Miten normaaliksi

Tiedän anoreksia haitat enkä haluaisi siihen helvettiin, mutta olen ylipainoinen. Painan 56 kiloa jaolen 168. Voisin syödä vaikka kuinka paljon, santsata neljä kertaa ja silti on nälkä. Minulla on kokoajan nälkä, ja vaikka tuntuu että vatsaon täynnä eikä enempää mahdu, suu huutaa lisää ruokaa. Eilen söin yli 6000kaloria enkäliikkunut juuri mitään arkiliikunnan lisäksi > lihon. Ajattelin oksentaa mutten uskaltanut koska olin kylässä ja pelkäsin sotkevani vaatteeni ja oksennuksen haittoja. Ruokailun jälkeen minulla on nälkä koska en syö niin paljoa kuin minuun mahtuisi. Silti vatsani turvottaa aina syömisen jälkeen. Napostelen paljon. Syön mielestäni ihan terveellisesti, mutta saatan olla kuus tuntia syömättä ja sitten otan paljon kaikkea syötävää. Salillakäyn 2-3 viikossa, mutta lomilla/pyhillä en ikinä. Eli koko kesälomalla liikunnaksi jää arkiliikunta ja satunnaiset lenkit. Miten saan vatsan pienemmäksi ja isot hyllyvät reiteni peppuni kiinteäksi. Olen tajunnut että jos ei liiku, ei voi syödäkkään, mutta en pysty vastustamaan ruokaa. Lopetinjuur kuukausien karkkilakon ja syön sitäkin monia kertoja viikossa. Uuteenlakkoon en ole valmis. Auttakaa etten liho enempää/päädy anorektikoksi. Pelkään lihomista koska koko perheeniovat possuja ja tämä on salattu aihe meillä. Ois tosi kiva jos auttaisitte mua!
5167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Millä perusteella olet ylipainoinen? BMI on alle 20 ja vaatteesi lienevät s-kokoa?

Äänestä

En kyllä usko tuota 6000kalorin juttua millään....

Äänestä

Mulla on sama tilanne. Eilen meni hienosti kunnes sorruin AMERIKANSERKKUKEKSEIHIN joissa on 700kcal per 100g.... Tässä ympärillä minunkin perhe just syö karkkia mutta onneksi en ottanut. Mulla on melkeen samat mitat 170/55-57 oksentelun ja syömisen mukaan. Ahistaa iso maha mutta muute oon aika hoikka mutta hyllyvä ja löysä. Haluan litteän mahan ja kiinteät reidet. Olen lenkkeillyt helmikuu-toukokuu ja nyt taas kesäloman alussa aloitin 4-10h viikossa mutta tuloksia ei kertakaikkiaan tule vaikka paastollakin olen ollut monia päiviä putkeen!! Paino ei millään tipu alle 54.6. Aluksi paino tippui kivasti 59>55 mutta siihen jäi.... Apua:(

Äänestä

No joo, siis te olette mittojen mukaan hoikkia. Mutta jos lihaksia ei juuri ole, niin kroppa voi toki olla löysä, silloin kannattaa panostaa lihasten vahvistamiseen ja kasvattamiseen. Myös ruoan laadulla on merkitystä,jos ahmitte sokeri ym. höttöjä niin rasvaa voi kertyä vyötärölle ja se turvottaa. Syökää terveellisesti ja säännöllisesti ja liikkukaa säännöllisesti, aerobista ja lihastreeniä.

Äänestä

saatanan anorektikko, iljettävän näköinen luuviulu
OOT SAATANAN LÄSKI!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


läskistynyt kirjoitti:

Tiedän anoreksia haitat enkä haluaisi siihen helvettiin, mutta olen ylipainoinen. Painan 56 kiloa jaolen 168. Voisin syödä vaikka kuinka paljon, santsata neljä kertaa ja silti on nälkä. Minulla on kokoajan nälkä, ja vaikka tuntuu että vatsaon täynnä eikä enempää mahdu, suu huutaa lisää ruokaa. Eilen söin yli 6000kaloria enkäliikkunut juuri mitään arkiliikunnan lisäksi > lihon. Ajattelin oksentaa mutten uskaltanut koska olin kylässä ja pelkäsin sotkevani vaatteeni ja oksennuksen haittoja. Ruokailun jälkeen minulla on nälkä koska en syö niin paljoa kuin minuun mahtuisi. Silti vatsani turvottaa aina syömisen jälkeen. Napostelen paljon. Syön mielestäni ihan terveellisesti, mutta saatan olla kuus tuntia syömättä ja sitten otan paljon kaikkea syötävää. Salillakäyn 2-3 viikossa, mutta lomilla/pyhillä en ikinä. Eli koko kesälomalla liikunnaksi jää arkiliikunta ja satunnaiset lenkit. Miten saan vatsan pienemmäksi ja isot hyllyvät reiteni peppuni kiinteäksi. Olen tajunnut että jos ei liiku, ei voi syödäkkään, mutta en pysty vastustamaan ruokaa. Lopetinjuur kuukausien karkkilakon ja syön sitäkin monia kertoja viikossa. Uuteenlakkoon en ole valmis. Auttakaa etten liho enempää/päädy anorektikoksi. Pelkään lihomista koska koko perheeniovat possuja ja tämä on salattu aihe meillä. Ois tosi kiva jos auttaisitte mua!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu