23.6.

candykiss.

Itse olen siis syntynyt tuona päivänä, horoskoopilta siis rapu ja voin kertoa että olen nuorehko nainen, ikää en kuitenkaan paljasta.

Nyt aattelin kuvailla sit et millanen mä oon rapuna:

Alotetaan ulkonäöllisistä piirteistä

- Aika blondit pitkät hiukset tuohon rintojen alapuolelle ja navan yläpuolelle niin siihen keskiväliin ylettyvät hiukset. Ja omat hiukseni kun on aika ohuet, niin oon ottanu sit pidennystä. Hiukseni ovat myöskin värjätyt, koska oma värini on todella ruma maantieharmaa. Minulla on ollut myös ruskeat, punaruskeat, sinimustat ja mustat hiukset, ainoa mikä silleen yleisistä väleistä puuttuu niin punainen ja mietin että olisinko nyt värjännyt punaiseksi, mutta en sitten värjännyt, ajattelin että tämä söpö vaalea sopii minulle paremmin :)

- Silmät olivat pienenä ihan siniset kuten tukkakin ihan valkoinen. Ikää tullessa niin on sitten hiukset tummuneet ja silmien värikin muuttunut vihreäksi. Minulla on myöskin aika pitkät ripset.

- Mulla on pieni nenä ja huulet kai ihan sopusuhtaiset? :D

- Olen tosi hoikka ja mulla on hyvä aineenvaihdunta, eli toisin sanoen olen läpipaskoja ja salaisuudet mun hyvään kroppaan on pitsa ja hampurilaiset haha kun sitä kysytään :DD no ei, kyllä mä syön muutakin! ja vaikka olen hoikka, olen tosi muodokas ja naisellinen vartaloltani ja saan miehiltä paljon huomiota siitä. Pituudeltani olen aika pikkuinen.

- Tykkään yleensä aika luonnollisista meikkityyleistä, eli tietty pohjustusvoiteet ja meikkivoiteet ja tälläset nassuun. Huuliin sipaisu jotain huulikiiltoa tai sitten vaan pelkkää rasvaa. Silmiin vaan ripsiväriä ylä ja ala ripsiin. Bileisiin saatan sitten laittaa luomiväriäkin jne. eli korostella vähän enemmän, mut tumma meikki ei vaan yksinkertasesti mun mielestä sovi mulle, jos rajaisin silmät esim. eyelinerillä niin näyttäisi tosi rumalta. Harvoin myöskin meikkaan, tykkään useimmiten olla luomu! Vaatteissa rakastan naisellisia ja nättejä tyylejä, koruja yms. kaikki mikä näyttää seksikkäältä muttei liian yliampuvalta! ;) löytyy minulta myöskin sitten ihan päin vastaisia tyylejä eli poikamaisia huppareita esimerkiksi.

Luonne:

ystävällinen, huolehtivainen, avulias, äidillinen. parisuhteessa saatan aluksi olla ehkä hieman arka ja ujo, kunnes voitan kumppanin luottamuksen ja sitten musta paljastuukin aikamoinen viettelijätär! yhdenillan juttuja en oikeen harrasta. rakastan myös vapauttani ja omaa rauhaa, ehdottomasti, parisuhteeseen en halua liian nopeasti joten poden ehkä sitoutumiskammoaki. eikä naimisiin meno tosiaankaan oo mulle tärkee juttu, turha pinnallisuus ja pidän enemmän kerrostalo asumisesta ja suurista kaupungeista, kuin punasesta talosta ja perunamaasta maalla. tykkään myös illan riennoista ja lähteä niihin, mutta käytän alkoholia sopivissa määrin koska näen tarpeelliseksi huolehtia terveydestäni myöskin mahd. hyvin, tupakoi en koska näen sen täysin turhana. ja huumeita olen täysin vastaan.

