Nakkilan sosiaalilautakunta on tehnyt ilmeisen lakiin perustumattoman päätöksen jolla asumiskuluja kaikkinensa hyväksytään ainoastaan 400 euroa / kk.
Tällaisella päätöksellä / viranhaltijoiden toimeentulotukilain tulkinnallaan viranhaltijat rikkovat selkeästi toimeentulotukilakia jossa määritellään perustoimeentulotukeen jätettäväksi kuukausittain 461,05 euron summa. Tällä summalla katetaan seuraavat menot:
Toimeentulotukilaissa säädetty, vuosittain kansaneläkeindeksillä tarkistettava perusosa on perustoimeentulotuen pohja. Täysi perusosa on vuonna 2012 yksin asuvalla 461,05 euroa kuukaudessa.
Toimeentulotuki 1.1.2012 lukien (Kuntainfo 7a/2011)
Perusosalla toimeentulotuen saajan pitää kattaa:
■ravintomenot
■vaatemenot
■vähäiset terveydenhuoltomenot
■henkilökohtaisen puhtauden ja kodin puhtauden menot
■paikallisliikenteen maksut
■lehtitilaukset
■televisiolupa
■puhelimen käyttö
■harrastus- ja virkistystoiminta.
Tämän lisäksi toimeentulotukea on lain mukaan myönnettävä seuraaviin kuluihin:
Perusosan lisäksi perustoimeentulotukea annetaan asumismenoihin, kuten vuokraan tai vastikkeeseen, vesimaksuun, lämmitykseen, sähkölaskuun ja kotivakuutusmaksuun sekä vähäistä suurempiin terveydenhuollon menoihin.
Vaatikaa nakkilalaiset kohdallanne lakia noudatettavaksi ja tarkistuttakaa saamanne päätökset ja mikäli lakeja on virheellisesti tulkittu, hakekaa oikaisua ensin päätöksen tehneeltä viranhaltijalta ja ellei auta niin Hallinto-oikeus on seuraava oikaisupaikka ja tällöin voitte vaatia maksuja takautuvasti ja myös viivästyskorolla korotettuna sekä kaikkia mahdollisia asiasta aiheutuneita kuluja kunnan korvattaviksi.
Asumiskulut / toimeentulotukilaki / Nakkilan kunta
33
854
Vastaukset
- Sosiaalitoimelle
tiettäväksi että lukuisat sossun kanta asiakkaat saavat ansiosidonnaista tms. tukea maksimimäärän ja samaan aikaan työskentelevät pimeänä työvoimana mm. nakkilalaisessa yrityksessä sekä rikollisjärjestöksi luokitellun "kerhon" tiloissa mm.anniskelutehtävissä..
Yllättävää ei liene,että kaikki henkilöt joiden nimet tulen ilmoittamaan sosiaalitoimelle poliisille sekä verottajalle,löytyvät vasureitten ja persujen kannattaja että toimitsijalistoilta.
Samoilta listoilta löytyvät ainakin nakkilan pimeän viinan myyjät ja osa mielenterveyongelmaisista.
Vaatikaa tosiaan Nakkilaiset että lakia noudatettaisiin kohdallanne ,ja kannattaa tarkkaan miettiä kenelle äänensä antaa syksyn koittaessa,pikkurikollisille puuhastelijoille vai vastuuntuntoiselle joka ainakin uhkaa laittaa oikeudettomat maksusuoritukset jäihin ja takaisinperittäväksi - Laki on laki
En osoittanut kannanottoani väärinkäytöksien ohjeeksi vaan siksi että vääryyttä kokeneet osaavat hakea asiassa oikaisua ja laitoin asiaa koskevan toimeentulotukilain myös nähtäväksi. Jos tiedät väärinkäytöksiä sattuneen toimeentulotukiasiakkaiden taholta niin on ihan oma asiasi teetkö niistä ilmoituksia, minä en sellaisia tiedä vaan laitoin tänne siis vaan ohjeistuksen mitä tehdä jos toimeentulotukilakia rikotaan kunnan taholta.
- Laiha on lohtusi 61e
vaikka 6100e annettais käteen vitun sossueläteille niin sinne ne hupenee pelikoneitten luukkuihin,niin varmaan sullakin?
Sitävastoin kunta,verottaja ja ehkä jopa poliisi rikkovat valvomaansa lakia mikäli eivät tiedon saatuaan ryhdy tarvittaviin toimenpiteiseen.
