Olen niin huolissani...

Mikaela

Itse lähdin liikkeestä pari vuotta sitten. Suurin syy tähän oli ehkäisy/lapsiasia, mutta lisäksi monet muut. Olen ollut onnellisempi nämä kaksi vuotta kuin ne 26 vuotta jotka kuuluin liikkeeseen. Toki välillä tulee hetkiä jolloin mietin ratkaisuani. Tulen kuitenkin aina siihen tulokseen, että tein oikein. Olin vain "kasvanut uskovaiseksi", ei minulla ollut omakohtaista uskoa. Nykyään olen lukenut raamaattua ja löytänyt sieltä ihania ja turvallisia asioita elämääni.
Nyt olen alkanut huolestumaan omista sisaruksista ja sukulaisistani joista monet eivät näytä voivan hyvin. On isoja perheitä, väsyneitä vanhempia, levottomia lapsia. Muutama syö masennuslääkkeitä. Joku ollut psykiatrisessa hoidossa kun ei vaan jaksanut enää imettää (tätä käytettiin ehkäisynä). Koti, auto, vaatteet ja sisustus tuntuu olevan monesti tärkeämpää kuin perheen hyvinvointi. Lomarahat käytettiin eräässä perheessä desing-pöytään. Lapset harmittelivat kun ei päästykään vuokramökille.. :(
Minulle esitetään yleensä että kaikki on hyvin. Apua harva osannut hakea. Enhän minä voi mennä neuvomaan. Vai voinko? Tästä tuli sekava teksti, mutta toivon että pointti tuli esille.

28

563

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei SRK:n leireille!

      Täsä SRK juuri pelkää, ettyä vl-uskovaiset alkaisivat lukemaan Raamattua ja saisivat omakohtaisen uskon ja Jumalasuhteen. Tällöin yhteisö ja SRK menettäisivät merkityksensä kun alamaiset uskoisivatkin Taivaan Isään eivätkä yhteisöön.

      Itse pelkään sulukaislapsieni ja vl-kummilasteni puolesta kun heidät laitetaan jatkuvasti SRK:n leireille, vaikka SRK:ssa on erittäin ruurta epäselvyyttä esimerkiksi lasten raiskaamisrikollisuuden kanssa. Kuka heitä SRK:n leireillä puolustaa?

      • VL

        SRK:ssa ei ole epäselvyyksiä rikosilmoituksen tekemisessä liittyen lapsiin kohdistuvaan rikollisuuteen. Ei pitäisi olla kellään ihmisillä riippumatta vakaumukseta tai yhteiskuntaluokasta. Aina tulee tehdä rikosilmoitus, jos tietää rikokseta.


      • Herätys! 2012!
        VL kirjoitti:

        SRK:ssa ei ole epäselvyyksiä rikosilmoituksen tekemisessä liittyen lapsiin kohdistuvaan rikollisuuteen. Ei pitäisi olla kellään ihmisillä riippumatta vakaumukseta tai yhteiskuntaluokasta. Aina tulee tehdä rikosilmoitus, jos tietää rikokseta.

        KYLLÄPÄ MUUTEN ON! AVAA ne siniset silmäsi ja aloita vaikka lukemalla uutisia.


      • SRK:n leirit:(
        VL kirjoitti:

        SRK:ssa ei ole epäselvyyksiä rikosilmoituksen tekemisessä liittyen lapsiin kohdistuvaan rikollisuuteen. Ei pitäisi olla kellään ihmisillä riippumatta vakaumukseta tai yhteiskuntaluokasta. Aina tulee tehdä rikosilmoitus, jos tietää rikokseta.

        Rikosten rippisalailu-oppi on mahdollistanut vuosikymmenien mittaisen lasten raiskaamisen yhteisössänne, ja sitä on tapahtunut myös SRK:n leireillä -ja rikosilmoitus jätettiin tietenkin tekemättä. SRK elää edelleen EHDOTTOMAN rippisalailu-opin aikaa ja siksi nämä suljetut leirit ovat lapsille erityisen vaarallisia. Lapsia ei näissä olosuhteissa saa missään tapauksessa laittaa leireille SRK:n henkilökunnan huomaan!