- saatan joskus olla ihan liian herkkä ja mulla on aikamoinen tempperamentti ja suuttuessani sen kyllä se toinen ihminen tuntee nahoissaan! yleensä mä kuitenkin pystyn venymään aika pitkälle ja tekemään kompromissejä. ennemmin tykkään antaa, kuin itselleni ottaa. mut jos en saa sit takas huomioo, nii kyllä käry käy, kun homma kismittyy ajan kanssa tarpeeks. tiedän miten mies myöskin kiedotaan pikkusormen ympärille, mut oon pyrkiny sitä välttämään etten särje enää toisten sydämmiä.

4

111

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • candykiss.

      Millä hurmaan yleensä miehen: Puoleensa vetävillä tuikkivilla tähti simmuilla, hymyllä, hyvällä kropalla. Omarotuisella luonteella, tai monesti mulle sanotaan " tiiätkö sä oot erillainen, mut silleen hyvällä tavalla "

      Ammattini: Olen tarjoilijana baarissa.

      Miesten horoskooppi merkit joita minulla on ollut: Vaaka, Leijona/Neitsyt, Vesimies

      Vaaka - Aika täydellistä unelmarakkautta. Olin ällikällä lyöty. En tiedä johtuko sit miehen ulkonäöstä, luonteesta, vai molemmista. Tosin mies teki myös ihmeellisiä "karkausreissuja" , joten en tiiä johtuko ne jostain vaa'an vapaudenkaipuusta vai sit siinä oli yks toinen syy taustalla mikä on henk.koht jota en tässä lähde selittämään. Miehen syntymäaika 18.10

      Leijona/Neitsyt - Semmosta tasasta , lepposta , mukavaa eloa. Ei oo pahaa sanottavaa. Tosin et mies oli aika perso alkoholille, en tiiä johtuko luonteenomasista jutuista vai ihan vaan nuoresta iästä. Miehen syntymäaika oli muistaakseni 22.8 tai 23.8 tai jotain sinne päin niin hänen horoskooppi merkistään en ole täysin varma, mut noiden rajoilla mennään

      Vesimies - No huhhuh mitä vuoristorataa. Tää on ollu ehkä vaikein liitoista ja mie oon saanu aika paljon tehdä kompromissejä. Sillon kun veskari on hyvällä tuulella nii se on aivan ihana, mukava , huumorintajunen , komee miehinen mies joka on myös herrasmies ja osaa ostaa syntymäpäivänä lahjoja jne. Mut sit se toinen puoli siitä on aivan... h*lvetin vittumainen ja tunteeton. Kerran sano rakastavansa mua ja meni aivan paniikkiin ja otti sit takapakkia vähän ja viileni, mut ei se minnekkään kuitenkaan kadonnu. Vaikee ilmeisesti ilmasta tunteita ja rakastelusta ei puhuta, vaan aina panemisesta :DD ja heitot onkin joskus niitä kylmän viileitä " anna ny sitä persettä tai piä pääs kii " mut on se myös herkkä ja ehkä vähän ujokin. Naimisiin se ei halua, mut lapsii kyllä haluu ja ehkä joskus kihlat. Veskarin kanssa on kuitenkin kiva kun mä oon saanu kanssa sitä vapautta ja ollaan voitu olla vaan näin ihanan rennosti

    • candykiss.

      Ps. Pakko lisää vielä, et itse rapuna en oo ainakaan mikään siivousfriikki, vaan aika laiskiainen olen ja paikat onkin usein aika sotkuset. Sit kun on ihan pakko siivota, niin vasta siivoon. Ja ruokaa en tykkää ite tehä tai oon tosi huono ruuan valmistuksessa vaikka ruualla herkutella tykkäänkin kuten tuolla sanoin, mut täällä päin saa onneks tilattua ihan itse tehtyä kotiruokaa

      Mieluisia harrastuksia mulle on myöskin lenkkeily ja kaikki koiriin liittyvä. Muutenkin olen eläinrakas. Kuntosalin haluaisin alottaa myöskin ehkä jossain vaiheessa ja palkata ihan personal trainerin mulle , tai käydä itse personal trainer koulutuksen ja siirtyä ravintola-alalta ehkä joskus kolmekymppisenä noihin pt - hommiin. Saas nähdä. Koska kropan ulkonäkö on mulle hyvin tärkeä ja terveys kuten tuolla painotin :) ja mulla on ollutkin hyvä terveys, luojan kiitos siitä.

