Pietarsaari joustaa kielitaitovaatimuksessa

Pietarsaaren tekninen lautakunta on valinnut uudeksi asemakaava-arkkitehdiksi oululaisen Pekka Elomaan. Seuraavaksi tekninen lautakunta anoo kaupunginhallitukselta erivapautta kielitaitovaatimuksesta.

Elomaan valitseminen edellyttää erivapautta, koska hänellä ei ole viran kielitaitovaatimuksen edellyttämää kielitodistusta ruotsinkielestä.

– Elomaan käytännön kielitaito on kuitenkin hyvä. Hänen asenteensa ruotsinkielen käytännön oppimista kohtaan on myönteinen. Joidenkin sanojen kohdalla on tietenkin hakemista, koska hän ei ole käyttänyt ruotsin kieltä pitkään aikaan, toteaa teknisen lautakunnan puheenjohtaja Bjarne Kull (sd.).

Kull uskoo, että kaupunginhallitus myöntää erivapauden, koska kaupunginhallitus on ollut haastatteluissa hyvin edustettuna. Elomaa teki haastattelijoihin niin myönteisen vaikutuksen, että kielitaitovaatimuksesta voidaan joustaa. Elomaan valintaa puoltaa muun muassa haastatteluihin osallistunut kaupunginhallituksen puheenjohtaja Peter Boström (r.).

Pietarsaaren kaupungin kielisäännön mukaan kaupunginhallitus voi myöntää perustellusta syystä tehtävään ottavan esityksestä erivapauden tai lievennyksen tämän säännön perusteella vaadittavasta kielitaidosta.
0134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


On se kova paikka kirjoitti:

Pietarsaaren tekninen lautakunta on valinnut uudeksi asemakaava-arkkitehdiksi oululaisen Pekka Elomaan. Seuraavaksi tekninen lautakunta anoo kaupunginhallitukselta erivapautta kielitaitovaatimuksesta.

Elomaan valitseminen edellyttää erivapautta, koska hänellä ei ole viran kielitaitovaatimuksen edellyttämää kielitodistusta ruotsinkielestä.

– Elomaan käytännön kielitaito on kuitenkin hyvä. Hänen asenteensa ruotsinkielen käytännön oppimista kohtaan on myönteinen. Joidenkin sanojen kohdalla on tietenkin hakemista, koska hän ei ole käyttänyt ruotsin kieltä pitkään aikaan, toteaa teknisen lautakunnan puheenjohtaja Bjarne Kull (sd.).

Kull uskoo, että kaupunginhallitus myöntää erivapauden, koska kaupunginhallitus on ollut haastatteluissa hyvin edustettuna. Elomaa teki haastattelijoihin niin myönteisen vaikutuksen, että kielitaitovaatimuksesta voidaan joustaa. Elomaan valintaa puoltaa muun muassa haastatteluihin osallistunut kaupunginhallituksen puheenjohtaja Peter Boström (r.).

Pietarsaaren kaupungin kielisäännön mukaan kaupunginhallitus voi myöntää perustellusta syystä tehtävään ottavan esityksestä erivapauden tai lievennyksen tämän säännön perusteella vaadittavasta kielitaidosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu