.
- scarabaeus
joo,
kaikki on kohta kyllä samaa sykkyrää, eikö tämä Teos omistajakin ostanut kauhean läjän sitä almaa, vai mitä se nyt sitten mahtaa olla.
Mutta yksi kustantamo Suomessa, ei kait olisi mitenkään outoa.
Verotuksella sitten yleensä tappavat kaikki
yksityisyrittelijät, kun isot vaan voi viedä ne rahat sinne gaymansaarille, vai mikäsenytonsesaari siellä jossakin.
Ihme pallukkaa kaikki, yhtä pitkää ku leveetä. - scarabaeus
scarabaeus kirjoitti:
joo,
kaikki on kohta kyllä samaa sykkyrää, eikö tämä Teos omistajakin ostanut kauhean läjän sitä almaa, vai mitä se nyt sitten mahtaa olla.
Mutta yksi kustantamo Suomessa, ei kait olisi mitenkään outoa.
Verotuksella sitten yleensä tappavat kaikki
yksityisyrittelijät, kun isot vaan voi viedä ne rahat sinne gaymansaarille, vai mikäsenytonsesaari siellä jossakin.
Ihme pallukkaa kaikki, yhtä pitkää ku leveetä........... ja pelkkää pallukkaa on tää mun dekkarikasaaminenkin, kuvitelkaa, täällä mä välillä käyn ruikuttamassa, kuinka
ankeeta
ja dekkarini vanuu ja venyy taas ihan mahdottomiin mittoihin, vaikka ajattelin, että se 300 sivua olisi ihan hyvä, mutta nyt kun luin sen sarjakuvaromaani Habibi, niin meni kaikki kertakaikkiaan jotenkin
muusiksi !
Voi tätä, ei taida tulla kun joku juoppiskopio.
ÄH !
- palstalla joskus
Ei saa tälläkään taholla selvää. Lakkaa kirjoittamasta, ellei sinulla ole mitään sanottavaa.
- scarabaeus
noilla erinäisillä
blogeilla
vouhkataan jostain
mutuhutusta.
Kyllä niilläkin on aiheet ! - rapu palaa
Hölpön. Pööpöti. Juokse, rapu, juokse.
- scarabaeus
" siitä tulee rakenteeltaan hyvin samantyyppinen kuin Dostojevskin Rikos ja rangaistus on. Ohuempi tietysti, mutta myös psykologinen rikosromaani. "
Niinpätietenkintulee,
tottakai me kaikki parhaillaan kasailemme sitä samaa, eikä se nyt niin ohutkaan ole...- Hiontavaiheesa
No kerropa millainen sinulta on tulossa? Ja paljonko sivuja on kasassa?
- scarabaeus
Hiontavaiheesa kirjoitti:
No kerropa millainen sinulta on tulossa? Ja paljonko sivuja on kasassa?
sivuja kasassa vai,
paljonko.
Aika runsaastihan niitä jo on, ja vielä on aikaa kasata.
Ja jossain ketjussa jo paljastinkin tavallaan, mutta en nyt muista missä
ketjussa.
Paljonkohan yleensä dekkarikisoissa on osallistujia?
Milloin on ollut joku ison kustantamon
dekkarikisa
viimeksi ? - Hiontavaiheessa
scarabaeus kirjoitti:
sivuja kasassa vai,
paljonko.
Aika runsaastihan niitä jo on, ja vielä on aikaa kasata.
Ja jossain ketjussa jo paljastinkin tavallaan, mutta en nyt muista missä
ketjussa.
Paljonkohan yleensä dekkarikisoissa on osallistujia?
Milloin on ollut joku ison kustantamon
dekkarikisa
viimeksi ?Oletpa sinä salaperäinen!
Enpä muista milloin olisi ollut joku dekkarikisa. En ole koskaan osallistunut. Olin vähällä kirjoittaa, että en ole koskaan osallistunut mihinkään kilpailuun, mutta olenpas sentään, joskus takavuosina. Kun menestystä ei tullut, aloin inhota sitä kirjailija/kustantajaa, joka ei kelpuuttanut minun mestariteostani. Sen jälkeen en ole osallistunut mihinkään kisaan. Paitsi laitoinpa pari viikkoa sitten erääseen runokisaan postia.
Niin, en osallistu mihinkään kisoihin ihan periaatteesta, paitsi nyt tänä kesänä huomaan rikkoneeni periaatettani kahdesti;)
- Dekkarikilpailija
Kuka aikoo mennä katsomaan palkintojen jakoa, vaikkei itse sijoittuisi?
Minulla on käynyt mielessä, että menisin vaikken voittaisi, ihan uteliaisuuttani. Ainakin haluan lukea voittaneen teoksen, jahka se julkaistaan. - Hontavaiheessa
Suatanpa lähtä piäkaapunkiseuvulle sitä ihmettä kahtomaan. Anteeksi savolaiset, mistä lie sai tamperelainen piähänsä alkaa viäntöö savvoo. Eikä millään meinaa mennä tuo vääntö pois, hus siitä! Joo, täytyy sitä kerran vuodessa Hesassa käydä, joten ehkäpä se tapahtuu silloin. Ja luen kyllä ilman muuta sen voittaneen teoksen ja ihmettelen, että mikä tässä muka on niin paljon parempaa kuin tuossa minun mestariteoksessani;)
- Hiontavaiheessa
Hih, nimimerkkikin muuttui ihan issekseen kun aloin sitä savvoo viäntöö. Siis Hiontavaiheessa piti olla.
- Mie
Niin, mietityttää se kun kilpailun ilmoituksessa sanotaan, ettei voittajan tarvitse olla perinteinen dekkari. Mitä ne oikein tahtovat?
- Hiontavaiheessa
Ehkä eivät itsekään tiedä mitä tahtovat. Minä kirjoitin sellaisen mikä sattui tuolta alitajunnan uumenista tulemaan. Se ei ole salapoliisiromaani, vaan rikosromaani. Mielenkiintoista tosiaan nähdä, minkätyyppinen voittaa kisan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341998Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291037- 69877
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261763Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65751- 13725
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686- 83685
- 26669
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.210668