elämästä,,,,,,,,,,
en ikinä nuorena olisi kuvitellu, mikä h e l v e t t i voi avioliitto olla ---
olin naivi, hyvin rakastunu, luulin että mun perhe on maailman ihanin , onnelisin taivaallinen tulevaisuus,
uskollisuuden pidin itsestään selvyytenä ( huomatkaa, minä )
lapset maailman ihmeelisimpiä enkeleitä, joille rakennan loistavan tulevaisuuden,
näin periaatteessa lupulta kävikin, MUTTA
se alku ! ! ! ,!!!!!!!!!!!!!!!!! ensimmäisenä puolisoni sanoi että jos lähdet vieraisiin niin minä tapan kaikki,,,
se oli elämäni ensimmäinen j ä r k y ty s en ikinä olisi voinu kuvitella että rakkaimpani uhkaa tappamisella,,, nyyyyh
lapsia synty vuoden välein, elämän arki taistelut oli alkaneet,,
onneksi puolisolla oli töitä,,
itseki menin heti töihin nuorimman ollessa noin 3vuotta,
elämä kulki taisteluineen, vuodet vieri,
uskottomuus oli kuvioissa puolison taholta, kärsimys oli hyvin moninasita,
joskus oli henki vaarassa ihmeenkautta pelastuin, enimmäisen yrityksen kohdattuani,
elämän tuskani oli alkanu,,,
myöhemmin katsoin haulikkoa silmästä silmään, kävi jo loppu mielessä, tässäkö elämä oli,,,
ilmeisesti tilanne raukesi siihen kun olin kuin suolapatsas, tuijotin ukkoa silmiin tiiviisti tiukasti suu tiukasti kiini, olin täysin liikumaton, odotin mitä tuleman pitää,,,,,,,,
siinä tuijottaissani haulikkoa liikkumattomana puhumattomana aikni, ukko laski haulikon huhuh
,
en muista mitä sitte tapahtui, mutta heti kun järki toimi, ja sain tilaisuuden otin haulikosta panoksen, , irrotin jonkin osan joka on ilmeisesti jokin laukamiseen mahdollistava, olisko se varmistin tai mikä sen nimi mahtaa ollakkaa, piilotin sen kymmeniksi vuosiksi niin piiloon että vasta neljänkymmenen vuoden kuluttua muuton yhteydessä annoni koko haulikon poliisin haltuun,, ison nipun vuosiksi piilottamiani panoksia,, ukko oli jo siinä vaiheessa vakavasti sairas,
osasi kyllä panna vastaa poliisille, ja koitti valehdella ettei ole panoksia,,,
avioliitto on taistelua jos välillä rauhallisempaaki aikaa on,
naiselta vaaditaan suurta viisautta elää sairaan puolison kanssa vuosia,
luulen että suomalaiset miehet on hulluja, omistushaluisia uskollisuutta vaativia
vaimolla ei näytä olevan mitään oikuksia, mutta itse kyllä juokesvat
v i t u n perässä, antavat aihetta flirttailevat vieraille muijille että ne kyllä saa juosta ukon perässä, mutta vastaava on akalta täysin kiellettyä,
tämä on pieni leikkaus todelliseta suomalaisesta avioliitosta ja perhe elämästä... huomatkaa PIENI leikkaus totuudesta,,,
olen sotaajan lapsi, isäni oli sodan runtelema, usein juoksin häntä pakoon ku oli äkkipikainen kiukkunen ja remmin otti silloin lähdettiin naapuriin että jalt vilisi,,
isäni teki pitkän työelämä vasta 65vuotiaana pääsi ansaitulle eläkkeelle, töitä tarjottiin hänelle vielä senkin jälkeen , teki muutamia urakoita vielä mutta voimat hiipu kun sydän petti,,
ei suomalainen mies paha ole hän on vain SAIRAS, kun me ihmiset osaisimme miehiämme hoitaa oikein ja ajoissa ei perhe surmia tapahtus,,
en ikinä nuorena olisi kuvitellu, mikä h e l v e t t i voi avioliitto olla ---
olin naivi, hyvin rakastunu, luulin että mun perhe on maailman ihanin , onnelisin taivaallinen tulevaisuus,
uskollisuuden pidin itsestään selvyytenä ( huomatkaa, minä )
lapset maailman ihmeelisimpiä enkeleitä, joille rakennan loistavan tulevaisuuden,
näin periaatteessa lupulta kävikin, MUTTA
