Sielä missä huoneistojen kauppa käy.

Luki.

Moni helsinkiläinen kärsii liikennemelusta.Siitä maksetaan jopa.

Lähes puolet Helsingin asukkaista altistuu liikennemelulle, ilmenee pääkaupunkiseudun kuntien ja Liikenneviraston selvityksestä. Viime vuonna 282 060 ihmistä asui yli 55 desibelin vuorokausimelutason alueilla Helsingissä.

Melua aiheuttavat muun muassa autoilu, lentoliikenne, junat, metro ja raitiovaunut.

Esimerkiksi raitiovaunujen kolinasta kärsii 50 800 asukasta ja metron melusta 9 700 ihmistä.

Melulle altistuvien määrä on kasvanut vuoden 2007 selvityksestä. Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen mukaan syynä on pääosin laskentatapojen muutos, mutta osin myös asukasmäärän kasvu.

Meluselvitykseen sisältyi tällä kertaa myös esimerkiksi satamien ja voimalaitosten melu ja raitiolinjojen risteysten ja vaihteiden kolina.

Jopa huoneistojen sisällä ei saa olla rauhassa ääntä on joka paikassa.

11

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 77889999995555555555

      Isoista lentokoneista lähtee pahimmat melut. Jos sattuu asunto olemaan paikalla jossa lentomelua ja se alkaa käydä hermoille, niin ei siinä muu auta kuin muuttaa pois, muuten voi seota. Jotkut kestävät tai tottuvat kovaankin lentomeluun, mutta jos sellainen alkaa ärsyttää, niin ei se muuta kuin lisää vaan ärsyttää ajan kuluessa, ei siihen väkisin voi totuttautua. Joskus Vantaallakin muuttelevat niitä nousu- ja laskulinjoja niin että lentomelu alkaa sen vuoksi häiritä vaikka ei aiemmin niin olisikaan häirinnyt.

      • 44556888888888888888

        Niin. Olen sitä mieltä että pikapuoliin pitäisi alkaa suunnitella lentokentän siirtämistä pois Vantaalta, johonkin paljon kauemmas asutuksesta


    • Luki.

      Hemmetti tutulla oli talo siinä vantaan lentokentän vieressä,päältä lensivät ja matalalta ja kaikki koneet,voi sitä ok-talo aluetta,hetken hiljaisuus ja sitten jumalaton ääni virvelillä olisi saanut heittää ja hypätä kyytiin.

      Ei asu enään,ei sinne kukaan halua kuin muuli. Se oli keskellä ei mitään muuta kuin lentokoneita ympärillä.

      Ne on todella kova äänisiä kun läheltä menee ,pihalla ei toivoakaan juttelemisesta.Kuulo lähtee jos asuu kauan.

      • 77899999995555555555

        Kun Vantaalla vielä asuin ja siellä päin töissä olin, niin jossain vaiheessa alkoi tulla Tikkurilan taaksekkin aika pahaa melua. Ilmeisesti silloin vaihtoivat jotain nousulinjoja. Jos sellainen melu alkaa käydä hermoille, niin ei se muuta kuin pahenee vaan ajan saatossa, ei siihen totu vaikka kuinka yrittäisi.
        Jossain juuri nousulinjojen alla en kyllä pystyisi alkuunkaaan asumaan.


    • Luki.

      Ajatteleppa jotkut asuu ja niitä on paljon,he jopa maksaa siitä.Täysin hullua suomen kokoisessa maassa,ennen ajasin kauempaa kuin asuisin melusaasteessa.

      Minulla oli eräs kiinteistö jonka möin muista syistä tosin,kiinteistön viereltä kulki tie pieni tie,koirani on vartija koira,siitä joskus yöllä ajoi polkupyörällä joku ohi,joka kerta koira päästi metelin ,sekin käy hermoon,kun sitä aikansa kuuntelee,postinjaka 4 aikaan aamulla pyörii niin sama homma.

      Kerran eräs tuttu tuumas ettei siitä voi salaa ajaa ohi,hän on sen niin monta kertaa kokeillut,ja koira oli aina sisätiloissa.

      Myös toisen koira voi olla terrori ääneltään,auta armias kun pieni koira alkaa esim:naapurissa räkyttämään vaikka neljän aikaan yöllä ilman näkyvää syytä.

      Hermoja se vie.

      Tuttava myy huoneistoaan ja meinaa ostaa ok-talon,ja sillä on kaksi terrieriä pikku koiraa,voi sitä naapureita,tiedän vastapäätä on sellainen ukko joka on maininnut noista kun rouva on käynyt kyläilemässä niin entäs nyt kun ukko tajuaa sen muuttavan kahden terrierin kanssa ja ne ei sitten lopeta räkyttämistä.

      • Luki.

        Meinasin itsekkin ostaa kyseiseltä alueelta talon,katsastelin siis,no kun sain tietää että tulossa samalle alueelle hieno leidi kahden terrierin kanssa niin se olikin sitten siinä,luojalle kiitos että tunnen alueet tarkoin ja naapurit,tuolta alueelta ei tule kukaan saamaan enään myytyä mitään ei mitään kun nämä kaksi terrori koiraa on paikalla.

        Tämä leili kun ei lopeta vaikka toinen koira veivin heittäs,vuosi takaperin kävi niin toinen kuoli,ja leidi otti taas toisen räkyttäjän.

        Tuolta alueelta ei voisi maksaa asunnosta kuin 10% markkinanhinnasta.


      • 44566666666666666666
        Luki. kirjoitti:

        Meinasin itsekkin ostaa kyseiseltä alueelta talon,katsastelin siis,no kun sain tietää että tulossa samalle alueelle hieno leidi kahden terrierin kanssa niin se olikin sitten siinä,luojalle kiitos että tunnen alueet tarkoin ja naapurit,tuolta alueelta ei tule kukaan saamaan enään myytyä mitään ei mitään kun nämä kaksi terrori koiraa on paikalla.

        Tämä leili kun ei lopeta vaikka toinen koira veivin heittäs,vuosi takaperin kävi niin toinen kuoli,ja leidi otti taas toisen räkyttäjän.

        Tuolta alueelta ei voisi maksaa asunnosta kuin 10% markkinanhinnasta.

        Ei se välttämättä ole se absoluuttinen melun desibelitaso joka alkaa ärsyttää, vaikka sekin kyllä varmasti alkaa ärsyttää jos se vaan riittävän suureksi nousee niinkuin joku lentomelu. Esim. tietä pitkin ohi ajavat autot eivät meluna niin häiritse, vaikka siinä desibeljä enemmänkin olisi kuin mitä jossain häiritsevässä äänessä. Tällaiseen autojen ääneeen myös tottuukin helpommin, siksi kun auton ääni alkaa tasaisesti vähitellen kuulua ja sitten taas vaimentua, ja kun se ei kuitenkaan ole mikään hirmukova. Katkovat äänet häiritsevät helpommin.
        Se on kuitenkin näissä meluissa, että jos on joku melu tai pienenmpikin ääni alkanut käydä hermoille, niin se kyllä käy aina vaan enemmän hermoille ja vaikea on siihen yrittää väkisin totuttautua. Hyvät kuulosuojaimet siinä sitten enää ainoa vaihtoehto on poismuutolle.

        Hyvinkin häiritseviä meluja voi kyllä olla haja-asutusalueillakin, vaikkapa maatilojen läheisyydessä. Maatiloillahan voidaan tehdä vaikka mitä melua aiheuttavaa juttua pyhät ja illat puoliin öihin(esim. kalpibisness jossa dieseltraktori luoskutta taustalla ja välillä sirkkeli ja halkaisukoneen kyhnytys). Lisäksi maatiloilla usein vielä rakennellaan kesäisin jolloin vasarat paukkuvat puoliin öihin.


    • Luki.

      Normaalia elämisen ääntä maasudulta,ja pirun harvinaista vasaran pauketta lienee,no yleensä nämä vielä sijaisevat kauempana muista asumuksista.

      Talvella ja syksyllä hiiren hijaista kuulee vain kun naapuri laittaa navetan oven kiini jos sitä navettaakaan on syytä enään mennä.

      Yöt monesti lienee melkorauhallisia paistsi kiireen aikaan kun pitää todella tehdä.

      Toista se lienee on kuin jatkuva metakka esim:lentokoneet joiden äänestä aniharva pitää jos kuultava yötä päivää silloin tällöin.

      Toinen on ratikat,niihin kyllä tottuu mutta äkkinäiselle se kuulostaa melko kauhealta ääneltä.

      Maaseudulla muuten jo häiritsevä voi olla sähkö muuntaja kymmenien metrien päässä kun on oikein hiljaista ja tuuli ei häiritse,tuulikin voi häiritä siis kun ollaan oikein maalla hiljaisuudessa.

    • Luki.

      Pahinta lienee kuitenkin se jatkuva ruohikon ajo,jota muuli viinapäissään ajelee,koskee maaseutua ja kaupunkia.

      Uskoisin maaseutu taajamia erikoisesti joissa on perheellisiä.

      • 45556666666666666666

        Niin. Muistakaa että esim. hevosfarmin lähellä on paarmoja kesän kuumimmilla päivillä niin paljon että ei ulkona ainakaan ylimääräisiä siedä olla.

        Rivarissa asuttuani ajoimme ruohot kukin vuorollaan ja noin 1 kerran viikossa. Ympärillä oli kyllä o.k. taloja joissa oli monenlaisiakin moottorikäyttöisiä pihanhoitovälineitä ja niitä turhankin ahkeraan käyttivät. Me leikkasimme pensasaitamme tavallisilla pensassaksilla.


    • Luki.

      Aivan varmasti näin on ollut,voin vaan kuvitella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1987
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1021
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      872
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      757
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      749
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      12
      721
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      685
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      680
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      666
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      208
      663
    Aihe