Hei Leena!

Oletko onnellinen? Siitä tulee pian 3 vuotta kun laitoit minulle viimeisen kirjeen, joka kylläkin muutti elämäni-lopullisesti. Painoit minut syvälle maahan välittämättä yhtään, etkä antanut edes vastausmahdollisuutta. Näytit mihin pystyt ja teit sen totaalisen murskaavasti. Luulin jo päässeeni yli kaikesta, mutta nyt tänä aamuna muistin taas ja asia pyörii mielessä. Et tietenkään voi mitään kauneudellesi ja täydellisyydellesi, mutta on minussakin puoleni. Haluan kuitenkin toivottaa hyvää juhannusta ja onnellista jatkoa. Kysyin aamulla kaverilta, että milloin unohdan sinut? Arvaa mitä hän sanoi?
5123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mutta viestisi kuulostaa katkeran ivalliselta. Oletkohan itse aiheuttanut koko tilanteen.

Äänestä

Heippa! Olithan toki oikeassa, että katkera olen! Ivallisuutta taas ei ollenkaan! Siinäkin olet oikeass, eli tottakai olen itse aiheuttanut tilanteen. Tilanneälyni oli nolla ja mokasin elämäni tilaisuuden suomen kauneimman, fiksun naisen suhteen. Liika yrittäminen ja innokkuus palkittiin potkuilla.

Äänestä

Korvaani kuulostaa ikävältä se, että nimität toista täydelliseksi, Suomen fiksuimmaksi ja kauneimmaksi, sillä se ei voi olla totta. Siinä syntyy vaikutelma ivallisuudesta. Kukaan tuskin pitää itseään täydellisenä, ellei ole vähän vinksahtanut. Jos mokasit niin sitten mokasit, sellaista sattuu tekevälle. Olisit voinut korjata sen jos olisit halunnut. Et sitten ilmeisesti halunnut. Ihmiset yleensä ymmärtävät, jos helle tullaan kertoman, että jotain meni pieleen. Muutoin tilanne jää siihen, mihin sen jätit. Sinusta itsestäsi kiinni koko asia.

Äänestä

Tämä on hieman mutkikas juttu, enkä jaksa nyt enempää. Ehkäpä olen kuitenkin tuosta kauneudesta ja fiksuudesta vähän yliampuva. Tarkoitan kuitenkin, että minulle juuri se oikea! En saanut mahdollisuutta korjata tilannetta mitenkään, mutta kuiten kerroin asia on vanha ja hänelle riittää vaikka joka päivälle uusi ottaja. Hyvää juhannuksen jatkoa sinulle hengessä mukana ollut. Katsotaan miten tämä episodi jatkuu, jos vielä joku haluaa kommentoida.

Äänestä

Jaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Berliinin muuri kirjoitti:

Oletko onnellinen? Siitä tulee pian 3 vuotta kun laitoit minulle viimeisen kirjeen, joka kylläkin muutti elämäni-lopullisesti. Painoit minut syvälle maahan välittämättä yhtään, etkä antanut edes vastausmahdollisuutta. Näytit mihin pystyt ja teit sen totaalisen murskaavasti. Luulin jo päässeeni yli kaikesta, mutta nyt tänä aamuna muistin taas ja asia pyörii mielessä. Et tietenkään voi mitään kauneudellesi ja täydellisyydellesi, mutta on minussakin puoleni. Haluan kuitenkin toivottaa hyvää juhannusta ja onnellista jatkoa. Kysyin aamulla kaverilta, että milloin unohdan sinut? Arvaa mitä hän sanoi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu