Alla muutamia todisteita evoluutioteorian puolesta.
Voisitteko laittaa samantyyppisen listan luomisen todisteista.
Kiitos etukäteen.
1.Fossiiliaineisto miljoonia vuosia vanhoista yksisoluisista nykyisiin eliöihin
2. Fossiiliin syntymisajankohta ja sen sijainti eliöiden rakenteen perustella tehdyssä sukupuussa ovat verrannollisia toisiinsa (korreloivat).
3. Eliöiden muuntuminen pikkuhiljaa näkyy fossiiliaineistossa
4. Maantieteellisesti kaukana toisistaan elävillä eliöillä on samoja ominaisuuksia. Näiden eliöiden levinneisyydet sopivat yhteen geologisten tapahtumien kanssa.
5. Ne eliöt, joiden jokin rakenne on monimutkainen, ovat muiltakin osiltaan monimutkaisia. Eliöitä voidaan järjestää ominaisuuksiensa mukaan sukupuiksi, ja eri ominaisuuksien perusteella tehdyt sukupuut vastaavat toisiaan.
6. Eliöiden sukupuita koskevia oletuksia tukevat eliöiden luonnonvalinnan kannalta käytännölliset, epäkäytännölliset ja neutraalit ominaisuudet.
7. Eliöillä on monia hyödyttömiä kehitysvaiheita ja ominaisuuksia.
8. Läheisillä lajeilla näkyy ominaisuuksien kehittymistä lajista toiseen.
9. Molekyylievoluution tutkimustulokset selittävät miten geenit ym. mikrorakenne voivat syntyä.
10. Eliöiden samankaltaisuus (kaikilla geenejä ym.) viittaa kaikkien eliöiden yhteiseen alkuperään.
11. Sukupuuttojen ja yhteisevoluution tutkimustulokset tukevat evoluutioteoriaa.
12. Valintateoria on onnistuneesti selittänyt monia asioita, esim. käyttäytymistä.
13. Evoluution syyt (esim. mutaatiot ja geneettinen ajautuminen) on havaittu.
14. Keinotekoinen valinta muuttaa eliöiden ominaisuuksia.
14. 1900-luvulla on havaittu uusien lajien syntymisiä (makroevoluutiota).
15. Eliöissä havaittu mutaationopeus riittää hyvin tuottamaan monimutkaisia eliöitä (esim. selkärankaiset) 3,6 miljardissa vuodessa.
16. jne jne
Missä luomisen todisteet?
31
77
Vastaukset
- :-))))))))))
16 valetta ei todista mitään. :-))))))))) Olet valinnut elämäsi pohjaksi valheen.
Lajit hupenevat kovaa vauhtia, eikä yhtäkään uutta lajia ole syntynyt.
Luomista ei tarvitse todistella mitenkään, koska se on jokaisen aisteillaan hyvin havaittivassa.- *
Voisitko tarkentaa mitkä kohdat olivat valetta ja mihin tutkimustuloksiin väitteesi perustuu.
- *
"Luomista ei tarvitse todistella mitenkään, koska se on jokaisen aisteillaan hyvin havaittivassa."
Kyllähän se auttaisi paljon jos luomisesta olisi todisteita. Silloin sitä voisi opettaa kouluissa ja kaikki voisivat olla yhtä mieltä siitä että luominen on fakta.
Minä esimerkiksi en havaitse aisteillani luomista. Sen takia pidän evoluutioteoriaa faktana, koska siitä löytyy kaikki tarvittavat todisteet. - Marillakin
* kirjoitti:
"Luomista ei tarvitse todistella mitenkään, koska se on jokaisen aisteillaan hyvin havaittivassa."
Kyllähän se auttaisi paljon jos luomisesta olisi todisteita. Silloin sitä voisi opettaa kouluissa ja kaikki voisivat olla yhtä mieltä siitä että luominen on fakta.
Minä esimerkiksi en havaitse aisteillani luomista. Sen takia pidän evoluutioteoriaa faktana, koska siitä löytyy kaikki tarvittavat todisteet.Miksiköhän maailman älykkäimmät ihmiset ja yhteisöt eli tiedeyhteisöt eivät ole kiinnostuneet jumalasta. Tutkimuksia jumalan olemassa olosta tai olemattomuudesta ei juurikaan julkaista. Ei myöskään tutkimuksia tai toimia joissa olisi pyritty vaikuttamaan jumalaan maailman ongelmien ratkaisemiseksi, jumalahan voisi ratkaista ongelmat ajattelemalla. Suuri kysymysmerkki?
