Voisitteko auttaa???

lonely.and.confused

Siis ongelmani on sellainen että ensinnäkin pojat eivät pidä minusta koska en ole mitenkään hyvän näköinen, olen erillainen kuin muut ikäiseni tytöt (en vain tiedä millä lailla) ja menneisyyteni takia minulla on alemmuuskompleksi joka on aiheuttanut minule masennusta ja itsetuhoisuutta ja josta olen parantumassa joten pojat pitävät minua outona. Minulla on vain pari saman ikäistä ystävää mutta muuten kaikki ystäväni ovat minua kaksi vuotta vanhempia (He olivat koulun vanhimpia kun tulin yläasteelle) ja he ovat auttaneet minua todella paljon. Siinä yksi syy miksi olen myös todella yksinäinen.

Mutta minulla outo tunne sillä välillä tunnen vetoa tyttöihin. En ystäviini tarkoita nyt ystäviäni vaan jos näen esim kaupungilla hyvänäköisen tytön se herättää minussa samoja tunteita kuin hyvännäköisen pojan näkeminen Siis aivan oikeasti. Tiedän että minun ikäiseni nuoret vielä etsivät itseään ja kaikkea mutta pidin itseäni aina täys heterona mutta nyt olen alkanut epäillä olevani bi tai lesbo.. Tämä on syy sekä yksinäisyyteni että sekavuuteeni.. Tiedän että tämä saataa kuulostaa säälittävältä ja nololta mutta jos osaatte auttaa olisin todella kiitollinen.

2

52

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • cxxxxxxxxxxxxx

      Älä ole huolissasi ,nuorena kaikki mahdolliset ongelmat tuntuvat valtavilta ,asioilla on tapana järjästyä.

    • gasg36276

      en voi auttaa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5305
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      53
      1857
    3. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      136
      1707
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1619
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1385
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1250
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      26
      1249
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1077
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1028
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      877
    Aihe