Perheväkivalta.Oletteko koskaan juosseet karkuun lapsena ?

en ole juosut karkunuun lapsena

Kun oliskin ollut pelkkä väkivaltainen lapsuus, kyllä ne tukahdutetut muistot
riittävän pitkään jatkuessaan taitavat aiheuttaa eniten ongelmia myöhemmässä
elämässä. Yritetään ulospäin ylläpitää raivokkaasti kulisseja, jotta ulkopuolisille
ei vaan näyttäisi siltä, että mikään on pielessä.

tost huomaa ett kaikkii ei oo tosiaankaan tarkoitettu vanhemmiks :) ja noi tapahtumat tulee vaikuttamaan joskus vanhempanna joskus ehkä silloin kun oot valmis saamaan lapsen tai yrität tehdä lapsia

" isäukkeli otti aseen kaapista ja tähtäsi lapsia vuoron perään kysellen mistä aloittaa ja äiti huutaa että tapa tapa kaikki. "

Provoooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo?

nämä, jotka huutelevat jokaiseen vähänkin erikoisempaan aloitukseen "provo"! Onhan näitä toteutuneitakin äärimmäisen ikäviä tapauksia nostettu julkisuuteen uskomattoman monia parin viime vuoden aikana, aivan liian monta :/ Hyvin traumatisoivaa myös heille, jotka ovat melkein joutuneet oman vanhempansa henkirikoksen uhriksi nähdä ja kuulla otsikoita toteutuneista perhesurmista.

Oletko aloittaja käsitellyt asioita jonkun ammattilaisen kanssa? Kokemuksestakin tiedän, että sysäämällä noin rankat asiat taka-alalle täysin, oireilu puskee läpi ennemmin tai myöhemmin, joko psyykkisesti tai fyysisten sairauksien kautta.

Ei ole täällä mulla ollut perheväkivaltaa vaan onnellinen perhe ja että me ollaan keskituloisia suunnilleen tai ei aivan.

Ei ollut provo. Sitä ei monikaan tiedä miltä tuntuu katsoa aseen piippuun lapsena ja
tuntea kuolemanpelkoa juosten pimeään metsään pelkäämään. Tosin pimeys oli turvani silloin vaikka syksyisessä metsässä ei lapsena kovin kiva ole värjötellä.

Itselläni on jonkinlainen suojamuuri enkä päästä ihmisä lähelleni. Sosiaalisesti lahjakkaat ihmiset ovat hämmillä kansssani sillä sääkeskusteluja pidemmälle ei pääse kukaan. En luota ihmisiin enkä usko että kukaan tekee mitään toisen hyväksi ellei siitä mitään hyödy.

Maailma on kylmä ja vittumainen paikka jossa toinen toistaan pahemmat ihmiset odottavat koska pääsevät vuolemaan suolaa toisten haavoihin. Ilkeyttä ja pahuutta siinä kiteytettynä ihmiselo.

Inhoan väkivaltaa,huutamista,tappelua ja viihdyn parhaiten yksinäni.

Olen samanlainen ku sä

Minä en ole koskaan juossut karkuun, mutta väkivaltaa olen nähnyt.

Isäpuoli hakkasi äitiä kun olin noin 10 vuotias. Rakkaudesta äitiin en juossut pakoon vaan yritin suojella häntä.
Aseella minua ei ole uhattu, mutta isäpuoli on kirveellä hakannut ovea jonka takana olimme piilossa.

Kysyit minkähänlaisia jälkia tuolla on lapseen?
Sehän aina riippuu lapsesta, mutta itselläni ainakin on vuosia jatkunut terapia, masennus ja mielisairaus (DID).

Myös kuritus on perheväkivaltaa, sillä siinä aiheutetaan sekä fyysistä että psyykkistä pahoinvointia (rikoslaki LUKU 21 §5 - §6). Lapsuudessa koitin juosta pakoon "koivuniemenherraa", mutta en päässyt. Kerran syynä oli keskustelu sukuni kanssa äidin kuullen. Seurauksena on ollut sosiaalisten tilanteiden pelko äidin aistietäisyydellä (näkö ja kuulo), sillä myös sanaton viestintä on edelleen äidilleni liikaa viestimistä kohdallani. Tunteeton tuppisuu on äidin mielestä paras rooli minulle sosiaalisissa tilanteissa koko loppuelämäni.

Minä olen tervehtinyt koivuniemen herraa useat kerrat. Olen saanut kämmenestä takapuolelle ja remmistä. Ja aika paljon myös tukistettiin.

Nyt vasta tajusin sen kun asiasta kirjoitin:

Aika hörhöä.

Onkohan tästä aiheutunut minulle jotain? Nykyisin on ties mitä mielenterveyshäiriötä mutta en tiedä voiko nuo kurittamiset olla syynä mihinkään.

