Auttakaa !

Hei !

Olen 15-vuotias ja n. vähän yli viikko sitten olin yhden meidän koululaisen bileissä kavereitteni kanssa. Me joimme kaikki aika paljon, minä ainakin olin ihan kännissä..
No, siellä tutustuin yhteen samanikäiseen poikaan, (hänkin oli ihan kännissä) ja hän sanoi minulle ettei hänen perheensä ole kotona, ja että voisimme mennä sinne.
Minä sitten suostuin ja me kävelimme hänen kotiinsa.
Aluksi istuimme vain hänen sängyllään kaljat kädessä ja pussailimme. Sitten hän kysyi että haluanko tehdä 'sen' . Minusta tuntui siltä etten ollut siihen vielä oikein valmis, mutta sitten minä suostuin, ja harrastimme seksiä..
Molemmat olimme tosi kännissä, ja unohdimme tietenkin kondomin..
Huomasin että kuukautiseni olivat myöhässä. Kerroin koko tarinan isosiskolleni, ja hän sanoi että ostaisi minulle raskaustestin ja tekisimme sen yhdessä. No, tulos oli positiivinen. Minä olin ihan paniikissa ja itkin. Siskoni halasi minua kauan ja sanoi että hän olisi tukenani kokoajan, mitä sitten aijonkaan asian kanssa tehdä.
En ole vielä uskaltanut kertoa vanhemmilleni asiasta.. En tiedä yhtään mitä tekisin. Pojalle minä vasta kerroin asiasta ja hän oli ihan shokissa, mutta olen hyvin iloinen kun hän sanoi että olisi tukenani, ja auttaisikin minua vauvan kanssa jos tulen siihen tulokseen että pidän sen.

Onko kellään kokemuksia teiniraskaudesta ? Voisitteko kertoa mitä minä teen??? Minua pelottaa !:(
8496
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Hei :)
Sinulla on kolme vaihtoehtoa: Abortti, adoptio, tai sitten pidät lapsen.
Tiedän että jotku kommentoivat tänne että olet liian nuori tai että et pystyisi hoitamaan/ kasvattamaan lastasi. Monet teiniäidit pystyvät siihen, minä ainakin.
Minä tulin raskaaksi kun olin 15 vuotias ja sain esikoiseni kun olin täyttänyt 16. :)
Minun ei ollut tarkotus tulla raskaaksi, mutta näin siinä sitten kävi. Minulla oli perhe ja ystävät tukenani, ja nykyinen poikaystäväni joka on lapsen isä.

Monet varmasti luulevat että teinit haluavat vain bilettää kavereitten kanssa / juoda / polttaa jne, mutta kyllä varmasti monet aikusetkin tekevät kaikkea tätä. Minä ainakin pystyin luopumaan siitä, ja voihan sitä joskus viikonloppuisin pitää hauskaa jos hankkii lapselle lapsenvahdin. Minä rakastan lastani ja haluan hänelle vain kaikkea parasta. :)

Tsemppiä! Kyllä sinä pystyt siihen! :)

Äänestä

Provo, testi ei olisi näyttänyt vielä positiivista tuossa vaiheessa jos yhdynnästä on vain reilu viikko.


On täällä palstalla nyt oikea provosuma:(((

Äänestä

Jep, HCG ei tuossa ajassa nouse sille tasolle että se näkyisi testissä, siis virtsatestissä ja sellainenhan aloittajan mukaan on tehty.

Äänestä
  • Vai että viikko sitten harrastettu seksiä.... provo on!

    Äänestä

Olisi mukava kuulla, mikä ihme ajaa ihmiset tuottamaan näitä joutaviua provoaloituksia.

Äänestä

Jospa tää nyt provo ei olekaan, niin aborttia kannattais miettiä. Jos saat lapsen, ei mitään toivoa että voisit hetken mielijohteesta lähteä iltaisin kavereiden kanssa hengaamaan, oot täysin kiinni lapsessa. Ja noin nuorella on vielä paljon koettavaa, ja uskon että haluat ennemmin olla vapaa kuin kokoajan kotona.

Voisit pärjätäkin lapsen kanssa, mutta silti uskon että haluat vielä mennä vapaasti, hommaa ne lapset sitten myöhemmin kun on teini-iänseikkailut koettu.

Äänestä

Kyllä tuo on provo, ei raskaus virtsatestissä näy noin aikaisin, se nyt on ihan fakta.

Äänestä

Et kai oikein voi muuta kuin tehdä testin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ida1997 kirjoitti:

Hei !

Olen 15-vuotias ja n. vähän yli viikko sitten olin yhden meidän koululaisen bileissä kavereitteni kanssa. Me joimme kaikki aika paljon, minä ainakin olin ihan kännissä..
No, siellä tutustuin yhteen samanikäiseen poikaan, (hänkin oli ihan kännissä) ja hän sanoi minulle ettei hänen perheensä ole kotona, ja että voisimme mennä sinne.
Minä sitten suostuin ja me kävelimme hänen kotiinsa.
Aluksi istuimme vain hänen sängyllään kaljat kädessä ja pussailimme. Sitten hän kysyi että haluanko tehdä 'sen' . Minusta tuntui siltä etten ollut siihen vielä oikein valmis, mutta sitten minä suostuin, ja harrastimme seksiä..
Molemmat olimme tosi kännissä, ja unohdimme tietenkin kondomin..
Huomasin että kuukautiseni olivat myöhässä. Kerroin koko tarinan isosiskolleni, ja hän sanoi että ostaisi minulle raskaustestin ja tekisimme sen yhdessä. No, tulos oli positiivinen. Minä olin ihan paniikissa ja itkin. Siskoni halasi minua kauan ja sanoi että hän olisi tukenani kokoajan, mitä sitten aijonkaan asian kanssa tehdä.
En ole vielä uskaltanut kertoa vanhemmilleni asiasta.. En tiedä yhtään mitä tekisin. Pojalle minä vasta kerroin asiasta ja hän oli ihan shokissa, mutta olen hyvin iloinen kun hän sanoi että olisi tukenani, ja auttaisikin minua vauvan kanssa jos tulen siihen tulokseen että pidän sen.

Onko kellään kokemuksia teiniraskaudesta ? Voisitteko kertoa mitä minä teen??? Minua pelottaa !:(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu