fyysinen reaktio

säälittävä

Mikä on pahin/paras fyysinen reaktio minkä kukaan on sussa ikinä saanut aikaan tekemättä mitään erityistä?

Olen jo vuoden ollut, myönnän, rakastunut, toivottomaan tapaukseen.
Mies on kukasta kukkaan lentelijä, ja hän on suoraan sanonutkin että yrittää elää elämänsä niin, ettei hänen olemassaolonsa ole kenellekään tärkeää (ja sekstailu ihastusten kanssa on niin hauskaa).

No pahus vieköön, eka kerran kun näin hänet, jäi muistiini valtavan suuri tunnereaktio, eikä me edes esittäydytty, Kuukausi tästä, päädyimme kahville. Siitä vuosi, olemme edelleenkin liikaa tekemisisä.

Olen yrittänyt (TODELLAKIN yrittänyt!!) kaikkia mahdollisia keinoja tästä miehestä yli pääsemiseksi. Viime syksynä jätin hänet "lopullisesti" koska mä en enää jaksanut hänen pelailuaan. Haukkusin jopa häntä hänen hoidoilleen, yritin polttaa siltoja takanani etten voinut enää palata. Tein itsestäni säälittävän. Hävitin kaikki asiat elämästäni jotka muistuttivat hänestä.

Noh. Taktiikka toimi muutaman kuukauden. Samassa kaupungissa kun asutaan, arkipäivän kohtaamisilta ei tietenkään vältytty. Ikinä ei tervehditty. Pikkuhiljaa yhteisiä ystäviä muodostui välillemme.
Arkikohtaamisissa tuli tunne. Jota vihaan, joka ei ikinä lähde, ei kulumallakaan Se on aina ollut, aina.

Kun näen hänet edes vilaukselta, kehooni tulee suunnaton adrenaliiniryöppy, joka kestää muutaman sekunnin. Kukaan, ei koskaan, ei ikinä, ole tällaista minussa saanut aikaan. Sydän tykyttää, päässä sumenee, tunnen suunnatonta halua ja empatiaa samaan aikaan, menetän kontrollin.

Pari viikkoa sitten, ajattelin, muutamien sattumusten seurauksena, että tämä mies ei tule enää ikinä olemaan osa elämääni. Halusin muita miehiä. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Halusin tutustua, kuunnella, suudella, halata. Löytää söpöjä, ihania ihmisiä.

Kohtalo päätti toisin...
ensimmäistä kertaa kuukausiin, tämä mies, joo... sanotaanko, että hän ei ole unohtanut minua.

Nyt sitten tunteet on TAAS sekaisin, hän pitää minut kaukana (koska ei halua ihastua liikaa, selvästikään) ja olen taas tyhjän päällä. Siinä mielessä, että arvaatte varmaan, toiset miehet tuntuvat taas niin "latteilta" ja merkityksettömiltä.

Voi jumalauta näitä tunteita!!!

21

1332

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pysy erossa

      Mulla sydän hypähti sen yhden kuvan näkemisestä, monen vuoden jälkeen. Ajattelin, että täytyypä tehdä asialle jotain, yllätyin omaa reaktiota... ja järjestin tapaamisen hänen kanssaan. Tuli siinä samalla selvitettyä, että hän ei ollut yhtään sellainen, kuin kuvittelin. Kai se oli lust at first sight... sokaistuin.

      Yritä järjestää itsellesi muuta ajateltavaa, tuollaisista tyypeistä ei seuraa muuta kuin kärsimystä. Se mies tuskin ymmärtää tai välittää susta. Parempia löytyy kyllä!

    • i+åi0+å

      Kaikkia asioita ei vaan voi järjellä selittää, ei voi mitään. Mitä enemmän olen itse "tilannettani" järkeillyt, sitä enemmän olen pihalla...

      Nimität itseäsi säälittäväksi... No hei, mikä minä sitten olen muuta kuin säälittävä?
      Päälle nelikymppinen nainen ja en nyt viitsi sanoa, miten monta vuotta ollut totaalisen koukussa toisella puolella "kylää" asuvaan ei nyt niin vapaaseen mieheen. No kaiketi hän myös jonkin verran minuun, mutta mutta... Mutkia matkassa.