"Totuutesi" ja "tietosi" vaikuttavat kovasti yksipuolisilta,tyypillistä kaltaisillesi sossueläteille ja tekosairaille eläkeläisille. - Laki on laki
Laiha on lohtusi 61e kirjoitti:
vaikka 6100e annettais käteen vitun sossueläteille niin sinne ne hupenee pelikoneitten luukkuihin,niin varmaan sullakin?
Sitävastoin kunta,verottaja ja ehkä jopa poliisi rikkovat valvomaansa lakia mikäli eivät tiedon saatuaan ryhdy tarvittaviin toimenpiteiseen.
"Totuutesi" ja "tietosi" vaikuttavat kovasti yksipuolisilta,tyypillistä kaltaisillesi sossueläteille ja tekosairaille eläkeläisille.Satutko tietämään että suuri osa väestöä joutuu turvautumaan toimeentulotukeen vaikka käy työssäkin? Ja saatko itse taikka saako perheesi lapsilisää tai asumistukea tai käytätkö mahdollisiin lääkkeisiisi kelakortilla saatavaa alennusta. Jos jotain näistä saat niin sinuna pitäisin suuni kiinni asioista joita et ymmärrä.
- ¤"¤
Laki on laki kirjoitti:
Satutko tietämään että suuri osa väestöä joutuu turvautumaan toimeentulotukeen vaikka käy työssäkin? Ja saatko itse taikka saako perheesi lapsilisää tai asumistukea tai käytätkö mahdollisiin lääkkeisiisi kelakortilla saatavaa alennusta. Jos jotain näistä saat niin sinuna pitäisin suuni kiinni asioista joita et ymmärrä.
Öhöm lapsilisiä ei lasketa toimeentulotukeen.
- von Lagerbom
¤"¤ kirjoitti:
Öhöm lapsilisiä ei lasketa toimeentulotukeen.
Ei ole kyse siitä vaan siitä että lapsilisäkin on yhteiskunnan antamaa tukea..
- m.Q
von Lagerbom kirjoitti:
Ei ole kyse siitä vaan siitä että lapsilisäkin on yhteiskunnan antamaa tukea..
Lapsilisä on "korvaus" siitä, että henkilöä verotetaan yhtä rankasti kuin muitakin, vaikka hän elättäisi kuinka monta lasta palkallaan.
- Varsinainen lässytin
tunnut olevan "lakitietoinesi"
- von Lagerbom
Jaa minäkö. No enkö muka ole oikeassa että lapsilisä on yhteiskunnan tukimuoto lapsiperheille ja jos täällä purnataan erinäisten tukien nostamista vastaan niin ei sitten purnaajien pitäisi itsekään käyttää minkäänlaisia yhteiskunnan tukimuotoja. Nyt muuten lukee nettikansassa että Suominen irtisanoo yli 70 työntekijää. Mahtaako tulla siitä seurauksena yhtään tukien nostajaa vaan pärjännevätkö säästöillään, heh.. Mitä mieltä mahtaa tukien nostamisen vastustaja asiasta olla ?
- veikkanen
Omistan oman vakuutuksen ,josta maksan ja käytän lisäksi terveyspalveluita tarvitessani yksityiseltä puolelta, joten en kovinkaan paljoa mielestäni käytä verovaroin kustannettuja julkisia palveluita päinvastoin maksan silti runsaasti veroja , joita käytetään muitten hyväksi.Joten voin kai silloin hieman arvostella muitten sossu ja muitakin tukia.
- Kyllä voit
ja sama vika muilla ja monella muulla..veroja olen maksanut ja maksan jatkossakin..eikä heru ymmärrystä sossuluukuttajille jotka varastavat viimeisenkin rovon yhteiskunnalta ja ruikuttavat vielä päälle,ja ottaa huoletta huomioon etteivät penninkään edestä osallistu yhteiskuntamme rakentamiseen..varkaita pahempia kaikki tyynni:
- Laki on laki
Tietysti voit arvostella, mutta kun, kuten nimimerkkini sanookin, laki on laki ja kun toimeentulotukilakikin on olemassa niin sitä on viranhaltijan noudatettava.
- Oivoivoi sentaäs
kyl ny osus pahaha miinaha....................................................voi sentäs
- v. jussi
Kaikkia avustetaan maanviljeliöitä ja muitayrittäjiä. On EY tukea ja Yhteiskunnan eli valtiön maksamiatukia. ELY keskus jakaa isoisiin hankkeisiin. Maatalouteen. jaTeollisuuteen.Jopa semmoisiin hankkeisiin että naurattaa.
