Otimme naaras kissan n. 4vuotta sitten eläinsuojeluyhdistykseltä. Se oli 12vkoa> vanha ja todella pieni, todella huonoista oloista. Kotonamme on myös kaksi muuta kissaa ja tulee hyvin niiden kanssa toimeen.
Aluksi kissamme oli normaali mutta muuttui ihmeelliseksi: mourusi ja raapi ovia, kävi välillä toisten kissojemme kimppuun. Leikkaus auttoi asiaan ja taas elettiin normaalia elämää.
Kissojemme ollessa yhdessä parvekkeella voi Titi (eli siis kyseinen kissa josta kerroin) seota pelkästään siitä että joku kävelee parvekkeemme ohi. Se alkaa ulista (tarkoitan nyt äänekästä ulvontaa), mouruta ja sähistä. Se hyökkää toisten kissojen kimppuun ja rikkoo tavaroita. Myös jos vieras kissa tulee parvekkeen taakse se sekoaa ja voi käydä jopa ihmisten kimppuun. Pahempia haavereita ei ole onneksi sattunut. Tämä on kuitenkin todella vaikeaa koska meillä on myös koira eikä enää siedä sitäkään yhtään, joten joudumme pitämään Titiä eristyksissä muista.
Olemme epäilleet, että Titi olisi sisäsiittoinen, koska paikka josta se alunperin pelastettiin oli täynnä kissoja (n.30kpl) eikä niillä ollut minkäänlaista omistajaa joka olisi niistä huolehtinut. Edes sen vanhemmista ei ollut tietoa vaikka löytyessään oli n. 10vkoa vanha.
Kissalla on ihana luonne muuten emmekä haluisi luopua siitä tai mistään muustakaan eläimestä. Mitä mieltä olette, mitä meidän pitäisi asialle tehdä? Olemme myös harkinneet kissan pois antoa mm. tutuillemme, mutta kukaan ei sitä tuon piirteen vuoksi voi/halua ottaa emmekä voi myydä sitä kenellekkään, kellä olisi tai tulisi muita eläimiä.
Kissaongelma vai ongelmakissa ?
2
117
Vastaukset
- Katukissa
Kannattaisi tutkituttaa eläinlääkärissä ettei tuota aiheuta jokin sairaus. Kissojen "sekoamisille" yleensä löytyy ruumiillinen tai aineellinen selitys mikä johtaa tuohon käyttäytymiseen. Löytökissojen ja juuri isojen kissapopulaatioitten kanssa olen ollut tekemisissä ja yleensä sisäsiittoset pennut kärsivät virus ja bakteeritaudeista. Vasta aineet heikot. Silmien kaihista, ruumiinrakenteellisia virheitä yms. Aivojen ja sisäelinten sairaudet voisivat viitata kissan käytöshäiriöön.
- ongelmainen
Kiitos viestistäsi Katukissa! Tuo ei tullutkaan mieleeni. Jos näin on, että jokin vika esim. sisäelimissä, niin mahtaako siihen olla mitään lääkitystä? Vaikka tuo meidän kissa ei olekkaan enää pentu. Oireet ovat kyllä olleet pennusta asti, mutta eivät ole koko ajan "päällä".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341947Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28891- 69855
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259732Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64717- 10696
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132673- 26649
- 77648
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.201640