Olen ystäväni kanssa huolissani toisen ystävämme hamsterista. Hamsu on nuori syyrialainen ja sillä on liian pieni häkki. Noin 51 pituus, 27 leveys ja korkeus. Olemme ystäväni kanssa koittanut sanoa että on oltava isompi häkki ja hän ymmärtää sen mutta sanoo että ei voi käyttää niin paljon rahaa uuten ja sanoi että 30€ on myös liikaa.. En ymmärrä miksi hän sitten osti hamsterin jos tiesi että siihen menee rahaa aika paljon. Lisäksi hän pelkää hamsuaan. Ja se hamsu on kuulemma purrutkin häntä ja sähissyt ja näyttänyt hampaita ja jyrsii hullunlailla kaltereita. Se ei ole syönyt siementankoa eikä purutikkua. Lisäksi hamsu on niin vilkas että se on karannut monta kertaa häneltä. Ystävämme ei uskalla ottaa hamsuaan pois häkistä ja ikiliikkuja hamsuraukka ei ole päässyt ulos häkistä moneen päivään. Kun hamsteri on hänen kädessään hän vaan sanoo: ota tää äkkii pois se puree kohta (vaikka ei edes yritä purra) Hamsu oli hoidossa meillä noin viikon ja se oli todella nätisti ja kiltti kun mikä, ei yrittänyt purra eikä jyrsinyt kaltereita ja oli jyrsinyt onnessaan siementankoakin ja purutikkua. Se sai joka päivä 4 h käsittelyä ja joskus enemmänkin ja siitä näki kuinka kivaa sillä oli. Joudumme palauttamaan hamsun ja pelkäämme kuinka se pärjää omistajansa kanssa. Hän ei vain osta isompaa häkkiä vaikka olemme yrittäneet etsiä myöskin sille mutta kaikki on vaan liian kallista hänen mielestä. Mitä teemme? Ilmoitammeko eläinsuojeluyhdistykselle? Hamsun omistajalla ei oikeasti ole yhtään kokemusta hamsuista eikä se osaa käsitellä oikein, varsinkaan ylivilkasta tapausta. Miltei heräteostos taisi hänellä olla kun halusi yhtäkkiä hamsterin.. Auttakaa!
Ilmoitus eläisuojeluyhdistykseen??
15
131
Vastaukset
- jsla
Tehkää ilmoitus eläinsuojeluyhdistykselle. Hamsterin elämä kuulostaa todella kurjalle! Haittapuolena on se, että ystävänne luultavasti tajuaa ketkä ilmoituksen ovat tehneet ja siinä voi välit mennä kokonaan...
Vaihtoehtoisesti voitte ystävänne kanssa etsiä netistä halvan häkin ja pyytää ystävältä josko voisitte kaikki 3 maksaa häkin yhdessä, vaikkei häkin maksaminen pitäisi olla kenenkään muun hommaa kuin omistajan, mutta parhaimmassa tapauksessa jokainen joutuisi maksamaan vain 5-10e.- Hamsuli
Pystyisitkö puhua hänen vanhemmilleen ja kysyä heiltä mahdollisuutta tukea isomman häkin ostoa? Tuosta isompia häkkejä saa netin myynti sivuiltakin välillä oikein halvalla,voisitte yhdessä selailla sivuja yhdessä.
Keräätte vaikka porukalla pulloja ja kysytte vaikka omistajan joltakin sukulaiselta josko joku voisi ostaa lahjaksi isomman häkin tai lahjoittaa siihen rahaa hieman.Kai ystäväsi saa myös viikkorahaa josta voisi ottaa osan säästöön häkkiä varten.
Tilanne kuulostaa nyt kurjalta sekä omistajan että hamsterin osalta
Omistaja saikin aran ja vihaisen hamsterin koska hamsterilla on varmaan todella ahdistavaa olla liian pienessä ympäristössä ja ilman virikkeitä (joita tuskin tuon kokoiseen häkkiin juurikaan mahtuu) ja sitä ei ehkä tarpeeksi ole kesytetty.Jos tilanne jatkuu vielä,niin suosittelen puhumaan jollekkin aikuiselle asiasta.Tarvittaessa eläinsuojelu voi olla se taho joka asiaan puuttuu mutta siihen olisi kurja mennä kun kyseessä on ystäväsi.
Hamsteri on ilmeisesti melko villi mutta jos uutta häkkiä ei ole helppo saada pian niin isoja,ilmaisia pahvilaatikoita saa useista kaupoista pyytämällä.Pahvilaatikosta voisi tehdä virikelaatikon ja sinne kaikenlaisia virikkeitä ja paljon purua.
Jos hamsterin elättäminen tuntuu hänestä haastavalta,voisithan ehdottaa jos sinä tai toinen kaverinne voisitte pitää hamsterin?