Sillon kun nuo tapahtui niin eihän se mitään mukavaa ollut mutta en muistaisi että se mitään järkyttävän traumaattista olisi ollut.

Henkistä,fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa. Alkoholia,huumeita,epävakautta,narsistisuutta ymv. ----> dissosiaatiohäiriö, syömishäiriö, skitsoaffektiivinen häiriö, epävakaa persoonallisuushäiriö, ahdistuneisuushäiriö. -----> sairaseläkkeella lähes 10 vuotta jo. -------> terapiaa, lääkkeitä, sairaalaa. ------------------> Kiitos rakkaille vanhemmille!

Vasta mä aloin viimeisen 7-10 vuoden aikana miettimään, että mitä h*lvettiä
tässä omassa elämässä oikein tapahtui, mikä meni pieleen. Sitä ennen yritin
alkoholilla turruttaa mieleni, jotta en miettis, pysyis mennyt pois mielestä.
Ei nyt aivan hirmukuluttaja, 12-19 litraa satarosenttista vuosi. Aina silloin kun
siltä tuntui, että nyt tarvii taas jurrin. Kyllä se toimikin aikaansa asti, mutta
samalla se oma elämä, siitä ei vaan tullut yhtään mitään. Ne tukahdutetut
muistot, väkivaltaa sekä fyysistä että vuosikausia jatkunutta henkistä.
Kun tällainen, tai tällaiset ihmiset saavat kerran otteen, ne voivat sitten käyttää sitä myöhemmin uhkailuun, joka tehoaa semmoiseen kerran alistettuun kauan aikaa. Tämmöisten ihmisten seura on erittäin haitallista pienelle lapselle, sille kehittyy semmoisessa ympäristössä sellaisia
henkilökohtaisia ominaisuuksia, jotka ovat myöhemmässä elämässä sille
haitaksi monin tavoin. Tietyllä tapaa semmoinen seksuaalinen häpäisy, sen
piilottelua sitten kauan aikaa. Elämän perusta alusta lähtien mätä. Mun
sukukunnassa on useita urospuoleisia, joilla ei esim. ole näkynyt
minkäänlaista seurustelua vastakkaisen sukupuolen kanssa ikävuosien
14-23v välisenä aikana, yhdellä ainoallakaan. Jos ei sitten jotain naapurin
72v iitaa tai jos yhteiskunta ei puuttunut systeemeillään ja sitäkautta sitten
jotain. Itte mä jäin totaaliyksin siinä suhteessa ja tällä tiellä ollaan vieläkin.
Mitä hemmettiä varten tänne pitää mennä tekemään ihmisenalkuja
kärsimään, jos ei kyetä kattomaan että ne pääsis kunnolla elämässään
alkuun? Tehään vaan kaikki kieroutunut p*ska, josta sitten kärsii kauan
aikaa. Ja samaan aikaan yritetään ulos päin näytellä niin kulissia että.

Olen juossut lumihankeen paljain jaloin talvella pakoon isääni joka oli pahoinpitelemässä sisartani. En kerro yksityiskohtia enempää. Olin varma että hän tappaa meidät molemmat. Sitten taas monia monia kertoja äidin kanssa polkupyörällä illalla ajettiin mummolaan muovikasseissa vaatteita, pakoon isäämme, joka oli arvaamaton väkivaltainen psykopaatti. Aina kuitenkin vesiselvä.
Moni ei usko eikä tiedä mitä perhehelvettiä luokkakaverit kävi läpi, en ole kenellekään kertonut.
Yksi luokkakaveri kertoi että isänsä uhkasi tappaa koko perheen kesämökillään. Siis aivan oikeasti. Uhkasi jo aseella. Perhe pakeni saunarakennukseen, ja sai oven lukkoon, aamulla isä oli selvinnyt humalasta ja rauhoittunut. Huh huh, ja silti se perhe oli kasassa sen tapauksen jälkeenkin, varmaan vieläkin.

tuttua juttua. valtava kuolemanpelko seurauksena sekä mielenterveydellisiä ongelmia, sain pienenä alkoholisti-isän kärestä, vaikka yritin olla kiltti. Nyt kärsin monenlaisista psyykkisistä vaivoista, sekä fyysisistä oireista. Tunnen itseni syrjäytyneeksi ja kyvyttömäksi elämään täällä jatkuvan ahdistuksen ja pelkojen vuoksi. Pää leviää... Itsetuntoa ei ole eikä itseluottamusta, koska en saanut tukea ja kannustusta vaan jatkuvaa moittimista pienimmistäkin virheistä. Koita tässä sitten elellä ja olla niinkuin normaalit. Olis epäinhimillistä, jos en olis sairastunut kaiken tämän jälkeen. Kun voisin parantua ja unohtaa kaikki vääryys ja huono kohtelu., jota olen saanut osakseni.