RANTALOMALLE BALTIAAAN

BEACH TRAVEL

Rantalomalle Latviaan, Liettuaan tai Viroon

Baltia ei välttämättä ole ensimmäinen paikka, jonne voisi ajatella matkustavansa rantalomalle, mutta itse asiassa sieltä löytyy kilometrikaupalla upeita hiekkarantoja. Latviaan, Liettuaan ja Viroon pääsee myös edullisesti lennoilla useilta maakuntakentiltä.

Hotels.com esittelee joukon hurmaavia rantakohteita kolmessa Baltian maassa. Paikat sopivat täydellisesti niille, jotka haluavat nauttia upeista hiekkarannoista tuhlaamatta koko lomabudjettia kallisiin lentoihin.

Rantalomalle Liettuaan

Maan pohjoisosassa Latvian rajan tuntumassa sijaitsee rantakohde Palanga, joka tunnetaan dyyneistään ja hiekkarannastaan, joka levittäytyy kilometrien mittaisena kaupungin keskustan molemmin puolin. Mitä kauemmaksi keskustasta rantaa talsii, sitä helpommin löytää omaa rauhaa. Pääosin kesäturismista elävään kaupunkiin pääsee Suomesta esimerkiksi lentämällä Riian kautta. Majoittua voi esimerkiksi Palangan rannan tuntumassa sijaitsevassa Smilciu Villa -hotellissa. Hinnat alkaen 78 euroa per yö.

Kuurinkynnäs on noin 100 kilometrin pituinen kapea niemimaa, jonka pohjoisosa kuuluu Liettualle ja eteläosa Venäjän Kaliningradin alueeseen. Hiekkadyyneistään tunnetun niemimaan Länsipuolella on Itämeri, ja itäpuolelle jää matala laguunimainen Kuurinhaffin vesialue, jossa vesi on lähes makeaa. Niemimaalla sijaitsee Kuurinkynnään kansallispuisto, joka hyväksyttiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 2000. Aivan Liettuan ja Kaliningradin rajan tuntumassa sijaitseva Hotel Prie Mariu -hotelli tarjoaa varmasti oivan mahdollisuuden rauhalliseen rantalomailuun. Hinnat alkavat 47 eurosta per yö.

Viron upeat hiekkarannat

Haapsalun kaupungin edustalta löytyy matalia ja pitkiä hiekkarantoja, jotka ovat erityisesti perheiden suosiossa. Kaupunki on parhaiten tunnettu merenpohjan mudasta, jolla sanotaan olevan parantavia vaikutuksia. Kaupungista löytyykin hemmotteluhotelli, jossa on kattava valikoima kylpylähoitoja saatavilla. Fra Mare Thalasso Spa -hotellin hoitovalikoimasta löytyy muun muassa Kleopatran maitokylpy, aromimutahoito ja Aphroditen kylpy. Huoneiden hinnat hotellissa alkavat 67 eurosta yöltä.

Seitsemän kilometrin mittaiset hiekkarannat, elegantit ravintolat ja lukuisat konsertit ja muut tapahtumat tekevät Pärnusta Viron kesäpääkaupungin. Pärnu tunnetaan paitsi valkoisesta hiekasta ja monipuolisista kylpylöistään, myös esimerkiksi vain naisille tarkoitetusta nudistirannastaan. Pärnun kauniissa kaupungissa on paljon vanhoja rakennuksia – esimerkiksi art nouveau -henkinen hotelli Ammende Villa, joka sijaitsee idyllisessä puutarhassa lähellä rantaa. Huoneen hinta alkaen 179 euroa per yö.

Latbvian Jurmalan upeat rannat

Noin 25 kilometrin päässä pääkaupunki Riiasta sijaitsee vanha kalastajakaupunki Jurmala. Täällä rantaa riittää peräti 32 kilometrin verran erilaisiin tarpeisiin: matkan varrelta löytyy perheille sopivia matalia ja rauhallisia rantoja sekä vesiurheilusta tai purjehduksesta kiinnostuneille välinevuokrausta. Myös hiljaisuudesta haaveileva löytää oman paikkansa rannan rauhallisemmilta ja vähemmän kansoitetuilta alueilta. Aivan rannan ja Jurmalan pääkadun läheisyydessä sijaitseva Eiropa Hotel tarjoaa keskeisen majoitusvaihtoehdon, jossa huoneen saa alkaen 66 euroa per yö.

Kalastajien perustama Liepaja on nykyisin Latvian kolmanneksi suurin kaupunki. Rantojen hieno valkoinen hiekka ja rantaa ympäröivä metsä tarjoavat mahdollisuuden lumoaville kävelyretkille. Jurnieka Ligzda Ligzda sijaitsee rannan tuntumassa. Hotellin nimi tarkoittaa ”merimiehen kotia”, ja sisustus onkin varsin merenkulkuhenkinen. Yöksi pääsee alkaen 55 euroa per huone.

Hyvät lentoyhteydet Baltiaan Suomesta

Baltiaan on hyvät lentoyhteydet myös Suomen maakuntakentiltä. Estonian Air lentää Tallinnaan Helsingin ohella Jyväskylästä, Joensuusta ja Kajaanista. Air Baltic lentää puolestaan Riikaan Helsingin ohella Oulusta, Vaasasta, Turusta, Tampereelta ja Lappeenrannasta. Tallinnasta ja Riiasta on molemmilla yhtiöillä jatkolentoja muualle Baltiaan. Helsingistä lentää myös Finnair Tallinnaan ja Riikaan.

4

738

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • WEATHER PLANET

      JA RANTASÄÄT LÖYTYVÄT TÄSTÄ

      http://wxmaps.org/pix/temp4.html

      • BEACHBOYS

      • flowering

        International Baltic Flower Carpet Festival and Ventspils City Festival

        Ventspils International Flower Carpet Festival, which is now organized for the 12th time in a row, is an integral part of Ventspils City Festival. Not only Latvian florists and flower lovers but also participants from other countries take part in the process of making flower carpets.
        Date:
        03.08 - 05.08.2012


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      1830
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      830
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      41
      688
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      41
      666
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      43
      621
    6. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      596
    7. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      594
    8. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      564
    9. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      29
      536
    10. 42
      499
    Aihe