Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö toi 51-vuotiaalle miehelle kolme vuotta vankeutta. Lapsi oli tekojen alkaessa 1-vuotias.
Tuomion langettanut Keski-Suomen käräjäoikeus laati torstaina annetusta tuomiosta julkisen selosteen. Sen mukaan hyväksikäyttö alkoi vuonna 2007 ja jatkui kaksi ja puoli vuotta, kunnes lapsen äiti sai teoista vihiä. Lapsi oli tekojen päättyessä 3-vuotias.
Hyväksikäyttäjä oli lapselle läheinen henkilö. Oikeus yhtyi lääkärin arvioon, jonka mukaan tekokertoja täytyi olla lukuisia. Ne aiheuttivat lapselle konkreettista psyykkistä vahinkoa.
Äiti puuttui asiaan, kun lapsi alkoi puhua seksuaalissävytteisiä juttuja. Erikoislääkäri sulki tutkimuksissaan pois sen mahdollisuuden, että lapsen puheet selittyisivät muilla tekijöillä kuin hyväksikäytöllä.
Mies tuomittiin maksamaan lapselle korvauksia kärsimyksestä 15 000 euroa
kolmen vuoden tuomio
hölömistyttäää
2
101
Vastaukset
- uhrien äiti :(
Elinkautisen tällanen sika tarttis eikä mitään muutamaa vuotta!! Kaikki pedofiilit joutais loppu elämäkseen linnaan!!!
- HIRTEEN PEDOFIILIT
TAPPAA TUOMMMONEN PITÄÄ, TULIS VAA JOKU TIMITRI JA VETÄS KUULAN KALLOOO LASTEN SYÖJILLE
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242921No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760