Olin lenkillä viikko sitten, ohi ala-asteen pihaa jossa varusmiehiä sillä koulun piha oli osa käynnissä olevaa sotaharjoitusta. Semmoisia pelokkaan näköisiä pikkupoikia piha täynnä, rynkyt kädessä mutta niin veteliä kuin olla voi..
Tästä tuli mieleen, jos sota syttyisi kätä täältä lähetettäisiin eturintamaan sotimaan? kantahenkilökunta kokonaisuudessaan?
Varusmiehet ja reservissä olevat asevelvolliset ei oikeasti tiedä sotimisesta yhtään enempää kuin juuri autokoulun käynyt ralliautoilusta. Huoltojoukkoihin 500.000 asevelvollista ja 5000 joilla olevinaan joitakin taitoja sotilaina sinne missä tapahtuu vai?
Hyvänä esimerkkinä minä, 8kk intissä. Peruskoulutus kivaa ja sai rynkyllä ampua mutta liian vähän koska paukut maksaa. pari viikkoa metsässä. Munkkia sotkussa. Siinä se. Loppuaika lähes 6kk ajan tappamista tehden ihan muuta kuin taistelukokemuksia saamassa, ilmaista työvoimaa armeijalle. Eihän minusta tai vastaavan "sotilaskoulutuksen" saanesta ole mitään hyötyä jos vastassa on ammattilaisarmeija. Onko Suomessa muutamaa sataa enempää ehkä taisteluissa mahdollisesti pärjäävää? Ei nykyaikana riitä että juostaan kukkulan yli ja huudetaan perkele ja räiskitään umpimähään.
Suomen armeija pääasiassa äidin pikku mussukoita, ei sotilaita.
8
227
Vastaukset
- typerää ja turhaa
Ruumiita tulisi valtavasti, eikä viholliselle tappioita juuri ollenkaan, jos nämä mammanpojat, jotka on inttiin pakotettu vasten tahtoaan, laitettaisiin sotaan tehokasta ammattiarmeijaa vastaan.
Kuten sanoit, kyseessä on feikkiarmeija, joka palvelee kantahenkilökunnan etuja, tarjoten heille helpon suojatyöpaikan, joissa homotkin viihtyy hyvin. Eroonkaan tästä ei oikein päästä, aina vedotaan siihen, että kansa tahtoo tätä, no se tahtova kansanosa on naiset, jotka aina gallupeissa ovat kannattaneet miehille pakollista asevelvollisuutta, siksi kannatusta löytyy prosentuaalisesti. Nykyään ei enään ole julkaistu gallupien sukupuolijakaumaa, se lopetettiin siinä vaiheessa, kun se alkoi näyttämään harvinaisen rumalta ja itsekkäältä naisten suuntaan.- 77888999555555555555
Mä uskon että takana on ajatus maanpuolustushegen ylläpitämisestä kulttuurissa niin että budjettirahoitustakin armejan tarpeisiin siten saadaan. Myös sitä epäillään josko vapaaehtoispohjalta saataisiin ainakaan niitä parhaimmin sotilaiksi koulutettavia palvelukseen. Minusta nämä ovat paljolti ihan turhia pelkoja. Kyllä nämä jutut vapaaehtoispohjalta ja aammattimaisesti saataisiiin paremmin hoidettua. Siihen aina vedotaan että kansanarmeija tulee halvaksi, mutta tämäkin vättämä murtuu viimeistään sillä jos otetaan hiuomioon kaikki pimeiksi jääneetkin kustannukset joita tämä yleinen asevelvollisuus aiheuttaa. Nämä kustannukset eivät suinkaan ole vähäisiä, niitä tietoisesti peitellään ja niistä vaietaan.
Kun otamme esimerkiksi Irakin tapauksen jossa sothullun diktaattorin miljoonalukuinen kansanarmeija oli vastassa kun jotain 100000 modernisti aseistettua jenkisotilasta sinne meni, niin ei niistä ollut mitään vastusta. Oma lukunsa on sitten nämä jälkeenpäin tapahtuneet itsemurhapommitukset ja kapinointi länttä vsataan, mutta se olisi siellä ilman sitä diktaattorin kansanarmeijaakin.
- efwewef
Veikkaisin , että oikeasti, siis ihan aikuisen oikeasti orja-armeijastamme on kenttäkelpoisia "patriootteja" ehkä vain 5%.
- erghterhrt
Mikäs ammattilaisarmeija Suomella olisi vastassa? Ei Ryssän mongertajista olisi tänäkään päivänä yhtään mihinkään.
- et tiedä mitään...
"Mikäs ammattilaisarmeija Suomella olisi vastassa?"
"Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksen emeritusprofessori Alpo Juntunen: Venäjä menee kohti tehokasta ammattiarmeijaa."
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012030415274472_ul.shtml
- näitä piisaa.
1. mikä ammatti armeija se suomeen hyökkää.
2. silläkö on kokomaailman kaikkien maiden paras siviili- ja sota tekniikka käytössä.
jos sota syttyy nii prikaatien kanta ukot lähtee sen hetkisten asevelvollisten kanssa sotaan ensin johon melko nopeasti liityisi reservis olevat valmius joukot, tehden vihollista viiyttävää ja kuluttavaa vastarintaa. prikaateissa on kuljetus välineet niitä varten, kenttä armeijan liikekannalle pano kestää.
5000 tuhannen miehen palkka armeija ei pystyisi paljoakaan parempaan.
sodanajan teollisuuden tuotannon käyntiin saaminen oma lukunsa. - näitä riittää--
jännä homma....
siis suomen armeija laitettaisiin ammatti armeijaaa vastaan???????
missä se laitettaisiin ammatti armeijaa vastaan, olisiko sahara semmoinen paikka ja mikä olisi se ammatti armeija. - näitä riittää---
kyllä luulisi jokaisen tietävän että vietnamin sota osoitti että jos on kova tahto niin kurin alainen joukko menee vaikka vuoren läpi.
irakin sotilailla ei ollut tahtoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341954Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28919- 69863
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259736Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64722- 10704
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132678- 26656
- 78656
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.204647