Vesi, tuli ja liikenne ovat vaatineet uhrinsa juhannuksena

Ikävää !

Juhannuksen juhlinta on lauantain ja sunnuntain aikana rauhoittunut. Uudellamaalla yö on ollut jopa keskimääräistä viikonloppua hiljaisempi, kertoo poliisi.

Juhannuksen ajan pahin turma sattui juhannuspäivänä Pirkanmaalla Parkanossa, jossa kaksi nuorta kuoli, kun mopoauto törmäsi risteyksessä hälytysajossa olleeseen ambulanssiin.

Liikenne vei viiden hengen

Kaikkiaan torstaista lauantai-iltaan liikenteessä on kuollut viisi ihmistä.

Lauantaiaamuna Juankoskella Pohjois-Savossa surmansa sai autossa matkustajana ollut nuori nainen.

Perjantain vastaisena yönä Ulvilassa Satakunnassa moottoripyöräilijä kuoli kolarissa henkilöauton kanssa.

Torstaina mies kuoli törmättyään autollaan puuhun Hangossa Uudellamaalla.

Juhannusaaton vastaisena yönä Ylöjärvellä Pirkanmaalla neljä nuorta loukkaantui vakavasti henkilöauton ulosajossa.

Samana yönä vakavia vammoja sai 14-vuotias poika Ilmajoella Etelä-Pohjanmaalla, kun hän törmäsi maastoautolla puuhun.

Sanomalehti Keskipohjanmaa kertoi, että torstai-iltana Kokkolassa ruohonleikkurinsa alle jumiin jäänyt mies kuoli vammoihinsa.

Kaksi palouhria, yksi mysteerikuolema

Tulipaloissa on kuollut tiettävästi kaksi ihmistä. Savusukeltajat löysivät viime yönä miehen kuolleena pienkerrostalon asunnosta Pirkanmaalla Parkanossa.

Kerrostaloasunnossa syttynyt tulipalo vaati lisäksi yhden ihmisen hengen Helsingissä tänä aamuna. Lisäksi yksi loukkaantui vakavasti.

Viiden asunnon rivitalo tuhoutui pahoin Kuopiossa Pohjois-Savossa juhannuspäivänä, mutta henkilövahinkoja ei tullut.

Tunnistamaton mies löytyi juhannuspäivänä kuolleena vieraan omakotitalon pihalta Tampereella.

Hukkuneiden määrä noussut viiteen

Juhannuksen turmissa on tähän mennessä kuollut yli 10 henkilöä, joista hukkuneita on viisi. Hukkumistapauksia on todennäköisesti kuitenkin enemmän.

Noin 30-vuotias mies hukkui pudottuaan rantakiveltä veteen Äänekoskella. Mies yritti uida alavirtaan löytääkseen paremman maihinnousupaikan, mutta hänen voimansa olivat kuitenkin loppuneet kesken.

Saunasta uimaan lähtenyt mies hukkui Sallassa Lapissa juhannuspäivän iltapäivällä.

Paraisilla Varsinais-Suomessa hukkui juhannusaattona keski-ikäinen nainen, joka todennäköisesti putosi laituriin kiinnitetystä veneestä.

Saarijärvellä Keski-Suomessa uimassa ollut mies hukkui juhannusaattona. Hänet löydettiin mökkinsä rantavedestä.

Pohjois-Savossa Rautalammilla 91-vuotias mies löytyi kuolleena rantavedestä. Poliisin mukaan ei ole varmaa, onko kuolinsyy hukkuminen vai muu tapaturma.

Veneestä pudonneen miehen epäillään hukkuneen juhannuspäivän iltana Vanajaveteen Hämeenlinnassa. Keski-Suomen Kivijärvellä poliisi ei ole toistaiseksi löytänyt miestä, joka lähti uistelemaan torstaina. Keski-ikäisen miehen vene löytyi kumollaan järveltä.

Uudellamaalla Espoossa Suomenojan venesatamasta löytyi juhannusaattona iäkäs mies hukkuneena. Viimeisimmät havainnot hänestä oli tehty tiistaina. Poliisin alustavien tutkimusten mukaan kyseessä näyttää olleen tapaturma.

Viime juhannuksena hukkui kaksi ihmistä. Toissa vuonna hukkuneita oli kymmenen.

7

107

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ?

      Juhannus vaatii aina uhrinsa. Miksiköhän ???

    • ikävää.

      Hukkumistapauksia on todennäköisesti enemmän kuin mitä vielä tiedetään. Liikenteessä on kuollut ainakin viisi.
      Juhannuksen juhlinta on viime yön aikana rauhoittunut. Esimerkiksi Uudellamaalla yö on ollut poliisin mukaan jopa keskimääräistä viikonloppua hiljaisempi.

      Juhannuksen ajan turmissa on kuollut ainakin 12 ihmistä. Liikenteessä on kuollut ainakin viisi. Yksi juhannuksen pahimmista turmista sattui juhannuspäivänä Pirkanmaalla Parkanossa, jossa kaksi nuorta kuoli mopoauton ja ambulanssin kolarissa. Kuolonkolareita on sattunut myös Juankoskella ja Ulvilassa.

      Torstaina mies kuoli törmättyään autollaan puuhun Hangossa Uudellamaalla.

      Tulipaloissa on tiettävästi kuollut kaksi ihmistä. Tänä aamuna nuorehko nainen kuoli asuntopalossa Helsingissä. Eilen mies kuoli tulipalossa Pirkanmaalla Parkanossa.

      Vesillä on kuollut ainakin viisi. Eilen illalla saunasta uimaan lähtenyt mies hukkui Sallassa Lapissa. Hukkumistapauksia on ollut myös Äänekoskella, Paraisilla ja Saarijärvellä. Rautalammilla iäkäs mies löytyi juhannusaattona kuolleena rantavedestä.

      Hukkumistapauksia voi olla enemmänkin, sillä kadonneita on etsitty ainakin Hämeenlinnassa ja Kivijärvellä.

      Viime juhannuksena hukkui kaksi ihmistä.

      Sade on hillinnut juhlintaa. IS:n sadetutka näyttää, että laaja sadealue pysyttelee Etelä- ja Keski-Suomen sekä Itä-Suomen päällä ainakin pitkälle iltapäivään asti.

    • lisää tulee vielä.

      ainakin 13 kuollut.

    • jotain kaunista
      • Kun me suomalaiset

        ollaan niin vitun onnetonta kansaa. Ukot ryyppää ja akat kälättää.Otetaan oppia eurooppalaisista, ranskalaisista vaikka. Kaikki suuteloo toisiaan, rakastaavat vaan ja halailevat. Ranskassa kaikki elää ja rakastaavat rajusti tai intohimoisesti ketä huvittaa, ei ne ole mustasukkaisia, jos akka tai ukko pettää, niin so what. Polttaavat sikarin ja menevät naapuriin " päiväkahville".
        Ei ne juokaan suruunsa vaan iloonsa. Se la vie. Vive la Fraans!


      • enpä tiedä
        Kun me suomalaiset kirjoitti:

        ollaan niin vitun onnetonta kansaa. Ukot ryyppää ja akat kälättää.Otetaan oppia eurooppalaisista, ranskalaisista vaikka. Kaikki suuteloo toisiaan, rakastaavat vaan ja halailevat. Ranskassa kaikki elää ja rakastaavat rajusti tai intohimoisesti ketä huvittaa, ei ne ole mustasukkaisia, jos akka tai ukko pettää, niin so what. Polttaavat sikarin ja menevät naapuriin " päiväkahville".
        Ei ne juokaan suruunsa vaan iloonsa. Se la vie. Vive la Fraans!

        ranskalaisten perhe-elämästä. Tiesit varmaan...

        http://www.mtv3.fi/uutiset/taustat.shtml/lounaisranska


    • hullujenhuonekansa

      mikälaiset juhlat ne on jos henkiä menetetään ja/tai tarvitaan poliisia? ne mikkään juhlat oo.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1998
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1037
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      877
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      763
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      751
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      13
      725
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      686
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      685
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      669
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      210
      668
    Aihe