se alku ! ! ! ,!!!!!!!!!!!!!!!!! ensimmäisenä puolisoni sanoi että jos lähdet vieraisiin niin minä tapan kaikki,,,
se oli elämäni ensimmäinen j ä r k y ty s en ikinä olisi voinu kuvitella että rakkaimpani uhkaa tappamisella,,, nyyyyh
lapsia synty vuoden välein, elämän arki taistelut oli alkaneet,,
onneksi puolisolla oli töitä,,
itseki menin heti töihin nuorimman ollessa noin 3vuotta,
elämä kulki taisteluineen, vuodet vieri,
uskottomuus oli kuvioissa puolison taholta, kärsimys oli hyvin moninasita,
joskus oli henki vaarassa ihmeenkautta pelastuin, enimmäisen yrityksen kohdattuani,
elämän tuskani oli alkanu,,,
myöhemmin katsoin haulikkoa silmästä silmään, kävi jo loppu mielessä, tässäkö elämä oli,,,
ilmeisesti tilanne raukesi siihen kun olin kuin suolapatsas, tuijotin ukkoa silmiin tiiviisti tiukasti suu tiukasti kiini, olin täysin liikumaton, odotin mitä tuleman pitää,,,,,,,,
siinä tuijottaissani haulikkoa liikkumattomana puhumattomana aikni, ukko laski haulikon huhuh
,
en muista mitä sitte tapahtui, mutta heti kun järki toimi, ja sain tilaisuuden otin haulikosta panoksen, , irrotin jonkin osan joka on ilmeisesti jokin laukamiseen mahdollistava, olisko se varmistin tai mikä sen nimi mahtaa ollakkaa, piilotin sen kymmeniksi vuosiksi niin piiloon että vasta neljänkymmenen vuoden kuluttua muuton yhteydessä annoni koko haulikon poliisin haltuun,, ison nipun vuosiksi piilottamiani panoksia,, ukko oli jo siinä vaiheessa vakavasti sairas,
osasi kyllä panna vastaa poliisille, ja koitti valehdella ettei ole panoksia,,,
avioliitto on taistelua jos välillä rauhallisempaaki aikaa on,
naiselta vaaditaan suurta viisautta elää sairaan puolison kanssa vuosia,
luulen että suomalaiset miehet on hulluja, omistushaluisia uskollisuutta vaativia
vaimolla ei näytä olevan mitään oikuksia, mutta itse kyllä juokesvat
v i t u n perässä, antavat aihetta flirttailevat vieraille muijille että ne kyllä saa juosta ukon perässä, mutta vastaava on akalta täysin kiellettyä,
tämä on pieni leikkaus todelliseta suomalaisesta avioliitosta ja perhe elämästä... huomatkaa PIENI leikkaus totuudesta,,,
olen sotaajan lapsi, isäni oli sodan runtelema, usein juoksin häntä pakoon ku oli äkkipikainen kiukkunen ja remmin otti silloin lähdettiin naapuriin että jalt vilisi,,
isäni teki pitkän työelämä vasta 65vuotiaana pääsi ansaitulle eläkkeelle, töitä tarjottiin hänelle vielä senkin jälkeen , teki muutamia urakoita vielä mutta voimat hiipu kun sydän petti,,
ei suomalainen mies paha ole hän on vain SAIRAS, kun me ihmiset osaisimme miehiämme hoitaa oikein ja ajoissa ei perhe surmia tapahtus,,
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos suomalaisella naisella on jotakin
omia odotuksia avioliitolta, älkää nai-
ko suomalista. Liian moni Suomi-poi-
ka on henkisesti jälkeenjäännyt.
Liian moni, mutta ei kaikki.
Monta muuta asiaa olen katunut, mutta en koskaan nuorena tapaamani miehen kanssa solmittua avioliittoa.
Suomalainen mieheni on kaikkein paras mahdollinen minun miehekseni, viisas, rehellinen, toimelias, koskaan ei ole kättään minua kohti nostanut.
Muttei ole silti mikään Lapatossu, vaan aikaansaapa, oikean kunnon mies, niin kuin ovat usemmat muutkin miehet, muunkin maalaiset.
Kukin on yksilö, kukaan ei ole kaikki.
Kaikki on vain kuvittelun tuotetta.
Kovan kohtalon kokeneena useimmista naisista tulee arka, ei uskalla luoda enään uusia ihmissuhteita,