Nakkilan sosiaalilautakunta on tehnyt ilmeisen lakiin perustumattoman päätöksen jolla asumiskuluja kaikkinensa hyväksytään ainoastaan 400 euroa / kk.
Tällaisella päätöksellä / viranhaltijoiden toimeentulotukilain tulkinnallaan viranhaltijat rikkovat selkeästi toimeentulotukilakia jossa määritellään perustoimeentulotukeen jätettäväksi kuukausittain 461,05 euron summa. Tällä summalla katetaan seuraavat menot:
Toimeentulotukilaissa säädetty, vuosittain kansaneläkeindeksillä tarkistettava perusosa on perustoimeentulotuen pohja. Täysi perusosa on vuonna 2012 yksin asuvalla 461,05 euroa kuukaudessa.
Toimeentulotuki 1.1.2012 lukien (Kuntainfo 7a/2011)
Perusosalla toimeentulotuen saajan pitää kattaa:
■ravintomenot
■vaatemenot
■vähäiset terveydenhuoltomenot
■henkilökohtaisen puhtauden ja kodin puhtauden menot
■paikallisliikenteen maksut
■lehtitilaukset
■televisiolupa
■puhelimen käyttö
■harrastus- ja virkistystoiminta.
Tämän lisäksi toimeentulotukea on lain mukaan myönnettävä seuraaviin kuluihin:
Perusosan lisäksi perustoimeentulotukea annetaan asumismenoihin, kuten vuokraan tai vastikkeeseen, vesimaksuun, lämmitykseen, sähkölaskuun ja kotivakuutusmaksuun sekä vähäistä suurempiin terveydenhuollon menoihin.
Vaatikaa nakkilalaiset kohdallanne lakia noudatettavaksi ja tarkistuttakaa saamanne päätökset ja mikäli lakeja on virheellisesti tulkittu, hakekaa oikaisua ensin päätöksen tehneeltä viranhaltijalta ja ellei auta niin Hallinto-oikeus on seuraava oikaisupaikka ja tällöin voitte vaatia maksuja takautuvasti ja myös viivästyskorolla korotettuna sekä kaikkia mahdollisia asiasta aiheutuneita kuluja kunnan korvattaviksi.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.