vastakkainen sukupuoli ahdistaa??

Kuulostaa kyllä valitettavasti tutulta :( Olen kyllä tosin päässyt tuosta vaivasta jo ihan mukavasti eroon.

Sinä voit alkaa seurustelemaan minun kanssani niin seurustelet samanlaisen kanssa.

Juu samanlaisia kokemuksia on, lähinnä miesten seurassa, jotka ovat minusta puoleensavetäviä. Pitävät minua aina ihan idioottina, kun käyttäydyn kuin hölmö heidän seurassaan. Eli en saa sanaa suustani, jäykistyn, tai käyttäydyn välttelevästi. Ei ihme että aina ovat toiset naiset nämä miehet saaneet, kun minussa ei ole mitään luonnollista tai hurmaavaa. Olen ihan fiksu ihminen, mutten saa ajatuksiani laitettua järkevään muotoon, varsinkin jos jännittää.

Minä olen 23-vuotias mies enkä ole koskaan seurustellut enkä päässyt naisten kanssa suutelua pidemmälle juuri siitä syystä että naisten seurassa oleminen ahdistaa. En tiedä miten tästä ongelmasta voi koskaan päästä eroon ja nyt taitaa olla muutenkin jo liian myöhäistä. Valtaosa naisista vain säälii, halveksii tai ihmettelee tämän ikäistä kokematonta miestä. Jos sitä sais tutustuttua johonkin itsensä kaltaiseen naiseen niin ehkä se olisi ratkaisu kummankin ongelmaan.

Miksi sinä et ryhdy hintiksi? Silloinhan pääset ainakin suutelua pidemmälle 100%..

No mikä helvetin kysymys tuo nyt oli? Ennemmin mä kuolen kuin ryhdyn hintiksi. Eikä hintiksi varmaan ryhdytä, hintiksi synnytään.

Minkälainen suhde sulla on omaan isääsi? Onko turvallinen vai pelokas? Onko jotain traumoja isästäsi johtuen? Joku muu miespuolinen ihminen loukannut sua?

Jos vastaus on kyllä niin ongelman ydin on siinä.

Entä jos asian ottaisi vain puheeksi? Itse joskus kerroin seuralaiselleni, että jännitän ja ahistun toisten seurassa tosi helposti ja pahasti. Ja vastaus oli, että no, niin minäkin. Tietty sen verran pitää päästä yli omasta olostaan, että pystyy edes tuon sanomaan.
Tunteistaan ja tuntemuksistaan olisi hyvä pystyä puhumaan toisen kanssa. Ja jos se onnistuu, niin eikös siinä ole jo aika hyvät edellytykset toimivalle suhteelle?

Ja jos yhtään helpottaa, niin todella moni pari kymppinen on ihan samassa tilanteessa kuin sinä. Myös liian moni kolme kymppinen. Mun neuvo on, että ajaudu vaan tilanteisiin, myönnä ja salli tunteesi ja ala käsittelemään niitä. Itse olen siis kolme kymppinen, sama ahdistus ja jännitys puskee päälle, mutta nykyään sen jo myöntää itselleen :D

Näistä ylipääseminen on tuskallista, mutta kasvua ei ilman pikku tuskailuja tapahdu kenellekkään! Kaikki nämä asiat joutuu rämpimään läpi, ihan kaikki.

Heh, Olen jo 30 ja mulla on sama ongelma :D
Eli iki-sinkku. Ei ole ulkoisia avuja ja kuka järkevä ja fiksu mies ottaisi iloisen avo-hoitopotilaan riesoikseen.

EI OLE VASTAAVIA