Aurinko, D-vitamiini ja 1-tyyppi

varmaakin varmempaa

Tuolla eräässä ketjussa on oheinen teksti: "Pohjoisen alueen maissa, joissa auringonvalo on riittämätöntä tuottamaan D-vitamiinia ihossa, vajaus on erityisen laajaa. Suomessa D-vitamiinia ei muodostu iholla lainkaan syyskuusta toukokuuhun ja sen vajausta onkin todettu kaikissa ikäluokissa talvikuukausina."

Pitää paikkansa mutta silti muutama vastalauseen sana lienee paikallaan.

1. Suomi ei ole poikkeus leveysasteitten 60-70 välillä vaan tuo sama koskee kaikkia näin pohjoisessa asuvia, joita lienee parikymmentä miljoonaa henkeä tai enemmänkin.

2. Pohjoisen kansat, ruotsalaisia, norjalaisia ja islantilaisia lukuun ottamatta ovat tummempia ihonväriltään kuin suomalaiset eli saavat auringosta D-vitamiinia vieläkin huonommin kuin me

3. Kylmemmän ilmaston ja hyttysten sekä paarmojen takia he joutuvat käyttämään vaatetusta kesäisinkin selvästikin enemmän kuin meikäläiset eli sekin pienentää auringon valon saantia meihin verrattuna.

4. Monet arktiset alueet ovat pilvisempiä kuin Suomen alue.

Näistä seikoista voi jokainen päätellä heti välittömästi, että auringonpaisteen määrä ei selitä yhtään vähää Suomen valtavaa 1-tyypin huippua. Auringonvaloon nähden meillä on paljon edullisemmat olosuhteet kuin tällä leveysastevyöhykkeellä keskimäärin.

1

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Samaa mieltä, ei se voine olla auringonvalon määrä tai vähäisyys.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5080
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      113
      1604
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1269
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1209
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1133
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1017
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      979
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      3
      905
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      57
      789
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      763
    Aihe