    • anteeksi nyt vain

      Melperi1:lle kysymys?

      Kuinka monta vuotta olet ollut tunnustavana lestadiolaisena, liikkeen sisäpuolella?

      Ellei sinulla ole komeusta ei kannata ottaa mitään kantaa.

      Itse olen "kotoisin" eri lestadiolais- ryhmästä, lestadiolaisena 62 vuotta, tiedän siis asiasta jotakin.

      Mitään suoria viivoja ei voi koskaan vetää, siis niin että se ja se asia henkilön persoonallisuudessa johtuu lestadiolaisuudesta.

      Vanhoillislestadiolaisiakin on 100000 erilaista ihmistä ja vähintään 10000 erilaista kotia, joissa jokaisessa on omanlaisensa ilmapiiri ja perheen jäsenillä lisäksi itse kullakin erilaiset perintötekijät.

      Suorien yhtäläisyysviivojen vetäminen sellaisten asioiden välille, joista ei tosiasiassa tiedä mitään, kuvaa enemmänkin kirjoittavan henkilön tyhmyyttä, kun lestadiolaisesta herätysliikkeestä.

      Sinunkin pitäisi nyt ihan ensimmäiseksi alkaa tutkimaan oman sydämesi tilaa Jumalan edessä, miksi olet niin armoton ja tuomitseva toista uskovaa kohtaan.

      Sanot varmaan että lestadiolaiset tuomitsevat! Aivan oikein niin tuomitsevatkin. Sekö antaa sinulle oikeuden toimia samalla tavalla heidän kanssaan!!??

      Jeesus käskee siunata auttaa ja armahtaa, osoittaa siis haavoitetuille laupeutta. Melperi1 tosiasiassa vain tyydyttää jotakin omaa tarvettaan joka palvelee sinua itseäsi. Vihollinen nauttii siitä kun se saa kristityn tuomitsemaan torumaan ja halveksimaan toista ihmistä.

      Matt. 9:10 Ja kun hän aterioi hänen kodissaan, niin katso, tuli monta publikaania ja syntistä, ja he aterioivat Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa.

      Matt. 9:11 Ja kun fariseukset sen näkivät, sanoivat he hänen opetuslapsilleen: "Miksi teidän opettajanne syö publikaanien ja syntisten kanssa?"

      Matt. 9:12-13 Mutta kun Jeesus sen kuuli, sanoi hän: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Mutta menkää ja oppikaa, mitä tämä on: 'Laupeutta minä tahdon enkä uhria. ...

      *) ... ' Sillä en minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä."

      Vanhoillislestadiolaiset tulee olla kaikkien Jeesukseen uskovien palavien rukousten koteena. Että yksikin valon säde armahtavasta Jeesuksesta Kristuksesta saisi vapahtaa heitä mooseksenuskon tuomasta kirouksesta, että hekin löytäisivät yhä enenevässä määrin levon heidän sydämiinsä Jeesuksesta Kristuksesta.

      Kummipoikani vaimo on vanhoillislestadiolaisia, ja todella ihana ihminen. Todellakin toivon hänelle JUmalan runsasta siunausta.

      Mikä kumma siinä on että kaiken maailman uskovaisina esiintyvät ihmiset ovat ottaneet oikeudekseen syöstä kaikenlaista sontaa vanhoillislestadiolaisten niskaan, yhdessä ateistien ja jumalattomien kanssa. Tuollainen tominta ei todista Jeesuksesta vaan vihollisesta.

      • Melperi1

        "Kuinka monta vuotta olet ollut tunnustavana lestadiolaisena, liikkeen sisäpuolella?"

        En päivääkään.

        Ihminen voi tietää Afrikan nälänhädästä, vaikka ei itse ole Afrikan nälkää näkevä.

        You know.


      • Aamenen sanoja
        Melperi1 kirjoitti:

        "Kuinka monta vuotta olet ollut tunnustavana lestadiolaisena, liikkeen sisäpuolella?"

        En päivääkään.

        Ihminen voi tietää Afrikan nälänhädästä, vaikka ei itse ole Afrikan nälkää näkevä.

        You know.

        Amen!


      • en suosittele
        Aamenen sanoja kirjoitti:

        Amen!

        jo -60 luvulla kerrottiin eräässä liikkeessä kummallisia tapoja hurmoksessa olleet ihmiset tekivät.kerrottu eräästä liikkeestä isä joi pontikkaa,ja kävi välillä uskonnon puolella.itse ollut erään liikkeen mukana ,tiedän mistä kerron.
        käännytystä,nappi e saanut olla auki,hame,rahaa veti srk,mummoilta loppu vähät eläkerahat.
        työtä oli tehtävä talkoilla.että sellaista.


    • Melperi1

      Tuota se on vl-talostelu.

      Siunausta Mikaelalle!

    • mikaela

      Onhan liikkeessä myös hyvääkin ja ymmärrän toisaalta sen miksi niin moni "roikkuu" mukana. Haluaisin niin mennä sanomaan että ajatelkaa itse. Ei Jumala antanut meille viisautta turhaan. Loukkaisin kuitenkin monia. Itse koen että usko tulee löytää itse. Sitä ei voi perintönä saada.

      • uskova_sinkkumies

        Mikaela!

        Oletko sinä vaimoksi, hellyydellä ja rakkaudella, otettavissa?

        t: Mies, joka on kyllä uskova (uskon Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan poikaan, vapahtajanani), mutta VL -liikkeeseen en kuulu enkä ole kuulunut aiemminkaan.

        Luonteeltani olen hellä ja rakastava, eli se nainen, joka minut aviomiehekseen ottaa, tulee saamaan osakseen jättiannoksen hellyyttä ja rakkautta, sekä avioliitossa myös sellaista seksiä, jossa asenne on puolisoa rakastava ja kunnioittava, ei hyväksikäyttävä.

        Jos kiinnostaa, niin laitapa sähköpostia tännepäin:

        mikanhki ät yahoo piste com


      • Mikaela
        uskova_sinkkumies kirjoitti:

        Mikaela!

        Oletko sinä vaimoksi, hellyydellä ja rakkaudella, otettavissa?

        t: Mies, joka on kyllä uskova (uskon Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan poikaan, vapahtajanani), mutta VL -liikkeeseen en kuulu enkä ole kuulunut aiemminkaan.

        Luonteeltani olen hellä ja rakastava, eli se nainen, joka minut aviomiehekseen ottaa, tulee saamaan osakseen jättiannoksen hellyyttä ja rakkautta, sekä avioliitossa myös sellaista seksiä, jossa asenne on puolisoa rakastava ja kunnioittava, ei hyväksikäyttävä.

        Jos kiinnostaa, niin laitapa sähköpostia tännepäin:

        mikanhki ät yahoo piste com

        Kuulostaa liian hyvältä. Elämässäni on tällä hetkellä niin paljon muutoksia meneillään.. Kaikkea hyvä sinulle!:)


      • Ei-ole-totta
        uskova_sinkkumies kirjoitti:

        Mikaela!

        Oletko sinä vaimoksi, hellyydellä ja rakkaudella, otettavissa?

        t: Mies, joka on kyllä uskova (uskon Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan poikaan, vapahtajanani), mutta VL -liikkeeseen en kuulu enkä ole kuulunut aiemminkaan.

        Luonteeltani olen hellä ja rakastava, eli se nainen, joka minut aviomiehekseen ottaa, tulee saamaan osakseen jättiannoksen hellyyttä ja rakkautta, sekä avioliitossa myös sellaista seksiä, jossa asenne on puolisoa rakastava ja kunnioittava, ei hyväksikäyttävä.

        Jos kiinnostaa, niin laitapa sähköpostia tännepäin:

        mikanhki ät yahoo piste com

        Melko juntti! Vonkaa vl-palstalla! :D


    • onnea elämään

      mikaela!

