Yhteiskunta on aina vihannut niitä jotka ovat oikeassa

meitä vihataan

Linux-käyttäjät ovat inhimillisyyden ja ilmaisen, avoimen sekä vapaan softan kanssa ihan oikeassa, siksi heitä vihataan. Mutta yhteiskunta on aina aikakaudesta riippumatta vihannut niitä, joilla on ajatus siitä mikä on OIKEIN ihmisiä kohtaan.

Joka ainoa suuri ajattelija on teloitettu, heistä kuuluisimpana Jeesus Nasaretilainen, jonka Pontius Pilatus tuomitsi kuolemaan ristillä ja vain siksi, että Jeesus sanoi, että on täkeämpää huolehtia lähimmäisistä ja rakastaa lähimmäistä, kuin huolehtia velvollisuuksista valtiota kohtaan.
Jeesus tuomittiin kuolemaan kapinasta sekä Jumalan pilkasta.

Mutta mitä tämä Jeesus muka teki väärin? Jeesus ei kiistänyt keisarin valtaa eikä villinnyt kansaa. Jeesus saarnasi rakkautta ja inhimillisyyttä. Siitä teloitettiin!

Tänä päivänä tappamisesta kieltäytyvät totaalikieltäytyjät tuomitaan vankilaan, vaikka he ovat oikeassa jokainen asiassaan. Kukaan ei voi pakottaa osallistumaan maanpuolustukseen. Mä itse olen aseistakieltäytyjä. Sanon suoraan sen, että se venäläinen nuori joka ylittää luvatta rajan, ei ole MULLE tehnyt mitään sellaista, miksi ampuisin tappaakseni. En siis kohota asetta vaan katson rauhassa miten venäläinen ylittää rajan. Ei ole mun asiani puuttua siihen.

Käytän Linuxia, kieltäydyn kaikesta väkivallan harjoittamisesta ja olen asiassani eettisesti täysin oikeassa. Yhteiskunta on väärässä.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 17+5

      Jos maanpuolustus ei nappaa, voi aina suorittaa siviilipalveluksen. Totaalikieltäytyjät kuuluvat vankilaan. Sinänsä uskon, että olet tyypillinen Linux-käyttäjä.

      • olet väärässä

        Siviilipalvelun suorittaminen merkitsee asevelvollisuudelle hiljaista hyväksyntää. Totaalikieltäytyminen on velvollisuudelle selvä vastalause ja sellaisena hyväksyttävä poliittinen mielipide.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1987
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1021
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      872
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      757
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      749
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      12
      721
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      685
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      680
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      666
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      208
      663
    Aihe