- ####################
Täytyypä katsoa kun tiistaina aika toimeentulotuki luukulle. Minulle on nimittäin joskus toi reilu 400 laskettu toimeentulotueksi. Olen yh ,4 lapsen, töissä, mut toi palkka ei riitä nykyaikana siihen mitä rataa sähkö, ruoka ynm. nousee. Minun mielestäni ihan uusiksi koko systeemi ja ajantasalle, samoin myös työttömyys korvauksissa olisi nostamisen varaa.
- dddddd
ukko maksaa elatusmaksui kun on kakaroita paneskellukki.
- ohhohhoh
Aika harvalle työssäkäyvällekkään jää pakollisten menojen jälkeen 400 euroa :0
- von Lagerbom
No jos ei jää pakollisten menojen jälkeen neljääsataa euroakaan niin sitten hän on oikeutettu saamaan toimeentulotukea. Juuri tällaisten tapausten vuoksi toimeentulotukilaki on tehty ja lakia tulee noudattaa. Jos vuokran, asumiskulujen maksamisten jäleen ei jää enää rahaa jokapäiväiseen ruokaan niin sittenhän on selvää että yhteiskunnassa on jotakin pahasti vialla ellei työstä saa riittävää palkkaa elämiseen. Ottakaa huomioon se miten elinkustannukset on nousseet viime vuosina. Mikä tähän on syynä? i Eräiden hmisten ahneus, eivät pakottavat syyt hintojen nostamiseen.
- kokioijijijij
yh jolla neljä lasta eikös se ole viiden hengen talous eikä yhden henkilön? silloinhan tuon ylimpänä mainitun summan luusisi olevan jotain aivan muuta.
- näi se vaan on
Asumiskuluja ei huomioida missään kokonaisuudessaan VÄLTTÄMÄTTÄ, vaan niitä ns kohtuullistetaan tarvittaessa. ELi jos yhden ihmisen talouden asumiskulut on 1000€/kk niin ei niitä todellakaan kokonaisuudessaan huomioida.
- Laki on laki
näi se vaan on kirjoitti:
Asumiskuluja ei huomioida missään kokonaisuudessaan VÄLTTÄMÄTTÄ, vaan niitä ns kohtuullistetaan tarvittaessa. ELi jos yhden ihmisen talouden asumiskulut on 1000€/kk niin ei niitä todellakaan kokonaisuudessaan huomioida.
Jaa niinkö ministeriön ohjeistuksessa luki:-))) Voidaanvelvoittaa hakemaan esim pienempää asuntoa mutta ei silloin jos asuntoa tarvitaan esim lasten tapaamiseen., Ja sähkölaskukaan ei tule joka kuukausi eli on vähän kai tapauskohtainenkin. Ja ellei asuntoa muutoin löydy, on kunnan osoitettava asunto kuntalaiselle. Ketään ei voi laittaa taivasalle kuten huomaat aloituksesta varmaankin.
- ffffdddasa

ei noitä sähkölaskuja kokonaan huomioida josson sähkölämmitys.
- Laki on laki
ffffdddasa kirjoitti:
ei noitä sähkölaskuja kokonaan huomioida josson sähkölämmitys.
Kyllä ne huomioidaan kaikki niissä tapauksissa joista ministeriö on antanut sellaisen ohjeistuksen. Toimeentulotukilain mukaisesti on toimeentulotukiasiakkaalle jätettävä kuukaisittain elämiseensä 461,05 euroa ja aloituksessani on määritelty tarkemmin mitkä menot tällä summalla katetaan. Kyseessä siis laki eikä kunta voi poiketa tästä millään tavoin. Asumiskulut, isommat lääke- ja sairaanhoitokulut korvataan muulla osalla. Poiketa tietysti voidaan tekemällä lainvastaisia päätöksiä mutta laki on laki ja mikäli niistä valitetaan, oikaistaan virheelliset päätökset jossakin vaiheessa kun ei anna periksi.

Laitan tämän ministeriön kannanoton vielä tähänkin että kaikki toimeentulotukea tarvitsevat osaavat vaatia oikeuksiaan. Sosiaaliasiamies vaikuttaa pitävän kunnan puolia vaikka hänen tulisi toimia toimeentulotukiasiakkaan etujen mukaisesti.