- patu n
Marillakin kirjoitti:
Miksiköhän maailman älykkäimmät ihmiset ja yhteisöt eli tiedeyhteisöt eivät ole kiinnostuneet jumalasta. Tutkimuksia jumalan olemassa olosta tai olemattomuudesta ei juurikaan julkaista. Ei myöskään tutkimuksia tai toimia joissa olisi pyritty vaikuttamaan jumalaan maailman ongelmien ratkaisemiseksi, jumalahan voisi ratkaista ongelmat ajattelemalla. Suuri kysymysmerkki?
Tiede ei tutki epäinhimillistä.
Oot aika höpsö.... - *
Marillakin kirjoitti:
Miksiköhän maailman älykkäimmät ihmiset ja yhteisöt eli tiedeyhteisöt eivät ole kiinnostuneet jumalasta. Tutkimuksia jumalan olemassa olosta tai olemattomuudesta ei juurikaan julkaista. Ei myöskään tutkimuksia tai toimia joissa olisi pyritty vaikuttamaan jumalaan maailman ongelmien ratkaisemiseksi, jumalahan voisi ratkaista ongelmat ajattelemalla. Suuri kysymysmerkki?
"Tutkimuksia jumalan olemassa olosta tai olemattomuudesta ei juurikaan julkaista"
Niin, ei julkaista. Miksiköhän?
Mikään ei estä uskovaista tutkimasta jumalien olemassaoloa ja julkaista tuloksista tieteellinen artikkeli. Miksi uskovaiset tiedemiehet eivät tee niin?
Ehkä siksi että he tietävät jo etukäteen että loppuraportti olisi tyhjä paperi.
- Luuk. 16:23
1. Raamattu
2. Tiede ei ole totta
3. Ateistit valehtelevat ja he ovat saatanasta
4. Jumalaa epäilevä on aina väärässä
5. Kaikki maat käyttävät raamatun lakeja
6. Kaikki fossiilit ja tuntemattomat asiat ovat Jumalan tekoja, mutta syytä emme tiedä koska Jumala on kaikkivaltias, jonka tiet ovat tuntemattomia
7. Kaikki jotka väittävät ettei Jumala luonut maailmaa, ovat saatanasta ja palavat helvetissä- nieles
No no Luuk. 16:23, älä nyt ala sen helvetin kanssa pauhaamaan. Vaikka uskon luomisoppiin, niin mihinkään helvettiin en silti usko. Jumalahan olisi tyranni, jos hän tuomitsisi ikuiseen helvettiin ja siinähän taas ei olisi järjen hiventäkään.
Raamattua paremmin ymmärtävät selittää, että helvetti on vain kreikklaista filosofiaa. Ikuinen helvetti on saatanan keksintö, jotta ihmiset pitäisivät Jumalaa oikeudettomana tyrannina, jota vain pelon takia kunnioitettaisiin.
Eihän nyt ihmisten mitättömät teot ansaitse loputonta rangaistusta, vaan se kestää sen aikaa kun ruumis palaa, eikä niinkään kauvaa. Sielut eivät voi palaa tulessa. Sielu ei voi tuntea mitään, koska se ei ole ruumis. Ja koska ruumis tuntee, se palaa ja palaminen taas tarkoittaa sitä, että muututaan tuhkaksi.
Joku väitti kerran helvetin tällaiseksi, että siellä ruumis palaa ja joka kerta tehdään uusi ruumis, jota poltetaan ja tämä jatkuvuus jatkusi aina. Kuoltuaan ruumis herätettän aina uudestaan kokoon ja poltetaan taas.
Tämä jos mikä olisi kans niin mieletöntä, ettei kukaan taivaallisista olennoista hyväksyisi johtajaltaan Jumalalta moista typeryyttä
- armonoppilas
Miten voit ajatella jos olet vain orgaaninen robotti ilman sielua?
Jos sinulla on sielu, niin sielun alkuperää ei voi selittää millään tunnetuilla luonnonlaeilla.
Jos olet eri mieltä niin perustele.- *
"Miten voit ajatella jos olet vain orgaaninen robotti ilman sielua?"
En tunne neurologiaa niin hyvin että osaisin selittää tuon.
Mutta vaikka lisäisin siihen sanan "sielu", ei se ratkaise ongelmaa.
En osaa selittää miten ajatus toimii vaikka meillä olisi sielu.
"Jos sinulla on sielu, niin sielun alkuperää ei voi selittää millään tunnetuilla luonnonlaeilla."
