Muutto miehen työn perässä 500 kilometrin päähän ahdistaa.
Sekava tarina tulossa, toivottavasti siitä saa jotain selvää.
Tapasin mieheni noin 7 vuotta sitten. Asuimme yhdessä silloisella opiskelupaikkakunnallani ja meille syntyi ihana poika, joka on nyt 5 vuotta vanha. Olen sairastanut kai melkein aina masennusta, joka lapsen syntymän jälkeen nosti päätään kunnolla. Kaksi vuotta kituutin kyseisellä paikkakunnalla, jonka jälkeen muutin takaisin lapsuuden maisemiini 600 kilometrin päähän, koska koin asumisen ja olemisen siellä todella vaikeaksi ja ahdistavaksi. Mieheni "muutti" mukana tavallaan mutta jäi edelleen 500 kilometrin päähän töiden takia. Viimeiset kolme vuotta olemme olleet yhdessä hänen vapaillaan mutta suurimman osan ajasta hän on poissa kotoa.
Olen palanut työelämän jälkeen takaisin opiskelujen pariin ja nyt olemme miettineet pitäisikö meidän muuttaa sille paikkakunnalle, jossa mieheni työskentelee, eli siis 500 kilometrin päähän nykyisestä asuinpaikastamme. Haluaisin, että olisimme koko perhe yhdessä ja uskon, että arjen jakaminen helpottaisi myös minua monella tavalla... Mutta olen todella ahdistunut muutosta sinne!! En edes tarkkaan tiedä, että miksi. Saan jo nyt paniikkikohtauksia, vaikka emme ole edes päättäneet muutammeko vai emme :/ Pelkään, että masennukseni palaa yhtä pahana kuin silloin kolme vuotta sitten, jos muutan mieheni perässä.
Kaipaan miestäni ja haluan perheemme yhteen mutta ahdistun ja masennus nostaa päätään jo pelkästä muutto ajatuksesta.
Kohtalontovereiden ja muidenkin ajatuksia otetaan mielellään vastaan.
Muutto miehen työn perässä ja masennus
1
145
Vastaukset
- nyssykkä
Hankala tilannehan tuo on, ymmärrettävästi.
Heräsi tuossa kysymys, että kun olet palannut opiskelujen pariin, niin onnistuisiko Sinun sitten opiskella myös siellä 500 km:n päässä, eli opiskelusi ei ole niin paikkaan sidottu(ko)?
Miehesi työpaikka on ja pysyy siellä kaukana, eli hän ei siis voi "lähestyä" Teitä?
Olisiko Sinulle ketään siellä uudessa paikassa, siis ketään tuttua, ystävää tms? Vai olisiko se siis aivan uusi paikka taas Sinulle ja lapselle?
Varmaan olisi lapselle hyvä, että olisitte yhdessä koko perhe, ja varmana Teidän parisuhteellekin, mutta on sekin vaikeaa, jos siellä 500 km:n päässä ei ole ketään eikä mitään Sinulle. Varsinkin, kun on ollut tuot masennusta Sinulla.
Jonkinmoinen kompromissi tuohon pitäisi löytää, että yhteiselo onnistuisi. Eihän teillä tällä hetkellä eletä lainkaan perheenä tavallista arkea, kun ollaan niin etäällä toisistaan.
Onko miehen ihan pakko olla siellä 500 km:n päässä sitten fyysisestikin niin paljon?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341998Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291037- 69877
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261763Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65751- 13725
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686- 83685
- 26669
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.210668