Kesämökkiimme oli talven aikana pesiytynyt rottayhdyskunta, jota mieheni on hävittänyt yksi kerrallaan ilmakiväärillä ampumalla, koska myrkkyjen käyttö ei mielestämme ole humaani vaihtoehto. Rapina ja näköhavainnot ovatkin huomattavasti vähentyneet, joskin yöllä joku vielä melskaa lattian alla.
Eilen pihalta löytyi arvioni mukaan noin kahden viikon ikäinen rotanpoikanen (silmät näyttävät juuri avautuneen ja sillä on jo karvapeite), ja sitä mieheni ei kykene ampumaan eikä minustakaan ole sen lopettajaksi. Tiedän ettei luonnoneläintä saa ottaa kotiinsa lemmikiksi, mutta mitä muutakaan voin tälle tehdä? Turha vastata että tapa se kun emme siihen pysty. Ryhdyimme ruokkimaan sitä koirille tarkoitetulla äidinmaidonvastikkeella mikä on kyllä todella vaikeaa, kun apteekista saatavat ruiskut ovat sen suuhun nähden niin kovin suuria. Ongelmana on se, etten tiedä voiko tätä milloinkaan vapauttaa luontoon - rotthan ei Suomen luonnossa edes pärjää, ainoastaan ihmisasumuksia hyväkseen käyttäen - eikä tunnu reilulta "vapauttaa" rottaa kenenkään tontille, ellen sitten salakuljeta sitä eduskuntataloon.. ;-) Se mitä haluaisin kysyä on, kesyyntyykö näin pienenä ihmishoitoon otettu rotta vai tuleeko siitä isompana aggressiivinen? Tiedän rotan olevan laumaeläin, ja pohdin myös olisiko sen mahdollista tulla toimeen kesyrotan kanssa, jos ottaisin sille seuraksi toisen nuoren naaraan kun se on muutaman viikon ikäinen? Tarvitsisin siis kiihtymättömiä ja moralisoimattomia käytännön arvioita ja neuvoja mahdollisuuksista pitää tämä rotta lemmikkinä. Kiitos.
Orpo rotanpoikanen
Moraaliton
1
234
Vastaukset
- Yosemite
No tuota, en tiedä rotista kovin paljon, mutta ensimmäisenä tulee mieleen että ainakin sun pitäsi viedä se eläinlääkärin tarkistettavaksi, että varmistuis ettei se se kanna salmonellaa tai muita ikäviä ihmisiin tarttuvia pöpöjä. En vain tiedä ottaako eläinlääkärit villiä rotanpoikasta tutkittavakseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342016Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291065- 69880
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261768Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65759- 14739
- 83689
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132687Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213676- 26672