Kokeilin rogainea. Joudun lopettamaan sen käytön, koska iho kuivuu liikaa enkä jaksa rasvailla. Pientä "sheddingiä" tapahtui alueella. johon sitä laitoin (hiusrajan kohdilla). Kasvaako nuo rogainen takia lähteneet hiukset takaisin? Eli rogaineahan on vain kiihdyttänyt niiden "hiuskiertoa", minkä takia ne ovat lähteneet ja kasvavat kyllä takaisin. Am I right?
Rogainen lopettaminen
3
244
Vastaukset
- Nooooh?
Noh?
- Jaa kuivat?
Ihan päinvastoin, mulla noiden Revivogenin ja Rogainen kanssa hiukset rasvoittuvat eli pukkaa talia enemmän kuin ei laittaisi olleenkaan, niin voi olla viikonkin pesemättä, eikä rasvoitu pahasti.
Recreassa, joka oli jonkin aikaa Rogainen kanssa verrokki, oli vielä enemmän alkoholia ja tämähän kuivattaa jo ennestää kuivaa ja hilseilevää päänahkaa, toisaalta onhan niissä hoitaviä öljyjä juuri korvaamaan menetystä eli aika -0
Mitä tahansa kannattaa käyttää, ravinteita, hiusvesiä ja öljyjä, syväpuhdistuksia jne. Mitään et häviä, mutta hidastat etenemistä ja koko ajan tuotteet paranevat ja niiltä vaaditaan tuloksia päästäkseen markkinoille. - Kasvaa ne
Kyllä ne kasvaa. Menee vaan puoli vuotta aikaa. Näin tapahtui minun hiuksilleni lopettamisen jälkeen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984446Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293303No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341113
- 321036
- 121033
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862