      Aikuiset ihmiset ottavat itse vastuun omasta elmästä ja tekevät itse valintansa. Jos heidän toimissaan on jotain rikollista, lasten heitteillejättöä jne., voi ottaa yhteyttä viranomaisiin. Sinun ei kannata missään tapauksessa ottaa itsellesi sellaisista asioista taakkaa joille et voi mitään. Voit ainoastaan rakentaaa oman elämäsi itsesi näköiseksi ja suosittelen tekemäänkin niin, jotta voit olla onnellinen. Tämä vain on elämän fakta. Tee itse hyviä asioita, niin tulet myös niitä saamaan.

      • Mikaela

        Kiitos sinulle! Ehkä juuri tämän kaltaisia sanoja odotin ja halusin kuulevani. Enhän minä voi ottaa kannettavakseni kaikkien murheita. Olisi vain niin ihana huutaa ääneen kuinka ihanaa ja vapauttavaa elämä on!:)


      • VL-lapset säälittää

        Olen samaa mieltä. Kyllä vl-pedofiiliuskonyhteisössä elävät ihmiset itse tietävät millaista saastaa kannattavat. Ei ulkopuolisten kannata heistä huolehtia. Lasten pahoinpitely ja raiskaaminen puolestaan huolestuttaa, sillä lapsethan eivät ole kotiaan valinneet!


      • Hyvin sanottu

        Yhdyn näihin sanoihin!


    • vapaudesta

      Eivät he tee itse valintaa, ovat vain ajatuneet ja kun on annettu asioiden mennä kuten "kuuluu", he joutuvat aina vain syvemmälle. Sieltä on pitkä matka pois. Kaiken tajuaa vasta sitten, kun ymmärtää itse ajatella. Ajattelun vapautta ei ole, yhteisö itsestäänselvine tapoineen on ajattellut puolestasi. Kaikki aukeaa, kun tajuaa, että itse voi ajatella eikä tuomio olekaan totta.

      • EI raiskaamiselle!

        VL_perheiden lapset ovat suurimpia kärsijöitä vanhempiensa valinnasta. Myös vl-lapsen kuuluu nauttia seksuaalista koskemattomuutta!


      • juuh
        Valmis raiskaamaan? kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        kaikenlaista sontaa täälläkin kirjoitetaan! katkerat paskiaiset!!


    • Aulis auttamaan

      Viime aikojen tapahtumien johdosta on alettu korostaa, että on mentävä ja tarjottava apua, jos vaikuttaa siltä, että perheillä menee huonosti.

      Järkyttävien tapahtumien jälkeen usein on todettu perheessä väsymystä ja ahdistusta, mutta ei ole osattu tai uskallettu ottaa ongelmia puheeksi.

      Meidän puuttumattomuuden kulttuurissa pitäisi tapahtua muutos. Mieti omalla kohdallasi, voitko rohkaistua edes kysymään voitko olla avuksi.

      • VL_lapset huostaan!

        Yhteiskunnan pitäisi ottaa valtaosa vl-lapsista huostaan, koska heitä ei mitenkään huolleta kotonaan!

        Myös kaikki vl-pedofiiliperheiden lapset tulisi ottaa huostaan.


      • Mikaela

        Olen tarjonnut lähinnä käytännön apua. Otan sisarusteni lapsia hoitoon luokseni, käyn siivoamassa, auttamassa esim. juhlien järjestämisessä. Tuntuu vain ette se ei riitä. Jos tulee puhetta minun elämästä tai yleensäkin "epäuskoisten" elämästä niin sanotaan "helppohan sun oli kieltää usko kun ei ole lapsia." Selvästi asiaa on joissakin perheissä mietitty.. Miten jatkaa keskustelua oikeaan suuntaan?