Niin JOS meillä on sielu. Todisteita siitä että meillä on sellainen (mikä se sitten onkaan) ei ole olemassa. - Sielu on
* kirjoitti:
"Miten voit ajatella jos olet vain orgaaninen robotti ilman sielua?"
En tunne neurologiaa niin hyvin että osaisin selittää tuon.
Mutta vaikka lisäisin siihen sanan "sielu", ei se ratkaise ongelmaa.
En osaa selittää miten ajatus toimii vaikka meillä olisi sielu.
"Jos sinulla on sielu, niin sielun alkuperää ei voi selittää millään tunnetuilla luonnonlaeilla."
Niin JOS meillä on sielu. Todisteita siitä että meillä on sellainen (mikä se sitten onkaan) ei ole olemassa.>Niin JOS meillä on sielu. Todisteita siitä että meillä on sellainen (mikä se sitten onkaan) ei ole olemassa.<
Jokainen ihminen on todistus sielun olemassaolosta. Sieluton ei epäile sielun tai Jumalan olemista. - *
Sielu on kirjoitti:
>Niin JOS meillä on sielu. Todisteita siitä että meillä on sellainen (mikä se sitten onkaan) ei ole olemassa.<
Jokainen ihminen on todistus sielun olemassaolosta. Sieluton ei epäile sielun tai Jumalan olemista.Samalla logiikalla minä voin sanoa että jokainen ihminen on todistus vaaleanpunaisesta näkymättömästä lohikäärmeestä. Pelkkiä tyhjiä sanoja.
- 14+12
"Miten voit ajatella jos olet vain orgaaninen robotti ilman sielua?"
Tietoisuus on aivojen emergentti ominaisuus. Mitään aivoista erillistä sielua ei ole olemassakaan. - 15+13
Sielu on kirjoitti:
>Niin JOS meillä on sielu. Todisteita siitä että meillä on sellainen (mikä se sitten onkaan) ei ole olemassa.<
Jokainen ihminen on todistus sielun olemassaolosta. Sieluton ei epäile sielun tai Jumalan olemista.Tietämättömyys tuottaa näköjään aivan uskomatonta shaibaa!
- Luomisusko
Katselin tuossa mehiläisten lentoa kukasta kukkaan ja päädyin yksiselitteisesti siihen toteamukseen, ettei tuo otus ole voinut syntyä/kehittyä itsekseen, sillä niin ihmeellinen on tuo luontokappale. Mehiläistä onkin käytetty kuvaamaan luomisuskon puolesta. Vaikka en niin kovin uskovainen olekkaan, niin en jaksa enää uskoa evoluutioon ollenkaan. Uusia lajeja ei ole todistettavasti ilmaantunut, mutta sukupuuttoon hävinneet eivät ole alkaneet syntyä/kehittyä uudestaan.
- *
Ok. Siinä hyvä todiste luomisesta. "Päädyit siihen tulokseen" :D
Toi oli kyllä paras vastaus ikinä. LOL
"Mehiläistä onkin käytetty kuvaamaan luomisuskon puolesta."
Niin. Laiskat kreationistit käyttävät milloin mitäkin kuvaaman luomisuskoa:
http://www.sciencedaily.com/releases/2009/05/090507194511.htm - Marillakin
Jos viitsisit ottaa kirjan käteen ja vähän opiskella niin ymmärtäisit että luonnossa muutos on jatkuvaa, ihmisen elinaika on vain niin lyhyt että yleensä omakohtaisesti ehtii huomata vain flunssaviruksen muutoksen, joka talvi tulee hieman edellisestä poikkeava kanta.
- Olen osanen myös!
Marillakin kirjoitti:
Jos viitsisit ottaa kirjan käteen ja vähän opiskella niin ymmärtäisit että luonnossa muutos on jatkuvaa, ihmisen elinaika on vain niin lyhyt että yleensä omakohtaisesti ehtii huomata vain flunssaviruksen muutoksen, joka talvi tulee hieman edellisestä poikkeava kanta.
En ymmärrä tätä keskustelua.
Evoluutiohan juuri on se todiste luomistyöstä.
Mahtavaa katsottavaa!
Ihailkaa ja ihmetelkää! - Hare Rama!
Olen osanen myös! kirjoitti:
En ymmärrä tätä keskustelua.
Evoluutiohan juuri on se todiste luomistyöstä.
Mahtavaa katsottavaa!
Ihailkaa ja ihmetelkää!Evoluutio on todiste Krishnan luomistyöstä.
