jussi

Juhannus tarkoittaa keskikesän juhlaa, jota vietetään kesäkuussa kesäpäivänseisauksen tienoilla.[1][2] Pohjoisessa juhannus on valon juhla, jolloin keskikesä on kauneimmillaan.[3] Monet kristilliset kirkkokunnat viettävät juhannusta Johannes Kastajan muistopäivänä, mistä tulee nimi juhannus.[4]

Suomessa, Ruotsissa ja Baltian maissa juhannus on ollut tärkeä kansanomainen merkkipäivä. Suomalaiseen juhannukseen kuuluvat kiinteästi esimerkiksi juhannussauna, juhannuskokko ja juhannustanssit.[5] Suomessa juhannus on myös virallinen liputuspäivä, jolloin liputetaan koko juhannusyön ajan.[6] Monet juhannuksen perinteistä juontavat juurensa vanhaan eurooppalaiseen valon ja hedelmällisyyden juhlaan kesäpäivänseisauksen aikana. Juhannukseen on vanhastaan liittynyt erilaisia uskomuksia ja taikoja, joilla on pyritty varmistamaan tuleva sato ja naimaonni
399
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kun lainataan , ilmoitetaan lähde, Muuten aika hyvä.

Äänestä

Nyt ei lainattu, kun otettiin vaan kysymättä, lainaus tarkoittaa lainatun palattamista.

Äänestä
  • Jaaha ,vai silleen , kuitenkin jostakin näki ettei se ollut omaas .
    tekstiä vaan ehdottomasti lainaa , silti ihan hyvä ..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vietto kirjoitti:

Juhannus tarkoittaa keskikesän juhlaa, jota vietetään kesäkuussa kesäpäivänseisauksen tienoilla.[1][2] Pohjoisessa juhannus on valon juhla, jolloin keskikesä on kauneimmillaan.[3] Monet kristilliset kirkkokunnat viettävät juhannusta Johannes Kastajan muistopäivänä, mistä tulee nimi juhannus.[4]

Suomessa, Ruotsissa ja Baltian maissa juhannus on ollut tärkeä kansanomainen merkkipäivä. Suomalaiseen juhannukseen kuuluvat kiinteästi esimerkiksi juhannussauna, juhannuskokko ja juhannustanssit.[5] Suomessa juhannus on myös virallinen liputuspäivä, jolloin liputetaan koko juhannusyön ajan.[6] Monet juhannuksen perinteistä juontavat juurensa vanhaan eurooppalaiseen valon ja hedelmällisyyden juhlaan kesäpäivänseisauksen aikana. Juhannukseen on vanhastaan liittynyt erilaisia uskomuksia ja taikoja, joilla on pyritty varmistamaan tuleva sato ja naimaonni

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu