Eilen tissutellessani olutta jalkapallon EM-kisoja seuraten, huomasin jotain outoa seitsemännessä, saattoi kyllä olla kahdeksas tai yhdeksäskin, Pirkka-oluttölkissäni. Sieltä pienestä juontiaukosta pilkotti jotain vaaleaa ja pirullisesti virnistävää. Nettikummitus!!! Jumankauta kun säikähdin, hätäkakka pamahti melkein uudelle nahkasohvalle ja pelin seuraaminen jäi sikseen. Miksi minun on täytynyt syntyä Sahlbergiksi!!
Nettikummitus oluttölkissä
1
64
Vastaukset
- Wayne Sahlberg
Kova kohtalo vainoaa meitä Sahlbergeja! Eikä se armahda meitä edes jalkapallon EM-kilpailujen aikanakaan!
Olin hyvissä ajoin ennen kisoja laittanut ison kiljusatsin käymään kylpyammeessa. Meinaan vaan, että kun on kylpyamme täynnä kiljua, kylssä siinä kelpaa siemailla juomaa ja seurata eurooppalaista huippujalkapalloa.
Mutta kuinka kävikään! Englanti - Ukaraina -ottelun aikana olin jo nauttinut kolme (3) puolen litran mukillista kiljua, mutta mennessäni kylppäriin hakemaan neljättä mukillista, silloin tapahtui jotain kamalaa... kylpyammeen pohjalta sukelsi eteeni NETTIKUMMITUS!!!!
Se oli jotain niin kamalaa, etten osaa sitä sanoin kuvailla... ikään kuin tulta kidastaan syöksevä lohikäärme tai jotain selllaista. Onneksi pääsin pakoon rappukäytävään ja sieltä ulos pihalle.
En ole sen jälkeen uskaltanut palata kotiini, ties mitä kamalaa siellä on kun nettikummitus on päässyt siellä valloilleen. Olen yöpynyt puiston penkillä ja siltojen alla, menetteleehän se näin kesällä, mutta entä kun tulee syksy?
Voi minua onnetonta! Mitä minun pitäisi tehdä teidän mielestänne?
Siellä on kylpyammeessa vielä kiljua vaikka kuinka paljon, mutta onko se enää juomakelpoista vai onko nettikummitus saastuttanut sen? Ja kuinka pääsisin hakemaan sitä? Janokin on.
Nyt ovat hyvät neuvot tarpeen!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756