Hei, sain lyhyen tuomion viime syksynä ja ensikertalaisena pääsin siis puolella, viime talvesta meni 4kk valtion leivissä ennen paluuta kotioloihin. Nyt saa siis meikää arvostella.. :) Kukaan ei mielestäni ole täydellinen kaikki tekevät virheitä myös minä ja itseäni kaduttaa tosi paljon. Mietin esim kuinka paljon rikoksen laatu vaikuttaa siihen saako hän yksinhuoltajuuden ja että voi itse päättää tapaamisista jne..?
Minulla on kaksi ala-aste ikäistä lasta ja nyt olen saanut kutsun huoltajuus-oikeuden käyntiin, joka on syksyllä. Silloin vanhaan aikaan kun kaikki oli hyvin lapset oli mulla 60-70 päivää vuodessa ja nyt muutama tunti joka toinen sunnuntai, joten lasku on ollut tosi suuri. Kaipaan lapsia joka päivä aika paljon ja kaikkee.. kaikkee on käyny kyl mielessä tässä viimeisen 2-3 vuoden aikana. Siis sinä aikana kun ei ole lapsia itselleen enää saanut, eli ei niin fiksun käytöksen ja oikeudenkäynnin välisenä aikana, sekä oikeudenkäynnin että vankilassa olon aikana sekä vankilassa olon ja tämän hetken välillä.
Mietin mimmosen päätöksen oikeus voisi tehdä..? En ole ikinä ollut lapsille uhaksi enkä haitaksikaan mielestäni. Myös sosiaalityöntekijät ovat huomanneet että tapaamiset lasten kanssa ovat olleet tosi luontevia ja lapsista on huomannut että lapset ovat kaivanneet minua paljon ja minä heitä. Myös sekä tänä että edelliskesänä olemme myös päässeet ilman valvontaa myös lastenvalvojan määräämään tapaamispaikan ulkopuolelle pari kertaa kumpanakin kesänä. Myös ne normi tapaamiset joka toinen viikonloppu ovat olleet ns. tuettuja mutta kuitenkin ilman valvontaa.
Minulla on nyt yli vuoden kestänyt parisuhde itseäni hieman vanhempaan mm. koulutukseltaan lähihoitaja naiseen. Suhde on vakaa mielestäni jos se on kestänyt myös valtion pahnat vaikka emme asu yhdessa. Minulla on osa-aika työ tällä hetkellä ja naiseni on sairaslomalla vielä. Kuukauden päivistä olemme yhdessä saman katon alla n 25 päivää kuukaudesta. Joten käytännössä asutaan yhdessa vaikka tavarat ovatkin vielä kahdessa paikassa. Myös edellisessä valvomattomassa tapaamisessa puolisoni oli mukana ja lapset tykkäsivät mielestäni myös hänestä..
Soittelen lapsilleni noin kaksi kertaa viikossa ja joskus myös lähettelen paketteja. Joten suhde lapsiin on kunnossa. Mietin vain mimmoisen päätöksen oikeus mahtaa tehdä. Koska jos ex-vaimo saa lasten huoltajuuden sen jälkeenhän lasten äiti saa tehdä mitä vain, muuttaa lasten sukunimet tai muuttaa vaikka ulkomaille. Ja vissiinkin tapaamisistakin hän saa sen jälkeen päättää niin kun haluaa..? Lasten äiti perustelee luultavasti tolla vankeustuomiolla ja selkeydellä siis että on muutaman päivän joutunut jotain lappua odottaa miksi hänelle pitäisi myöntää yksinhuoltajuus.
Hyvät äidit ja isät miksei muutkin, nyt saa ottaa kantaa asioihin ja tuomitakin mut saa.. :)
Rikostuomion vuoksi lasten yhteishuoltajuuden menetys..?
8
325
Vastaukset
- fdjilvyi
No minkä takia piti mennä rikkomaan lakia niin että linnaan jouduit? Minua ärsyttää kun sanotaan että "kaikki tekevät virheitä, myös minä" siinä yhteydessä kun kerrotaan että on lusimassa oltu. Ei sinne virheiden takia jouduta vaan rikosten.
- Jaffaxx 79 **
Moi, joo rikoskin voi olla virhe ja päinvastoin. Olet ihan oikeassa. Voin sanoa sulle että olen itsekin miettinyt reilut kaksi vuotta joka päivä miksi menin rikkomaan lakia niin että linnaan jouduin. Mun oma vika joka pännii niin pirusti. Valitettavasti en enää saa tekoani tekemättämäksi. Oikeassa olet rikoksen/rikosten takia sinne joudutaan. Eli en osaa vastata kysymykseesi, en voi perustella muulla kun tyhmyydellä.
Lukuunottamatta tietenkin siis suurinta osaa etelä-amerikkalaisia ja lähi-idästä olevia jotka ovat kaikki mielestään syyttömiä. :) Painotan vielä että myös lapset tietää missä isi on ollut ja haluaa silti olla tekemisissä.
- 18+18
Jos on kyse huumausainerikoksesta (jostain syystä se tuli ensimmäisenä mieleen) voi vaikuttaa hyvin paljonkin. Jos väkivaltarikoksesta, voi vaikuttaa edelleen hyvin paljon. Jos talousrikoksesta, se ei varmaan kamalasti vaikuta.
Yksinhuoltajuus ei tarkoita sitä ettäkö äiti saisi päättää miten tapaamiset menee. Huoltosopimus, tapaamissopimus ja elatussopimus ovat kaikki erillisiä vaikka samalla lapulla ovatkin ja toisiinsa vaikuttavatkin.
Tapaamiset tuskin ihan hirveihin mittpihin nousevat kun 2-3 vuotta on melkosesti vakiinnuttanut olosuhteet. Mutta valvotuista tapaamisista mahdollisesti pääset eroon.
Uusi puolisosi ei vaikuta asiaan mitenkään muuten kun niin että toki on hyvä että lapset hänen kanssaan toimeen tulevat. Mutta oikeudessa en missään tapauksessa painottaisi että kun on tämä uusi puoliso hoitamassa ja tukemassa. Kun lapset täytyy voida luottaa SINUN vastuullesi. Tietenkin on sinulle ja ehkä lapsillekin hyvä että hän on olemassa mutta oikeus ei tätä huomioi kuin korkeintaan sillälailla että "jaa, tuo ei pärjää lasten kanssa yksin".
Ulkomaille saa toki yksinhuoltaja muuttaa mikä olisi todella ikävää. Mutta sukunimiä tuskin kannattaa stressata. Ei se isyys siitä mihinkään katoa vaikka lapsen sukunimi olisi mikä.
Kiitettävän kuulloisesti olet kuitenkin lapsiin yhteyttä pitänyt, se on pakko katsoa positiiviseksi oikeudessakin.
Ilmoitit vaan saaneesi kutsun huoltajuusoikeudenkäyntiin, muttet kertonut vaatiiko äiti nimenomaan yksinhuoltajuutta ja valvottuja tapaamisia?- Jaffaxx 79 **
Moi, äiti siis vaatii yksinhuoltajuutta. Tällä hetkellä tapaamiset ovat valvottuja mikä varmaan jatkuisikin tulevaisuudessa.. jos siis lasten äiti saisi huoltajuuden.
- Paraselämälapselle
Ei minulla ole tarvetta tuomita sinua, koska olet jo tuomiosi kärsinyt. Mutta ymmärrät toki, että kun kirjoitat: "En ole ikinä ollut lapsille uhaksi enkä haitaksikaan mielestäni" ei pidä täysin paikkaansa. Rikoksen tehdessäsi olet ollut lapsillesi "haitaksi".
Näillä annetuilla tiedoilla on vaikea sanoa, mikä on lapsien etu. Mietit asioita nyt aika paljon omalta kannaltasi. Koska lapset haluavat sinua tavata, toivottavaa olisi, että äitikin sen sallisi. Vaikka edes valvotusti, kunnes sinä ja lähihoitajasi olette luottamuksen ansainneet. Siinä voi mennä aikaakin, mutta parempi sekin, kun ei tapaamisia lainkaan.- Jaffaxx 79 **
Moikka, luin tarkkaan kirjoituksesi ja olet ihan oikeassa, rikoksen tehdessäni olen ollut lapselleni haitaksi valitettavasti olet ihan oikeassa.. Tapaamiset ovat nyt jo ei valvottuja vaan tuettuja joka on musta hyvä juttu.. Tietysti ajattelen et tulevaisuudessakin tapaamiset olisivat aluksi tuettuja ja jossain vaiheessa lapset pikkuhiljaa pääsisivät käymään mun luona vaikka vaan aluksi päiväkäynnille...
Lapset ovat mulle sanoneet että haluavat luonani olla, ja ovat kysyneet useasti koska pääsee mun luokse ja muuta.. :(
- fegwtgege
Ei se nyt ainakaan paranna mahdollisuuksiasi, mutta tärkein asia, mihin oikeus ottaa kantaa on se, oletko tasapainoinen ihminen. Hyvin monet ilman linnatuomiotakin ovat epätasapainoisia vanhempia, joten ei pelkkä linnatuomio tee sinusta huonoa ihmistä. Tiedän tapauksia, joissa oikeus on määrännyt lapset sille, jolla oli takanaan linnatuomio ja toisella ei.
Sinun pitää osoittaa olevasi nyt kunniallinen kansalainen ja ennenkaikkea turvallinen vanhempi. Oikeudesta tulee rankka ja raaka. Kaikki mitä toinen on tehnyt ja mokoillut tulee esille, joten sinuna hankkisin todistusmateriaalia vastapuolesta mahdollimman paljon. Ja mikä tärkeintä, hommaa oikeusavustavaksi nainen!- Jaffaxx 79 **
Terve, jeps oikeusavustaja on tosiaan jo hommattu ja on tosiaan nainen.. ja pitäisi olla asuinkaupungin parhjaita mun käsittääkseni.. nooh.. onhan ex mm juonut itsensä sairaalaan kun lapset ollu mulla ja tehnyt perättömän ilmiannon että olisin jättänyt lapseni heitteille kun yhen kerran kolmen vuoden aikana hiukset pesemättä jne... Just käytin lapseni linnanmäellä ja tykkäsivät, joten miksen viikonloppuakin pärjäisi lasten kanssa..
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341967Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.29959- 69866
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?260740Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65726- 10709
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132680- 79665
- 26659
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.205652