Millaista

Sen kun tietäisi. Katson muita ihmisiä. Onnellisia huolettomia kasvoja. Miten noita tunteita voi enää kokea, nauraa muiden mukana, istua suorassa. Olla ihminen. Masennus vie ihmisyyden, sen elämän liekin. Kaikesta muusta kuin masentuneesta mielestä tulee etäistä, elämä valuu sormien läpi. Maailma tuntuu oudolta paikalta elää. Onnellinen elämä olisi mukanaoloa, kuulumista, kykyä tuntea. Sitä, että ympärillä on rakastavia ihmisiä, joita pystyy myös rakastamaan takaisin. Onnellisuus olisi toimintakykyä, haaveita, unelmia ja niiden toteuttamista. Masennus on jähmettymistä sohvalle, tyhjiä tiloja, ei tulevaisuutta. Mitä kauemmaksi menee, sitä pidempi matka on takaisin. Jossain vaiheessa matka takaisin on jo pidempi kuin aikaa on jäljellä.

Ensinnäkin onnellisuus ja masennus ovat niin yksilöllisiä käsitteitä ja miten tuntemukset voi tarkoin määritellä.
On ihmisiä jokta ovat silloin tällöin alakulossa, sitten niitä jokta kokevat onnea ja hyvää oloa ainakin joskus.
Mitä on onnellisuus: onko se sitä, että on sisäisesti hyvä olla, ei ole kohtuuttomia huolia, kokee mielekkyyttä, on sopivasti haastavaa päiväohjelmaa, kokee elämässään mielekkyyttä, on ihmisuhteita, ei pelkää elämää eikä kuolemaa, on rauha Jumalan kanssa ym.
Tässä pieni lista itselläni, jolla määrittelen omaa onnelisuuden kokemistani. Aina välistä jokin näistä tekijöistä järkkyy. Nyt on pienenä perhosena ja haasteena mahdollinen uusi työpaikka: mietin jaksanko, onko minusta kyseiseen tehtävään.