      Fyysinen reaktio on totaalisen typerryttävä iloisuuden puuska, kun ollaan esim samassa huoneessa. Sydän hakkaa, saan käsittämättömän puheripulikohtauksen. Vielä lähemmäs kun mennään, pelkkä katse saa petalimet sekaisin ja kevytkin kosketus kihelmöi iholla vielä ylihuomenna... No loput yksityiskohdat jääköön sikseen. Ei tätä vaan osaa selittää...Jos kärpänen lentäisi välistämme, se tod näk kärventyisi ja tipahtaisi maahan "rankana". Kemiaa, niin kai..?

    • punpunpun

      mää punastuin ja menetin kasvot

    • narsistit

      ovat maailman viheliäimpiä olentoja. Ota järki käteen ja yritä päästä tuosta tunnekoukusta, joka on suurin osa hänen aiheuttamaansa illusiota. Koska hän ei ole antanut itseään sinulle kokonaan on sinulle jäänyt tunne, että hän on jotain erikoista mitä muut eivät ole. Etäisyys auttaa luomaan illusion, jossa naristi tuntuu kiehtovalta ja salaperäiseltä. Alappa elämään tämän tyypin kanssa saman katon alla, niin jopa karisevat ruusunpunaiset unelmasi äkkiä.

    • Näinsevainon ja tule

      Samaa mieltä kirjoittajan "narsistit" kanssa.

      Eiköhän tämä mies tulee viettämään elämäänsä aivan yksin. Ainakin silloin, kun hänellä ei fyysisesti enää mikään toimi.

    • no ei ehkä narsisti

      "ensimmäistä kertaa kuukausiin, tämä mies, joo... sanotaanko, että hän ei ole unohtanut minua."

      Sitä panetti ja se muisti sinut?

      Herää jo todellisuuteen. Never gonna happen ja parempi niin, ansaitset jotain pysyvämpää.

      Miehen hyväksi voitaneen laskea rehellisyys, ainakin kertoi pelisäännöt heti.

      • säälittävä

        Sitä todellakin panetti ja muisti mut, siitä ei epäilystäkään.

        Et selvästikään ole samanlaisia tunnereaktioita kokenut, kun sinulle on niin helppoa sanoa muille, että pitäisi herätä todellisuuteen..

        Ehkä ansaitsen jotain pysyvämpää, ehkä en, ehkä en jopa halua. Sen tiedän, etten halua ulkopuolisten arviota siitä, mitä minä tarvitsen.


    • säälittävä

      Hyviä vastauksia ;) Samat stoorit kuullut monen suusta, siksi en kysynytkään mitä pitäisi asialle tehdä (=herää, pahvi!).. onneksi sentään parilla luetunymmärrys oli kunnossa ja vastasivat jopa kysymykseeni.

      Luulenpa että nm "narsistit" on osaltaan oikeassa, kun en ole ikinä oppinut häntä tuntemaan, niin tämä tunne on jäänyt.

    • nolottaa vieläkin

      Fyysinen reaktio? Aloin voida pahoin aina kun Hän oli lähellä, sisuskalut tuntuivat kaikki kramppaavan. Ihan mahdotonta puhua mitään, kun edes henki ei meinannut kulkea. Vaikka tuskinpa olisin mitään fiksua osannut edes sanoa, jos olisin pystynyt, olin niin pää jäässä ja paniikissa. Paljon pahempaa kuin mitä koskaan teininä tuli koettua.

      • *****

        Pelkään, että aiheutin yhdessä ihmisessä tuontyyppisen reaktion. Luulin, että tyyppi on hiljainen ja ujo, mutta onkin itse asiassa erittäin sosiaalinen muiden seurassa. :/

        Ei sen puoleen, että kyllähän minäkin koin erikoisia tuntemuksia hänen seurassaan.


    • Ohi meni

      Huimausta, sydämentykystä, "epätodellinen" fiilis, pahoinvointia jne. kun kohtasin tämän naisen.
      Välillä se oli enemmän vain mielessä kuin kehossa, mutta toisinaan oli armottomat fyysiset reaktiot.

      Tietysti hellitti kun muutin pois asumasta hänen läheltään enkä tule häntä enää näkemään.

    • Tärinäinen1

      Ainut fyysinen reaktio on ollut, kun miehen lähelle tuleminen aiheutti koko kropan tärinän. Yritin peittää tärinää ja nappasin pöydän reunasta kiinni, mutta käsi tärisi kuitenkin. Luulen kuitenkin, että tässä tapauksessa minun mieli teki tepposet, sillä mies oli lapsuuden ihastukseni, ensimmäinen sellainen. Kohdatessamme aikuisina ne lapsuuden tunteet vyöryivät yli ja aiheuttivat tämän reaktion... luulen 😉

    • tapauskohtainen

      tärinä ja täydellinen muistinmenetys 😉

    • Todellinen_rakkaus

      Tuntui että meidän välillä oli fyysisesti magneetti.., sitä on vaikea käsittää jos ei ole itse kokenut sellaista.
      Hän sai aikaan tunteen niin kuin olisi ollut tuhat perhosta vatsassa.. ja olisin leijunut ilmassa..

