Taas heräsin helvettiin
Taas yksi aamu joka tuntuu tältä
Jälleen yksi katkera potku elämältä
Se on ollut tällaista tiedät kyllä mistä asti
Tiedän vain että jossain vaiheessa kaikki meni pieleen
On veitsi, on pullo ja köysi, on pillereitä
On tunne ettei ole enää toivoa
On toivo tyhjyydestä mutta on myös pelko sen kohtaamisesta yksin
On pimeää, hiljaista ja kylmää
On tunne, että olen tieni päässä
vietän viimeiset hetkeni näiden asioiden parissa
Kurkotan kohti pimeää
Siellä ei ole mitään
Miksi sen piti olla meille niin vaikeaa
Elää elämiämme
Hapuilen pimeässä, epätoivossa, synkkyydessä
Miksi sen piti olla niin vaikeaa
Epätoivo ja pimeys
Melankolia on niin syvä kuoppa
täällä on niin kovaa ja kylmää
Rakkautesi minuun
Asia jonka onnistuin hävittämään
Se tuhoaa sydämeni, minun epätoivoisen sydämeni
Kun ajattelen sitä, kuolen
Mietin vaan miksi sen piti olla niin vaikeaa
Vihaan elämää
Vihaan tätä paskaa
Rakastan sinua mutta vihaan itseäni
Vihaan maailmaa ja kaikkea siinä
Rakastan sinua ja vihaan rakastaa sinua
Olen saanut sinut maahan niin monta kertaa
että olen jo mennyt sekaisin laskuissani ja teen sen taas
Ei väliä miten paljon olen yrittänyt
Olen sortunut aina uudelleen
olen jatkanut epäonnistumista loppuun asti
Ei ole pääsyä pois murheesta
Olen niin yksin kivussa ja tuskassa
Makaan vain masentuneena ja tyhjänä
Yksi ajatus mielessä:
"En jaksa enää huomista, en enää"
Juon viinaa ja masennan itseäni
Jätän maailman kyynelin
Toivottomana, pelottomana
Taas yksi aamu joka tuntuu tältä
Jälleen yksi katkera potku elämältä
Se on ollut tällaista tiedät kyllä mistä asti
Tiedän vain että jossain vaiheessa kaikki meni pieleen
On veitsi, on pullo ja köysi, on pillereitä
On tunne ettei ole enää toivoa
On toivo tyhjyydestä mutta on myös pelko sen kohtaamisesta yksin
On pimeää, hiljaista ja kylmää
On tunne, että olen tieni päässä
vietän viimeiset hetkeni näiden asioiden parissa
Kurkotan kohti pimeää
Siellä ei ole mitään
Miksi sen piti olla meille niin vaikeaa
Elää elämiämme
Hapuilen pimeässä, epätoivossa, synkkyydessä
Miksi sen piti olla niin vaikeaa
Epätoivo ja pimeys
Melankolia on niin syvä kuoppa
täällä on niin kovaa ja kylmää
Rakkautesi minuun
Asia jonka onnistuin hävittämään
Se tuhoaa sydämeni, minun epätoivoisen sydämeni
Kun ajattelen sitä, kuolen
Mietin vaan miksi sen piti olla niin vaikeaa
Vihaan elämää
Vihaan tätä paskaa
Rakastan sinua mutta vihaan itseäni
Vihaan maailmaa ja kaikkea siinä
Rakastan sinua ja vihaan rakastaa sinua
Olen saanut sinut maahan niin monta kertaa
että olen jo mennyt sekaisin laskuissani ja teen sen taas
Ei väliä miten paljon olen yrittänyt
Olen sortunut aina uudelleen
olen jatkanut epäonnistumista loppuun asti
Ei ole pääsyä pois murheesta
Olen niin yksin kivussa ja tuskassa
Makaan vain masentuneena ja tyhjänä
Yksi ajatus mielessä:
"En jaksa enää huomista, en enää"
Juon viinaa ja masennan itseäni
Jätän maailman kyynelin
Toivottomana, pelottomana
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minulla hiukan helpottaa keskikesällä kun on valosaa ja lämmintä, voi olla ulkonakin naama jäätymättä. Ei tarvi pukeutua kuin naparetkelle.
Kolme kylmintä ja pimeintä sydän talvea on niin kova paikka, että laidalta tippujia on kesäaikaa enemmän.
Nyt silti niin tiukilla, etten viinaan uskalla koskea kuin pitkällä kepillä. Elämä on ollut murrosikäisestä asti kovaa. On ollut pakko oppia sinnittelemään.
Vaikeaa on edelleen. Ei oikein edes pysty ilmaisemaan ajatuksiaan. Siksi tuo lainaus lyriikoista. Juhannus meni yksin yksiössäni. Ei vaan ole ketään. Toisaalta tiedän että on paljokin ihmisiä joille aiheuttaisin tuskaa kuolemallani. Yritän soitella puolitutuilleni ja jutella mutta en vaan saa pois tätä painoa pois sydämeltäni. On masennuslääkettä, ahdistuslääkettä ja unilääkettä. Päivät vaan ovat niin helvetin pitkiä. Odotan vain iltaa että vois ottaa unipillerin ja päästä edes hetkeksi uneen ja unohtamaan tämän helvetin. Aamulla taas ensimmäinen ajatus joka kolahtaa päähän on että "voi helvetti". Olen niin kyllästynyt heräämään todellisuuteen. Viina tuo hetken helpotuksen mutta eihän se noiden lääkkeiden kanssa sovi ollenkaan ja lisäksi vaan syventää masennusta. En vaan enää jaksa välittää.
Anteeksi vaan. Tämä kyllä näyttää taas vain yhdeltä säälinkerjuuviestiltä. Sääliä kaipaan mutta eipä se itsesäälissä rypeminen mitään auta. Tarvitsisin ihmisen jota halata ja jonka olkapäätä vasten itkeä. En pysty enää edes itkemään. Itkin viimeksi varmaan jotain kaks vuotta sitten. Pakko vain koittaa kestää minuutti, tunti ja päivä kerrallaan. Psykiatrille olen jonossa mutta siinäkin menee varmaan 4 kuukautta että saa aikaa.
Toivotan kuitenkin vaan voimia toisille masentuneille. Ette ole ainoita ja yksin ongelmienne kanssa.