On törkeätä että sijotuksessa asetetaan laittomia rajoituksia lapsille. Myös pakotetaan. Koskemattomuuteen kajotaan muun muassa kiinni pitämällä.
On sijoituksen heikkoutta kaikenlaiset rajoitukset ja pakottamiset. Vapaaseen kasvatukseen ei kuulu pakko ja pakottaminen. Jos nuori haluaa levätä kouluaamuina on törkeätä pakottaa kouluun ja varsinkin se on tärkeätä, että joku ohjaaja tulee mukaan kouluun. Nuorella on oikeuksia. Ei nuorta saa kohdella loukkaavas. Mukana kouluun tuleva sijoituspaikan tyranni leimaa nuoren.
Mistä löytyy sijoituksille vaihtoehto? Lapset tulee voida sijoittaa ymmärtäviin ympäristöihin. Väkivaltaa ei saa olla. Pitää olla rakastava ja ymmärtävä ympäristö. Asiat hoidetaan puhumalla kauniisti. Kotioloista lähteneet nuoret ovat herkkiä vaikka jotain rikkovat ja toisia lyövät. Varastelu, viina ja huumeet on ymmärrettävä itsenäistymisriitteinä. Nuorta pitää tukea itsenäistymisessä eikä rajoittaa. Yhteiskunnan pitää osoittaa rahaa nuorelle ja maksaa sakot ja vahingot jos vähän riehuu.
Jos on herkkä ja toisenlaista haluava nuori, pitää olla vaihtoehtona jotain. Rahan puute aiheuttaa ahdistusta nuorelle. Nuorelle pitää osoittaa oma saunallinen kaksio ja antaa viikkorahaa Kelasta niin että pärjää hyvin.
Kuri sijoituksessa
realisti.
1
342
Vastaukset 1
- sijaiskoti äiti
JUST JOO EIPÄ TAIDA KIRJOITTAJALLA OLLA OMIA LAPSIA SENVERRAN TYPERÄÄ TEKSTIÄ..... otappa sijoitukseen pari ja kokeile mitä tuloksia saat aikaiseksi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1132341Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???311192- 106963
- 71942
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha614916- 48855
- 85790
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76680- 70676
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31666