      Pienenä olin tosi ujo ja jännitin sairaan helposti pikkujutuistaki, nyt kun ikää on kertynyt niin enää en.

      Ja pyrin olemaan aina iloinen ja hymyilemään! :)

      Hmmm.... keksisinköhän enää mitään muuta mitä pitäisi mainita, ei kait tule mieleen. !!!! Nyt on sana vapaa teille vihdoin ja viimein.....

      • candykiss.

        Kovasti olen myöskin ollut halukas aina jo itsenäistymään ja siksi muutinkin jo 16-vuotiaana pois kotoa.

        Pahoittelen et nää on tullu näin monessa osiossa nää tekstit, mut mulle jälkeen päin aina vasta muistuu jotain mitä piti mainita.
        Tosin voi teidänkin olla mukavampi lukea pätkittyä tekstiä kuin yhteenkirjoitettua hirmu pitkää litaniaa :)


      • candykiss.
        candykiss. kirjoitti:

        Kovasti olen myöskin ollut halukas aina jo itsenäistymään ja siksi muutinkin jo 16-vuotiaana pois kotoa.

        Pahoittelen et nää on tullu näin monessa osiossa nää tekstit, mut mulle jälkeen päin aina vasta muistuu jotain mitä piti mainita.
        Tosin voi teidänkin olla mukavampi lukea pätkittyä tekstiä kuin yhteenkirjoitettua hirmu pitkää litaniaa :)

        Nautin myöskin perus romantiikasta, sitä ei saa olla liikaa muttei liian vähänkään.

        Ja pikkuisen sitoutumiskammoni lisäksi olen joskus huomannut myös, että olen aika tuuliviirimäinen parisude asioissa ja saatan kyllästyy helposti mun kumppaneihin. Tosin vaaka mieheen en kyllästyny ikinä - ihmettelen.

        NONI , JOO , NYT ÖITÄ.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Marja sulkee liikkeen

      Nyt lähtee kylän ainoa kello ja kultaliike ja kenkäkauppa
      Oulainen
      14
      4393
    2. Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin

      Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni
      Haapavesi
      83
      1672
    3. Asunnottomuus lisääntyy

      Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ihmisoikeusjärjestö Amnestyn syynissä. Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Jopa työ
      Maailman menoa
      265
      1506
    4. Kadun transhoitoja - Suomalainen dokkari kertoo yhden ihmisen tarinan: "Miks oon ikinä..."

      Mielenkiintoinen dokkari tv:ssä. Sametti poistatti rintansa, kohtunsa ja munasarjansa ja eli vuosia miehenä. Pitkään pä
      Maailman menoa
      73
      1485
    5. Vähemmän metsien hakkuita, enemmän sähköautoja

      Siinä ilmastopaneelin neuvot tiivistettynä kuinka Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa. https://yle.fi/a/74-20155596 "S
      Maailman menoa
      240
      1359
    6. Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua

      Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais
      Ikävä
      12
      1140
    7. Olen rakastunut sinuun mies edelleen

      Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍
      Ikävä
      134
      1100
    8. Sulle on tullut

      Viesti mesessä, tietääkseni. Olis ihan kiva saada vastauskin sulta, kaunis nainen😊 Mieheltä
      Ikävä
      104
      1079
    9. Oletko loukannut

      Oletko loukannut tarkoituksella kaivattuasi?
      Ikävä
      93
      1034
    10. Minä pyydän,

      jos yhtään minua haluat, näytä se jotenkin. Kosketa tai sano jotain joka rikkoo rajoja. Ota vaikka olematon roska hiuksi
      Ikävä
      65
      1003
    Aihe