Pelasta koira Varnasta!

Huom! Varnaan matkustavat. Paikallinen koiratarha lakkautetaan. Yhdelle koiralle olisi koti Suomesta jos joku vain toisi sen koneessa. Siis koirat matkustavat ruumassa, matkustaja on vain koiran haltija matkan ajan. Jos joku voi auttaa, ottakaa yht!
Koiratarhan porukka puhuu englantia mutta voin toimia tulkkina tarvittaessa.

koirapakolaisetgmail.com
7433
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Älä missään nimessä tuo koiraa ulkomailta, varsinkaan Bulgariasta. Mistä tiedät onko se rokotettu ja terve. Koirat kantavat loisia ja levittävät niitä luontoon ja luonnonantimien, metsämarjojen mukana loiset joutuvat ihmiseen. Loistartunta voi olla kohtalokas. Koiran tuominen ulkomailta on vastuutonta.
Bulgariassa on paljon kaupunkien kaduilla yms. juoksentelevia villikoiria. Mistä tiedät tekeekö joku kaupaa kiinniotetuilla villikoirilla! Vastikään sattui tapaus, josta kerrottiin Suomenkin tiedoitusvälineissä. Sofiassa vanha professori joutui villikoiralauman hyökkäyksen kohteeksi. Koirat raatelivat miehen niin pahasti, että hän koki tuskaisan kuoleman muutaman päivän päästä.

Äänestä

Noh noh, kaikkea ei pidä yleistää kuitenkaan !! Itselläni on tuotu koira just siltä tarhasta ja se on rokotettu ja madotettu ja kiltimpää ja kuuliaisempaa koiraa saa etsiä! JA eihän se pääse Suomeen jos siltä ei löydy rokotustodistusta !!!
Jotain rajaa kuitenkin!!

Äänestä

On järjetöntä ja täysin vastuutonta kotimaisen koirapopulaation kannalta rahdata kulkukoiria ja vastaavia Suomeen muista maista. Eläinrakkautta voi osoittaa muillakin tavoilla kuin ylläpitämällä ulkomaisten pentutehtaiden toimintaa. Voiko helpompaa eläinsairauksien levittämistapaa enää löytää?

Äänestä
  • Kyllä niitä kodittomia lemmikkejä on täällä suomessakin vaikka kuinka, että jos aloitettaisiin vaikka se maailman pelastaminen täältä omista nurkista, ettei suurta määrää lemmikkejä lopeteta?

    Äänestä

  • fsad kirjoitti:

    Kyllä niitä kodittomia lemmikkejä on täällä suomessakin vaikka kuinka, että jos aloitettaisiin vaikka se maailman pelastaminen täältä omista nurkista, ettei suurta määrää lemmikkejä lopeteta?

    Ei kiinnosta nuo vouhkaus vastaukset, pysyttäisikö aloittajan aiheessa?

    Äänestä

  • turhaa vouhkoa kirjoitti:

    Ei kiinnosta nuo vouhkaus vastaukset, pysyttäisikö aloittajan aiheessa?

    Ei. Koska ei ole mitään järkeä rahdata koiria bulgariasta, kun suomessakin moni hylätty koira etsii kotia!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Bobbylle koti kirjoitti:

Huom! Varnaan matkustavat. Paikallinen koiratarha lakkautetaan. Yhdelle koiralle olisi koti Suomesta jos joku vain toisi sen koneessa. Siis koirat matkustavat ruumassa, matkustaja on vain koiran haltija matkan ajan. Jos joku voi auttaa, ottakaa yht!
Koiratarhan porukka puhuu englantia mutta voin toimia tulkkina tarvittaessa.

koirapakolaisetgmail.com

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu