Räväkkä aloitus juhannukselle.

L - L

Puolen päivän jälkeen soi ovikellomme ja käytävässä seisoi heppu joka esittäytyi poliisiksi.
Alkoi kyselemään viime öisistä äänihavainnoista.

Itse nukun sikeästi mutta joskus puolen yön jälkeen kuulin jotain ja puoliunessa kysäisin vaimoltani kellonaikaa.
Vaimo oli, herkempiunisena kuullut ovien pauketta ja ääniä.

Kerrosta alempana oli jotain tyyppiä puukotettu ja pollari oli kiinnostunut kellonajoista.
Meidän antimme jäi köyhäksi mutta hieman häijyltä tuntui uutinen.

Ei tämä nyt mikään keskustelun aihe ole mutta poikkeava kokemus kuitenkin.
Edellisenkerran pollarit ( virkapukuiset ) kunnioittivat minua käynnillään 60-luvulla, sunnuntain aamupäivällä ja valitettavasti minun asiassani.

14

120

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "L-L"

      Puukotus naapurissa, eikä muuallakaan, ole mainitsemisen arvoinen asia.
      Missä maassa sinä asut?

      H.

      • muah hah haa

        Mainitsemisen arvoinen asia on, että olet suurin typerys mitä näillä palstoilla on nähty.


      • muah hah haa kirjoitti:

        Mainitsemisen arvoinen asia on, että olet suurin typerys mitä näillä palstoilla on nähty.

        "muah hah haa"

        En voi väittää vastaan tässäkään asiassa.
        Mutta jokainen ihminen on jonkinlaisen laulun arvoinen.
        Pidä asenteestasi kiinni sinäkin.
        Juhannusta!

        H.


      • Vajaa vuosi sitten lähdin himasta kauppareissulle, ohitin paikan jossa on kaistojen
        välinen koroke, siinä oli kymmeniä palavia kynttilöitä.
        Myöhemmin luin että joku 11v. tyttö oli siinä autolla tapettu.

        Välimatkaa kotiini oli joku 300 metriä, joten kauniin hiljaisesti Poliisit olivat hoitaneet asian,
        En ainakaan heränyt.
        Stadin Poliisi on hienotunteinen ja tehokas autoilijoita kohtaan,
        heille kun on saneltu että autoilijat ovat se tärkein suorituspisteiden keräyskohde.

        Vanhana, Suomalaisena miehenä, olen jo oppinut että väkivalta on Suomessa tavanomainen toimintamuoto, itsekin
        olen turpiin antanut.
        Joten en näe siinä mitään uutisoinnin arvoista.

        H.


      • L - L

        >hunksi

        Tapaus on varsin yllättävä ja karmaiseva.

        Minun arvomaailmassani terä- tai ampuma-ase paljastetaan vain tappamistarkoituksessa.
        Muun muksimisen, vaikka lekan varrella, lasken eri luokkaan vaikka saahan hengen niilläkin pois.

        Saa nähdä mitä todellisuudessa on tapahtunut ja joudummeko todistajina vahvistamaan ajoitusta?
        Edelliseen raastupakäyntiin onkin rutkasti aikaa.
        Vaimo sentään toimi lautamiehenä ennen järjestelmämuutosta.


      • L - L kirjoitti:

        >hunksi

        Tapaus on varsin yllättävä ja karmaiseva.

        Minun arvomaailmassani terä- tai ampuma-ase paljastetaan vain tappamistarkoituksessa.
        Muun muksimisen, vaikka lekan varrella, lasken eri luokkaan vaikka saahan hengen niilläkin pois.

        Saa nähdä mitä todellisuudessa on tapahtunut ja joudummeko todistajina vahvistamaan ajoitusta?
        Edelliseen raastupakäyntiin onkin rutkasti aikaa.
        Vaimo sentään toimi lautamiehenä ennen järjestelmämuutosta.

        "L - L"

        Oman itsensä esiintuominen on aina maukkainta, usko pois :)

        Kuolleen hirven edessä on aina hyvä paljastaa veitsi, jotta veri vuotaa.
        Myöskin irvisteleminen vastustajalle on aseen vetämistä esiin,
        samoin uhkaava liikehdintä.