    • tuttuajuttua

      Aloittaja on tunteineen pakkomielteinen, ihan omaa syytään. Mies osaa pitää sopivaa etäisyyttä, koska ei koe aloittajaa sellaiseksi, jonka kanssa haluaisi pysyvän suhteen. Aloittajaa vedätetään oikein kunnolla, tai sitten ap ei vain halua nähdä metsää puilta.

    • Kiivas_hengitys

      Näissä tilanteissa kannattaa kysyä itseltään, mikä omastaa elämästä puuttuu niin että siihen tyhjään kohtaan pitää sovitella toivotonta ihastusta. Terapiakin voisi auttaa, useinhan nää on jotain lapsuuden tilanteita ja tunteita joissa se toinen ikään kuin vetää liipasimesta.

      • näkisintoisin

        Aloittajan tekstin perusteella hän on tunteisiin ja rakkauteen kykenevä, tosin ehkä siinä ylipursuileva trolli. Mutta aloituksen perusteella, jos joku terapiaa tarvitsee niin tuo kukasta kukkaan lentelijä. Ehkä hänen lapsuuskotinsa on ollut jollakin tapaa tunnekylmä, päällisin puolin ok mutta muutoin kylmähkö tai hän on entisessä suhteessaan tullut vahvasti haavoitetuksi.


      • HPPP
        näkisintoisin kirjoitti:

        Aloittajan tekstin perusteella hän on tunteisiin ja rakkauteen kykenevä, tosin ehkä siinä ylipursuileva trolli. Mutta aloituksen perusteella, jos joku terapiaa tarvitsee niin tuo kukasta kukkaan lentelijä. Ehkä hänen lapsuuskotinsa on ollut jollakin tapaa tunnekylmä, päällisin puolin ok mutta muutoin kylmähkö tai hän on entisessä suhteessaan tullut vahvasti haavoitetuksi.

        Pitää olla jotenkin onneton omasta tilastaan, ennen kuin hakeutuu terapiaan. Kukasta kukkaan lentelijät harvoin kokevat sitä itse ongelmaksi. Ehkä joskus sitten vanhempana kun pitäisi pystyä pariuhteeseen ja vanhemmuuteen mutta ei vaan onnistu. Tai jos tunnekylmän lapsuuden haavoihin käyttää päihteitä jotka lopulta pysäyttävät.
        Mutta niinhän sitä sanotaan, että ongelmatilanteissa se terveempi on valmis hakeutumaan terapiaan jos on tarvetta.


    • melkein50vuotias

      Aikoinaan lukiossa ihastukseni tuli taakseni ruokajonossa. Oli pakko häipyä siittä johonkin istumaan, kun ei meinannu jalat pysyä alla :D))
      Aloittaja, olen tullut siihen tulokseen, että ihminen ihastuu milloin sattuu, kehen sattuu ja miten sattuu. Ei siinä itse oikein mitään voi. Ihan turhaan vierestä kenenkään tulla ällistelemään, että mitsen sä nyt tohon....ja miksi...

    • kaunispaketti

      toisen ihmisen pelon ja kylmyyden täydellinen tunteminen sekä lämmön,hellyyden ja turvanhalun.

    • hänsaiaikaansen

      Menin täysin sanattomaksi. Päässäni ei liikkunut yhtään järkevää ajatusta.
      Silti olo oli täysin seesteinen ihan kuin kaikki olisi ollut hyvin hänen lähellään.
      Oli ihana tunne haluta olla toisen kanssa koko ajan. Olin niin rakastunut häneen, en voinut peittää tunnetta kuin olemalla kuin häntä ei olisikaan välillä. Mitään välimuotoa tuohon olemiseen en keksinyt. Olin vain niin sen tunteen vallassa. Olin ihan sekava näin jälkeen päin ajateltuna, toimin kuin jossain aineissa (en ole kokeillut, mutta nähnyt toisia olevan niin). Olin siis huumaantunut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2005
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1052
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      878
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      766
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      752
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      735
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      688
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      686
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      673
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      671
    Aihe