Olen 13-vuotias tyttö ja perheeseeni kuuluu 1 todella kiltti ja hyvin koulutettu 7-vuotias dobermann uros, äiti, isä ja pois muuttanut siskoni. Etsimme dobermannin pentua joka on uros. Toivoisimme että se olisi musta ruskea, ei typistetty ja saisimme sen noin 10 viikkoisena ( 2 ½ kk vanhana). Ja kaikkein tärkeintä on että sen vanhemmilla on todella hyvät luonne ja terveyspisteet. Hintaa voisi olla 800€-1100€ mutta hinnasta voidaan neuvotella. Olisi hyvä jos joutuisimme hakemaan pennun alle 200km päästä Jyväskylästä, mutta jos se on hieman kauempana niin laita silti viestiä. Perheelläni oli ennen yksi dobermanni joka ei ollut hyvin koulutettu sillä vanhemmillani ei ollut kokemusta dobermanneista ennen, eikä minulla tai siskollanikaan. Nykyinen dobermannimme on todella hyvin koulutettu ja olemme kaikki oppineet todella paljon dobermanneista 13 vuoden aikana kun meillä sellainen on ollut. Voimme vannoa että se tulee hyvään kotiin, jossa sitä kohdellaan hyvin. Jos pennun myyjä haluaa niin voimme vaikka 1-2 kertaa vuodessa kertoa sen kuulumisia :)
Jos sinulla on dobermannin pentuja jotka ovat sellaisia mitä haluamme niin laita viestiä säh.osoitteeseen: [email protected]
Kertaan vielä mitä vaadimme:
- Uros
- Musta, jolla merkit ovat ruskeita
- Vanhemmilla täytyy olla hyvät luonne- ja terveyspisteet
- Saisimme pennun n. 8-10 viikkoisena
- Paikka josta pentu haettaisiin, olisi mahd. lähellä Jyväskylää, etäisyys enint. 200km
Ostetaan dobermannin pentu!
hoosronja
0
92
Luetuimmat keskustelut
- 521050
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍113994Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust42961Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,7854- 89806
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.3674Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it189629Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista25627- 73607
- 57593