- SSSS
Ilman muuta soitatte sinne! Kusipää köyhä kaverisi saa toivottavasti kovat sakot!1
- !!!!¡¡¡¡
Luulen, että siitä tulee ensikertalaiselle vain pieni varoitus !
Onkohan edes totta tuo kirjoitus.. Jotenkin tuntuu, että koko hamsteri osa on täynnä nyt pelkkään hamsurääkkäystä ja eläinsuojelu juttuja !!- Hamusuli
Jospa eläinsuojelusta annettaisiin vain neuvoja ja tultaisiin tarkastamaan tilanne hetken päästä uudestaan.Mutta kurjaa olisi joutua soittamaan eläinsuojeluun,yrittäkää ratkaista tilanne muulla tavoin.
- mitä teemme..
Kiitos kaikille vastaajille, ja kaikki mitä kerroin on totta uskokaa tai älkää mutta enhän minä turhaan apua kysyisi !
- =))
Ikävä kyllä lain mukaan hamsteria saa pitää 30x30x18 kokoisessa asumuksessa joten tuo häkkihän on niihin mittoihin sopivan kokoinen kun on kuitenkin enemmän pituutta. :(
- tota..
Miten tuo on mahdollista?? En ole ikinä kuullut että noin pienessä häkissä olisi hamsterin sallittua asua ja vielä syyrialaisen!! Laitapa tänne linkki niin nään onko se totta, koska ihan näin vaan en kyllä usko!
- huoohh
EI ole sallittua laittaa 30x30x18 kokoiseen häkkiin !!
- hamsuneiti
http://wwwb.mmm.fi/el/laki/f/f23.html#Liite 5 Jyrsijät ja kaniinit Tuolla häkin vähimmäis koot jotka laki määrää.. :(
- 2+13
Nuo pikkuhäkit n. 50x30cm on ihan laillisia. Pieniähän ne ovat, eivätkä suositeltuja, mutta ei eläinsuojelu voi puuttua häkin kokoon, koska se on riittävä
- Hamsuli
Eläinkaupoissakin on kovin pieniä häkkejä toisinaan myynnissä. Mutta kuten laissa lukee niin "Jyrsijän ja kaniinin liikunnantarpeen tyydyttämisestä on huolehdittava riittävästi". Tollaisessa häkissä liikunnantarve ei tule tyydytetyksi, mahtuuko sinne edes riittävän isoa juoksupyörääkään.
Oma hamsterini on häkissä hitaasti liikkuva mutta kun pääsee lattialle niin innostuessaan menee tuhatta ja sataa. Eli vaikka ajattelisi että häkissä hitaasti liikkuva hamsteri ei välittäisi juoksemisesta koska "vaikuttaa niin laiskalta" niin kunhan hamsteri pääsee lattialle niin se tulee iloiseksi. Luonnossakin ne liikkuvat vikkelään.
Eläinsuojelu ei ehkä voi puuttua häkin kokoon mutta jos hamsteri ei pääse jaloittelemaan niin heidän kanssaan voidaan miettiä onko häkissä oleva juoksupyörä riittävä liikunnantarpeeseen,tylsältä ja karulta se ainakin kuulostaa että juoksupyörä olisi ainoa ilo.
Jos ystäväsi pelkää hamsterin puremista niin hamsterin voi nostaa häkistä nopeasti jonkin turvallisen apuvälineen avulla, esim. päästä katkaistu 1,5L limupullo. Riski on aina olemassa ettei hamsteri innostuksissaan suostu enää menemään sinne päästyään jaloittelemaan. Sitten vain joku tuoksuva makupala kehiin tai vanhemmat apuun.
Vanhemmat ovat vastuussa ensisijaisesti hamsterin hyvin voinnista ja hoidon tasosta,ei ystäväsi.- alkuper. Kirjottaja
Niin olisi ainoa ilo joksupyörässä, mutta sellaistakaan ystäväni hamsu ei omista...
- Hamsuli
Kyllä hamsterilla juoksupyörä tarvitsisi olla. Vielä kun noin vähän tilaa liikkua muuten.
Mitä ajattelit tehdä asialle?
Voisitko puhua omille vanhemmillesi ja he ystäväsi vanhemmille? Kurjaa sinun olla tuossa tilanteessa kun tiedät että nyt toimitaan väärin amsteria kohtaan.- alkuper. Kirjottaja
No ainakin ajattelimme kaverini kanssa seurata tilannetta ja jos ei mitään muutosta tapahdu, niin sanomme hänelle että hänen on ostettava uusi häkki ja juoksupyörä ja olla hamsterin kanssa enemmän tai puhumme asiasta hänen vanhemmilleen ja jos yhä ei mitään tapahdu niin kerromme ilmottavamme eläinsuojeluyhdistykseen.. Toivotaan että niin pitkälle ei tarvitsisi mennä, mutta saa nyt nähdä..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341987Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291021- 69872
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261757Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65749- 12721
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132685- 83680
- 26666
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.208663