Kaupungilla oli koulu myynnisssä, josta jätimme tarjouksen. Kuulimme välittäjältä, että meidän lisäksi oli toinenkin tarjous tullut. Vuorokausi meni ja välittäjä ilmoitti, että "kaupunki on käsitellyt tarjoukset ja esittävät vastatarjouksen X€. Ilmoita mitä mieltä olette." Jätimme oman vastatarjouksen. Kahteen päivään ei saatu oikeen mitään tietoa. Tuntui, että välittäjä ei itsekään tiedä mitä tapahtuu. Hän kertoi soitelleensa kaupunkiin yrittäen saada vastausta mutta että hänelle ei vastata mikä tilanne on meidän osalta eli onko meidän tarjous hylätty vai haluaako kaupunki edelleen neuvotella meidän kanssa. Viimein välittäjä oli taas "kartalla" ja ilmoitti, että tarjouksia onkin yhteensä kolme eli kaksi muuta meidän lisäksi, ja että kaupunki on jättänyt vastatarjouksen jokaiselle ja odottaa nyt muiltakin tietoa. Voiko näin toimia? Mitä, jos jokainen ostajaehdokas olisi hyväksynyt kaupungin antaman vastatarjouksen? Kaikkien tarjoukset olisivat rauenneet? Kun lopulta kuulimme, että kaupunki ei hyväksy vastatarjoustamme, tarjosimme samantein enemmän. Sen summan minkä kaupunki oli vastatarjouksessaan aiemmin esittänyt. Välittäjä soitti kaupunkiin mutta sieltä ilmoitettiin, että vaikka meidän summa oli korkein, ja ilman mitään ehtoja, sitä ei enää hyväksytä. Virka-aikaa oli vielä jäljellä ja kaupungin (virkamiehen) oli tarkoitus tehdä myyntipäätös kyseisenä päivänä mikäli varteenotettava tarjous tulisi. Rehellistä toimintaa?
Vedätystäkö koko juttu
Vainoharhainen...ko
1
149
Vastaukset
Ainakin siltä kuullostaa.
1. Kuullostaa kiinteistökaupalta, eli tarjous ei muutenkaan ole sitova.
2. Kaupunki hylkäsi teidän tarjouksenne tekemällä vastatarjouksen.
3. Hylkäsitte kaupungin vastatarjouksen tekemällä uuden tarjouksen.
Eli oli sitten kyseessä osake- ta kiinteistö, niin ainoa voimassa ollut tarjous oli teidän tekemänne "vastatarjouksenvastatarjous", jota kaupunki ei ollut hyväksynyt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341954Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28919- 69863
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259736Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64722- 10704
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132678- 26656
- 78656
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.204647