Näinkö mahdollisesti vuorileppälinnun raumalla?

Harrrastelija

Moikka!
Olen aktiivinen kalastaja ja luonnossaliikkuja ja lintuhavainnot kiinnostavat myös. Sain kaverilta lahjaksi lintuoppaan, missä on euroopan ja välimerenalueen linnut. Olen siitä tarkastanut muutamia lintuja mitä en ole tunnistanut. nyt epäilen seuraavaa havaintoa:

Kävelin eilen pihallani ja kiinnitin huomiota lintuun, mitä en ole ennen nähnyt. En ole himobongaaja, joten ajattelin linnun olevan kohtuu tavallisia lintuja. Kävelin linnun ohi ja kiinnitin huomioni valkoiseen päälakeen. Tuli mieleen, että linnulla oli lakki päässä :) linnun maha ja rinta olivat ruosteen ruskean värisiä. Koko oli jotakin västäräkin ja mustarastaan välimaastossa. sitten jatkoin arkipuuhia, enkä tajunnut katsoa sen kummemmin lintua. Aika kesyn oloinen lintu se oli, sillä yleensä linnut ei ihan noin läheltä anna kulkea. Lintuoppaan mukaan vuorileppälinnulla on valkoiset läikät siivissä. Semmoisiin en kiinnittänyt huomiota. Tuleeko mieleen jokin muu laji mikä se voisi olla?

Toivon vain, että näkisin linnun uudestaan, niin kattoisin tarkemmin, niin asiasta voisi varmistua.kuvakin voisi olla hyvä. pinnaa en tästä voi millään ottaa ja sen kyllä haluaisin. Olisihan se mukava saada uusi pinna itselle :)

Nyt kun olen tihrustellut linnun perään ni pihassa pörrää ritariperhonen. Kaunis sekin :)

2

58

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vuorileppälinto..

      on Suomessa nähty 1 kerran joka voi olla terhakarkuri.Kyllä leppälinnullakin aika iso valkea joskus on Vilkase lintukuva fi

    • Epäilen

      Vuorileppälintu on kyllä sen luokan harvinaisuus, että sinulla pitää olla täysin vedenpitäviä todisteita (esim. hyvälaatuinen kuva), jotta havaintoasi voitaisiin pitää luotettavana. Vuorileppälintu elää Kaukasian vuoristossa 2200-5000 m korkeudessa, eikä sieltä kyllä Suomeen helpolla harhaudu. Eikä välttämättä koskaan ole edes harhautunut, sillä se ainoa havainto koski ilmeisesti tarhakarkulaista, kuten jo mainittiin. Lisäksi valkoiset läikät siivissä ovat niin huomiota herättävät, että niitä on vaikea olla huomaamatta.

      Todennäköisyys puhuu hyvin vahvasti leppälinnun puolesta. Ja tosiaan, kukapa ei haluaisi saada pinnaa vuorileppälinnusta? :) Mutta hyvä että olet kriittinen etkä aio ottaa pinnaa epävarmasta määrityksestä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1967
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      959
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      866
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      260
      740
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      726
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      709
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      680
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      79
      665
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      659
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      205
      652
    Aihe