Kirjoititte ministeri Maria Guzenina-Richardsonille ja pyysitte neuvoa
toimeentulotukiasiassanne. Kirjeessänne arvioitte, että Nakkilan kunta
ei ole toiminut kohdallanne lain mukaisesti tehdessään Teitä koskevia
toimeentulotukipäätöksiä. Erityisesti katsotte, että
toimeentulotukipäätös on virheellinen asumiskustannustenne huomioon
ottamisessa. Ministeri on pyytänyt kirjeessänne esiin nostettuihin
kysymyksiin liittyviä asioita käsittelevää hyvinvoinnin ja terveyden
edistämisen osastoa vastaamaan kirjeeseenne.
Toimeentulotuessa asumismenoja huomioon otettaessa on tarkoituksena
turvata hakijan asuminen. Asumismenojen tarpeellista suuruutta
harkittaessa otetaan huomioon asunnon koko ja laatu suhteessa perheen
kokoon ja tarpeisiin sekä kohtuullista asumistasoa vastaava
kustannustaso paikkakunnalla. Ministeriö on ohjeistanut kuntia, että
kohtuulliset asumismenot tulee ottaa huomioon todellisen määräisinä.
HUOMIOITAVAA!
Kunnilla on kuitenkin oikeus harkita asumismenojen tarpeellista
suuruutta. Useissa kunnissa on kunnan sisäisin ohjein määritelty
erikokoisten kotitalouksien kohtuullisten asumismenojen suuruus.
Ministeriö on korostanut kuntaohjauksessaan, että toimeentulotuessa
asumiskulujen kohtuullisuusharkinnan tulisi olla tuen luonteesta
johtuen väljempi kuin asumismenojen kohtuullisuusnormit asumistuessa.
TÄMÄKIN HUOMIOITAVA
Ministeriö katsoo, että kohtuullisuusharkinta ei saa johtaa siihen,
että hakija jää ilman asuntoa tai joutuu muuttamaan sellaiseen
asuntoon, joka ei täytä yleisesti hyväksyttävää tai henkilön tai
perheen erityisiä tarpeita vastaavaa asumistasoa. Tässä yhteydessä
huomioon otettavia erityisiä tarpeita voivat olla esimerkiksi lasten
koulunkäynti, erityinen hoidon tarve, vammaisen henkilön tarvitsemien
apuvälineiden aiheuttama tilantarve tai etävanhemman lasten
tapaamisesta johtuva tilantarve.
SEKÄ TÄMÄ
Ministeriön näkemyksen mukaan kunnan ohjeistusta suuremmat asumismenot
on perusteltua ottaa huomioon todellisen suuruisina, jos
toimeentulotuen hakijalla ei ole tosiasiassa mahdollisuutta saada
paikkakunnalta asuntoa, jonka menot olisivat sen suuruiset kuin
kunnassa on arvioitu kohtuulliseksi. Uudelle toimeentulotukiasiakkaalle
on myös annettava riittävä aika hakeutua edullisempaan asuntoon, ennen
kuin asumismeno voidaan ottaa tukea myönnettäessä kohtuullistettuna
huomioon. - perussuom

huomioon.Ninpä tuli heti kyllä Kelalta asumistuen liikaa maksettu päätös, kun yksi lapsista muutti isälleen. Itse opiskelin, eikä ollut tietenkään heti varautunut muuttamaan... Sossusta en koskaan ole mitään saanut. Ei auto esim ollut tarpeellinen opiskellessa kun op., paikkakunnalle vain 15 km. Eli automenoja ei laskettu vaan ne muka oli varaa ruokaan...
Toisaalta olen nyt h..tin onnellinen ettei tarvita kelaa eikä edes yrittää sossusta kun nyt yh:na elättelen itseni ja lapseni tehden yhtä kokopäiväistä ja viikonloput ja illat yrittäjänä... Niin juuri ja juuri pärjäten.... - Laki on laki
perussuom kirjoitti:
Ninpä tuli heti kyllä Kelalta asumistuen liikaa maksettu päätös, kun yksi lapsista muutti isälleen. Itse opiskelin, eikä ollut tietenkään heti varautunut muuttamaan... Sossusta en koskaan ole mitään saanut. Ei auto esim ollut tarpeellinen opiskellessa kun op., paikkakunnalle vain 15 km. Eli automenoja ei laskettu vaan ne muka oli varaa ruokaan...
Toisaalta olen nyt h..tin onnellinen ettei tarvita kelaa eikä edes yrittää sossusta kun nyt yh:na elättelen itseni ja lapseni tehden yhtä kokopäiväistä ja viikonloput ja illat yrittäjänä... Niin juuri ja juuri pärjäten....¨Jos tulosi riittävät nyt itsesi ja lastesi ihmisarvoiseen elämään niin asia on kohdallasi kunnossa. Automenoja ei tosiaankaan lasketa niin ihmeellistä kuin se onkin vaikka useinkin syrjäkyläläisillä oma auto on ainoa kulkuneuvo jolla pääsee edes ostoksille.
- elätän sua kurja
Menkää persaukiset töihin ja elättäkää itse itsenne, eikö hävetä loisia toisten kustannuksella?? hyi hitto... on se karmeeta kun on peukalo keskellä kämmentä eikä edes töihin pysty!!
- Laki on laki
"Toisaalta olen nyt h..tin onnellinen ettei tarvita kelaa eikä edes yrittää sossusta kun nyt yh:na elättelen itseni ja lapseni tehden yhtä kokopäiväistä ja viikonloput ja illat yrittäjänä... Niin juuri ja juuri pärjäten...."
Vai elätät sinä kurjia. Varmaankin tarkoiat joitakin muita kuin ylläolevan kaltaisia. Ja puhut töihin menosta. Luetko yhtään lehtiä? Huomaatko miten koko ajan työttömyys lisääntyy. Mistä luulisit johtuvan? Johtuu varmaankin juuri sinunkaltaistesi henkilöiden toimenpiteistä jotka eivät anna arvoa muille kuin itselleen. Sorakuopan reunalle tuollaiset pitäisi asetella. Häikäilemätöntä mielenlaatua tuollainen kannanotto osoittaa. On kuule paljon ihmisiä jotka käyvät työssä mutta joiden palkka ei riitä silti toimeentuloon koska osa kansalaisistamme, ne hyväosaiset pitävät itseänsä jollakin tavoin toisia parempina ja haalivat itselleen kaikenlaisia etuisuuksia eivätkä joudu itse kärsimään tekemistään päätöksistä vaan kaiket etuisuutensa ja isot palkat maksatetaan kansalla. Sillä sinunkin halveksimallasi kansanosalla joka taistelee olemassaolostaan työttöminä johon maamme johto on syypää. - Kätevä Käsi
Tota tota, olet siis tarjoamassa työtä tekeville? Näin ainakin katkeran kirjelmäsi käsitin. Palkkavaatimukseni on 12,50€ tunnille ja jos vielä ilmoittaisit paikkakunnan mihin tulen sinulle tekemään töitä. vastaathan tämän palstan välityksellä, kiitos työpaikasta.
- Köyhä vai rikas?
Kuinka "köyhä" ihmisen tarvitsee todelisuudessa olla, että Nakkilan sossusta saa toimeentulotukea? Onko mahdollisuus saada, jos on opiskelija työttyömyystuella, mutta käytännössä tulot eivät kata pakollisia menoja? Tulot koostuisivat työttömyystuesta, pörssiosingoista ja vuokratulosta. Eli käytännössä onko mahdollisuus saada mitään, jos on about. 200.000€ sijoituksissa kiinni?
Hieno provo. Omaisuus on ensin realisoitava, käytettävä ne elämiseen, ja vasta sen jälkeen on oikeutettu toimeentulotukeen. Omaisuudella tarkoitin noita mainitsemiasi sijoituksia. Tampereen kaupunki seisoi joskus Soneran ja keinottelijoiden takana ja määräsi toimeentulotukiasiakkaan myymään ensin puhelinosakkeensa ja vasta kun siitä saadut varat oli käytetty, oli oikeutettu toimeentulotukeen. Tällä keinoin Sonera tahkosi isot voitot ja tietysti myös ne sijoittajat jotka tilanteesta hyötyivät ostelemalla näitä pakkomyynnissä olleita osakkeiuta.
- yritteliäisyys kunni
On hieman kyseenalaista maksattaa elämisensä toisten maksamilla verorahoilla laiskotellen tekemättä mitään missä voisi olla hyödyksi yhteiskunnalle sekin on jonkinlaista kyseenalaista keplottelemista moni käyttää noitakin etuisuuksia väärin.
- kari h.
Olisko töihin meno vaihtoehto jatkuvalle valittamiselle? menkää kunnalle töihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.3510474- 425572
- 435133
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk2033891- 483568
- 133523
- 313036
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise782874- 442683
- 562583