        Kuitenkin, pikkuasiasta uustisoiminen on minulle liian pikkumaista.
        H.


      • eriparia.kait
        hunksz kirjoitti:

        "L - L"

        Oman itsensä esiintuominen on aina maukkainta, usko pois :)

        Kuolleen hirven edessä on aina hyvä paljastaa veitsi, jotta veri vuotaa.
        Myöskin irvisteleminen vastustajalle on aseen vetämistä esiin,
        samoin uhkaava liikehdintä.

        Kuitenkin, pikkuasiasta uustisoiminen on minulle liian pikkumaista.
        H.

        Eri ihmisille pikkuasiat taitavat tosiaan olla ihan erilaisia. Joku on näköjään tottunut jopa puukotuksiin (naapurissa?) eikä ole moksiskaan.

        Minusta tuontyyppinen henkirikos on kaikkea muuta kuin pikkujuttu. Karmeinta lie se ettei asia joidenkin mielestä ole edes mainitsemisen arvoinen. Että niinku painetaan villaisella vaan tyyliin "näitähän tapahtuu" ja pidetään suu kii :-/// ?


      • eriparia.kait kirjoitti:

        Eri ihmisille pikkuasiat taitavat tosiaan olla ihan erilaisia. Joku on näköjään tottunut jopa puukotuksiin (naapurissa?) eikä ole moksiskaan.

        Minusta tuontyyppinen henkirikos on kaikkea muuta kuin pikkujuttu. Karmeinta lie se ettei asia joidenkin mielestä ole edes mainitsemisen arvoinen. Että niinku painetaan villaisella vaan tyyliin "näitähän tapahtuu" ja pidetään suu kii :-/// ?

        "eriparia.kait"

        Näinhän se on.
        Suomalainen on kuollut aina, ja aikasti iso osa väkivaltaisesti.
        Meillä kun ei olla totuttu juoksemaan karkuun.
        Ja kaikella on paikkansa ja aikansa.
        Vain Poliisiamme on käsketty toimimaan miehekkäästi.
        Ja heillehän se on lakienkin mukaan sallittua.
        Tavista ottaa päähän, heillä kun ei samaa oikeutta ole.

        Ja niin, näitähän tapahtuu.
        Kukaan kun ei meillä tapa ilman syytä, olkoonkin sitten syy mitätön.

        H.


    • 1943

      Muistui mieleeni mieheni kokemus. Hän heräsi ovikellon soittoon joskus aamuyöllä. Poliisi halusi tarkastaa asunnon, sillä naapuri oli soittanut ja väittänyt, että mieheni pitää vankina hänen veljeään. Eipä sieltä mitään veljeä löytynyt. Naapuri oli vähän harhainen tuolloin. Minulla ei ole ollut hänestä mitään harmia.

    • |

      Vuosia sitten menin tuttavani luo kylään kerrostaloon.
      Edellisenä yönä oli tapahtunut naapurissa henkirikos, josta
      merkkejä oli edelleen rapussa.

      Aika karmealta tuntui.

    • """"

      Teitkö valituksen poliisin käyttäytymisestä? Ei poliisi saa käyttäytyä räväkästi.

    • L - L

      Tänään todistelemassa.

      Meidät kutsuttiin paikalliselle pollarilaitokselle antamaan kirjallinen todistajalausunto aatonaaton havainnoistamme.

      Ihmeen nopeasti muistikuva muuttuu. Aattopäivän lausunnossani oli muutama asia joita en enää muistanut.

      Laitokselle meno tuntui nytkin epämiellyttävälle vaikka mitään syytä siihen ei ollutkaan.

      • Lässyn-lässyn, ja sillee.
        H.


      • Alibin lukija...

        Minä jo vähän odottelinkin tietoa, koska lehdet eivät kirjoittele, mikäli ei ole raaka murha.

        Kuoliko siellä kukaan? Kyllä minua ainakin pelottaisi. Peloitti jo parivuotta sitten, kun parkkipaikallamme olleen autonkuljettaja oli kirveellä tapettu.

        ps. tuosta yhdestä vähättelijästä ei kannata välittää.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2016
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1065
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      880
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      768
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      759
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      739
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      689
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      687
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      676
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      672
    Aihe