      • opiskelija90
        Mikaela kirjoitti:

        Olen tarjonnut lähinnä käytännön apua. Otan sisarusteni lapsia hoitoon luokseni, käyn siivoamassa, auttamassa esim. juhlien järjestämisessä. Tuntuu vain ette se ei riitä. Jos tulee puhetta minun elämästä tai yleensäkin "epäuskoisten" elämästä niin sanotaan "helppohan sun oli kieltää usko kun ei ole lapsia." Selvästi asiaa on joissakin perheissä mietitty.. Miten jatkaa keskustelua oikeaan suuntaan?

        Mikaela, vaikutat todella mukavalta ja sivistyneeltä ihmiseltä, joten siksi ohjaisin sinut muualle kysymään neuvoa tällaisessa asiassa..... Tällä palstalla ei hirveästi löydy sellaisia henkilöitä, jotka voisivat yhtä sivistyneesti sulle vastata ku mitä itse kirjoitat. Täällä näkyy vain haukkujia ja ilkeitä kirjoituksia


      • Keskustele avoimesti
        Mikaela kirjoitti:

        Olen tarjonnut lähinnä käytännön apua. Otan sisarusteni lapsia hoitoon luokseni, käyn siivoamassa, auttamassa esim. juhlien järjestämisessä. Tuntuu vain ette se ei riitä. Jos tulee puhetta minun elämästä tai yleensäkin "epäuskoisten" elämästä niin sanotaan "helppohan sun oli kieltää usko kun ei ole lapsia." Selvästi asiaa on joissakin perheissä mietitty.. Miten jatkaa keskustelua oikeaan suuntaan?

        Olen käynyt samansuuntaisia keskusteluja vl-sisarusteni ja vl-ystävieni kanssa viime vuosina entistä enemmän. Itse asiassa nuoret, sivistyneet vl-perhet eivät enää ole kovinkaan tiukasti kiinnittyneitä vl-uskontoon ja varmasti lähtevät koko porukasta jos heidän kimppuunsa yhtään käydään, kuten meidän kimppuumme käytiin 80-luvulla.

        Heille kannattaa kertoa ja omalla elämällään näyttää, ettei vl-yhteisön ulkopuolella elämä ole lainkaan sen huonompaa ja syntisempää, kuten heille on seuroissa opetettu. Kun selvisin vl-aikani jälkeisestä juurettomuuden ajasta, elämäni on asettunut uomiinsa ja nykyään vl-sisaruksenikin arvostavat rehellistä, aitoa elämää.


    • sikajauta

      Se mitä uskovaiset harrastaa eli kauhea syyllistäminen epäsuoraan on valtavan pahan ihmisen merkki. Hän sitä tuskin itse huomaa, mutta se aihuttaa ei uskovaisissa pahaa oloa ja joskus sitten on helpompi vain mennä uskovaisten "iloihin".
      Jos se ilo tulee pakosta, se pilaa ihmisen elämän ja monet uskovaiset ovat tälläisestä elämästä vastuussa.

      Ja sitten pari lainausta muista keskusteluista.
      "Uskovaiset harrastaa seksiä vain lisääntyäkseen.. Ihmiset jotka harrastavat irtosuhteita, ovat terveempiä ja iloisempia. Miksi se näin menee?? "

      "Vähän aikaa oli juttu oliko se nyt saksalaisesta 80 vuotiaasta naisesta joka on edelleen prostitoitu. Eikä ole päivääkään katunut.
      Ahdasmielisyys vie ihmisen tuhoon ja sitä me suomalaiset osataan viljellä!"

      Ja vielä http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012062315721333_uu.shtml

    • Epäselviö

      Käytettiinkö psykiatrista hoitojaksoa ehkäisynä?

      • Mikaela

        Kiitos kaikille kommentoineille! En saanut valitettavasti tältä palstalta tarvitsemaani apua. Joitakin ajatuksia herättäviä kommentteja tuli. Jatkan elämääni ja teen parhaani.:)
        Ja vielä edelliselle vastaus: Imetystä yritettiin käyttää ehkäisynä.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1967
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      959
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      866
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      260
      740
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      726
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      709
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      680
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      79
      665
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      659
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      205
      652
    Aihe