Miksi edes vaivautua?

Aikuistuva mies

Työpäivän jälkeen olen väsynyt ja koitan jaksaa hoitaa askareet, jotta voin taas seuraavana päivänä toistaa saman uudelleen. Viikonloput vietän sisällä surffaillen netissä ja kuunnellen musiikkia, vaikka juuri tällöin pitäisi olla harrastamassa ja kokemassa elämää ulkona. Luen kaupungin kulttuuritapahtumista, mutta loppujen lopuksi en vain koe mitään näistä tapahtumista mielenkiintoiseksi. Objektiivisesti tiedän, että maailmalla olisi paljon tarjottavaa sitä janoavalle. Olenkin pidempään jo pohtinut, että taidan sisimmässäni pelätä eämää ja sen kaikkien mahdollisuuksien kohtaamista.

Toisaalta, mikäköhän tästä elämästä tekee niin monen mielestä elämisen arvoista? Viikot vierivät ja samat askareet täyttävät päivät. Joskus koin rahan ja yleisen vaurauden tavoittelemisen arvoisiksi asioiksi, mutta nykyisin en enää jaksa niinkään välittää vaan tyydyn varsin vähään. Miksi kierrän tätä samaa rataa yhä uudestaan ja uudestaan? En ole taitelijia enkä tuota elämässäni mitään luovaa muiden ihmisten iloksi, joten mikä merkitys olemassaolollani on? Miksi edes vaivautua?

2

84

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anteeksi antoa..

      "Toisaalta, mikäköhän tästä elämästä tekee niin monen mielestä elämisen arvoista?"

      Erittäin monen mielestä elämä ei ole elämisen arvoista.

      "Miksi edes vaivautua? "

      Wi sitä välttämättä tarvitsekkaan vaivautua.. Antaa vain ikuisen levon lähestyä.

    • .....------.......

      Olen miettinyt samaa mitä järkeä on elämässä. Tuntuu siltä että olisi parempi luovuttaa.
      Ne kerrat kun apua on yrittänyt hakea on ollut sellaista yhteiskunnan pallottelua ja vastuun pakoilua.
      Missään ei saa kunnollista hoitoa, lääkkeet on olevinaan ratkaisu kaikkeen.
      Lääkkeitten jälkeen saa useamman eri sivuoireen ja lääkärit vähättelee niitä, eikä oikeastaan muutenkaan kuunnella mitä heille sanotaan.
      Paljon olen miettinyt itsemurhaa lähiaikoina ja luulenpa että se on ainoa fiksu ratkaisu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      101
      4507
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3343
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      36
      1388
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1183
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      37
      1116
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      13
      1064
    8. 158
      1007
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      934
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      872
    Aihe