Tällä palstalla on jo ainakin kolme viestiketjua, joissa kerrotaan ihmissrmista, perhetrgdioista ja joukkomurhista.
On kuin odotettaisi vesi kielellä uutisia "mallien mukaan" tehdyistä surmista.
On selvää, että mediat, lehdistö ja televisio, odottavat sylki. suussa tuollaisia uutisia myynnin lisäämiseksi.On kuin ilmassa leijuisi toivomus," tulisipa minullekin jostain sopiva aihe kirjoittaa!"
Brejvikin tekemä joukkomurha oli mainos ainakin Hyvinkään kattosurmaajalle. Oletatteko tosiaan, etteivät nuo perhetragediat ole kuin toistensa kopioita.
Kyllä koululaismurhatkin ovat levinneet ihan maailmanlaajuisesti ja tapahtumat jatkuvat kun ne kerran on "keksitty"
Minua on syytetty empatian puutteesta. Syyttäkää vaan aiheettomasti.
Lapsille ja nuorille on suotava sellaiset koulutus, kasvu ja etenemismahdollisuudt kuin he omilla edellytyksillään ansaitsevat.
Nyt sosiaalitantat ja heidän koiraspuoliset kumppaninsa keskustelevat keinoista tuloksella plus-miinus-nolla.
Pahan ihannointiako?
12
51
Vastaukset
- 7 + 17
Millä tavalla tämä aloitus poikkeaa jo aloitetuista ketjuista, ei kai mitenkään.
Kyllä keskustelut täällä toistemme kanssa noista hirmuteoista varmasti monelle ovat helpotus, yksin kun ei voi keskustellla.
Voisin kyllä aloituksestasi saada minkä käsityksen hyvänsä kun luetteloit vain kaikkea pahaa.
Missä se empatia?? - .
Siispä en edes kuvittelisi tekeväni aiheesta aloitusta.
Miksi puhua asiasta, mistä valittaa?
Aiheettomasti?Nuo traagiset tapahtumat toimivat kuin mainoksina muille. Ei tarvtse salailla, mutta ei myöskään ikäänkuin herkutella yksityiskohdilla.
- .
Ruuneperi kirjoitti:
Nuo traagiset tapahtumat toimivat kuin mainoksina muille. Ei tarvtse salailla, mutta ei myöskään ikäänkuin herkutella yksityiskohdilla.
Minusta on raa'ista raaimpaa edes puhua ääneen toisten pahoinvoinnista, hädästä, tuntemattomasta, josta minulla ei ole heikointakaan tietoa.
Kukin tapaus on niin äärettömän omanlaisensa, ettei ainakaan minun rajallinen järkeni osaa sitä ratkaista.
Esim. TV - ruudun valaisema näky tapahtumapaikasta ei ole minun mielestäni sopiva.
Miksei ihmisille suoda rauhaa?
Miksi surusta tehdään tuote?
- *Kukkahame*
Se on suru mutta myös suuri rikos jonka moni lähimmäinen joutuu kestämään kaikkine raadollisine kuulusteluineen ja menetyksineen.
Jos se on valtakunnan uutisissa, voi siitä keskustella ne jotka niin haluaa, ilman että sillä 'lyödään' lyttyyn.
Niin on monta mieltä kuin miestä!
Ne jotka haluavat keskustella suotakoon se heille, vain tunteeton voi asian ohittaa olan kohautuksella.- tunteettomuudesta
ei voi syyttää, jos ei julkisella palstalla halua asiaa käsitellä. Tuskin kukaan tällaisia asioita olan kohautuksella sivuuttaa.
Älä tuollaista puhukaan hyvä ihminen, ei kukaan kestä enään, ei me haluta,... älä sinäkään ajattele mainoksena ja analysoi kiltti!
Muistatko sellaista runoa:
Pieni nöyrä Nöpöstiina
näppärästi niiaillen:
*Kiltti setä karhuvaari
ruukullisen hunajata
sedälleni sairahalle*,...
Enempää en muista, olinhan vain kolmen vanha tuossa kuvaelmassa kun sain olla se Nöpöstiina leikkikoulussa:D
Ihania muistoja! mohoii...Avasin tämän keskustelun siksi lukeakseni , kuinka suhtaudutaan suruun, miksi yksityiskohtaisesti on tiedettävä kuinka kaikki meni . Ei , sellaisen en sorruikipäivänä. Ruune on oikeilla jäljillä . Näistä tehdään liianpaljon mediankautta pisnestä. - Ja me luetaan ,toisten surusta --kylmänä. Niin se on .
Annetaan näille kyläläisille ja varsinkin äidille joka menetti kakkainpansa --niin antakaamme heille se rauha joka kuuluu --meidän kultuurissa. Hiljaisuutta.Pahasti kirjoitin Kun tuli vääräänpaikkaan taas "lipsahdus" Äiti menetti RAKKAINPANSA.
- ?:?:?
Pahaa ihannoitia se joka tekee tällaisia tekoja, nykypäivän ihmisenä tietää varmasti että salaisuudeksi tämä ei jää.
Tänne jäävät lähiomaiset murheineen ja tuskineen, olisiko vain kuljettava heidän ohitseen, kääntäen päätä ?- *
Osaa pitää ottaa, ei hekumoida toisen surulla.
Ei ole omaisille mukava nähdä Lähikaupan lehtitelineessä kotitalonsa
" Lööpessä " Pääsivulla . ja joita vieraat ihmiset käyvät "turistit" katsomassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974419Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293283No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 331058
- 321016
- 111014
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862