- Marillakin
Olen osanen myös! kirjoitti:
En ymmärrä tätä keskustelua.
Evoluutiohan juuri on se todiste luomistyöstä.
Mahtavaa katsottavaa!
Ihailkaa ja ihmetelkää!Näin juuri, ei siinä mitään jumalaa tarvita.
- 7+3=10
Olen osanen myös! kirjoitti:
En ymmärrä tätä keskustelua.
Evoluutiohan juuri on se todiste luomistyöstä.
Mahtavaa katsottavaa!
Ihailkaa ja ihmetelkää!Ja vielä. Varjelkaa ja rakastakaa sitä koko sydämestänne ja sielustanne. Paremmin ette Luojaanne voisi kunnioittaa!
Jättäkää edes hetkeksi ne syntien itkuliinat ja veriset rievut mielestänne ja iloitkaa että saamme elää juuri tässä ja nyt katselemassa tätä kaikkea!
Tulee hyvä mieli ja saa voimaa myös itselleen. Haluaa jakaa ja pitää huolta, sillä rakkaus lisääntyy jakamalla. Näin voitte ilolla kunnioittaa Jumalaamme ja saada sydämeen iloa ja rauhaa.
Jumalan kunnia luonnossa. - Multijumaluus
7+3=10 kirjoitti:
Ja vielä. Varjelkaa ja rakastakaa sitä koko sydämestänne ja sielustanne. Paremmin ette Luojaanne voisi kunnioittaa!
Jättäkää edes hetkeksi ne syntien itkuliinat ja veriset rievut mielestänne ja iloitkaa että saamme elää juuri tässä ja nyt katselemassa tätä kaikkea!
Tulee hyvä mieli ja saa voimaa myös itselleen. Haluaa jakaa ja pitää huolta, sillä rakkaus lisääntyy jakamalla. Näin voitte ilolla kunnioittaa Jumalaamme ja saada sydämeen iloa ja rauhaa.
Jumalan kunnia luonnossa.Jumalan, Allahin ja Krishnan kunnia luonnossa.
- lappix
Raamatun ajanlaskun mukaan Aatami luotiin 4026 vuotta ennen Kristuksen syntymää. Me tiedämme, ettei hän ollut maapallon ensimmäinen ihminen, koska kymmeniätuhansia vuosia ennen häntä oli ihmisiä ja eläimiä.
Mutta koska luomiskertomus on pelkkä kertomus, niin ymmärrämme ettei se pidä siltä osin paikkaansa. - ei sentään lesta
Onko evo-ongelmasi jotenkin vanhoillislestadiolainen, vai miksi olet pusertanut sen palstalle, jolla yritämme keskustella vanhoillislestadiolaisuudesta ongelmineen?
- SRK pakki
Aivan oikein, täältä ei tarvittavaa viisautta löydy. Helpommatkin asiat kuin evo jäävät ratkaisematta. Toista olisi jos Olavi ja/tai Tuomas osallistuisi keskusteluun, silloin ateistit saisivat turpiin kuusi nolla.
- *
Paljon on taas tekstiä ja kinastelua mutta ei ainuttakaan todistetta luomisen puolesta vielä....
- lappix
Luomiskertomuksen sijaan voittekin pohdiskella näitä, etenkin kun Raamatun mukaan Aatami luotiin noin 6000 vuotta sitten.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kebaran_kulttuuri
http://fi.wikipedia.org/wiki/Natufin_kulttuuri
http://fi.wikipedia.org/wiki/Dinosaurukset
- 5+2
19 sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.
20 Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,
21 koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.
22 Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet - armonoppilas
Viis. 2:
1. Sillä he ovat jumalattomat, ja sanovat: meidän elämämme on lyhykäinen ja vaivaloinen; ja kuin ihminen on kuollut, niin on hän peräti loppunut, ja ei ole ketään tunnettu, joka on helvetistä palannut.
2. Me olemme siis tapaturmaisesti syntyneet, ja menemme pois niinkin emme ikänä oleetkaan olis; sillä hengen vetämys on savu, ja meidän puheemme on kipinä, joka meidän sydämestämme käy.
3. Kun se sammutettu on, niin on meidän ruumiinne pois niinkuin nöhtä, ja meidän henkemme katoo niinkuin löyhkä.
4. Ja meidän nimemme tulee ajan jälkeen unhotetuksi, ja ei yksikään ajattele, mitä me tehneet olemme; meidän elämämme menee niinkuin pilvi, ja katoo niinkuin sumu, joka auringon paisteelta ajetaan pois, ja hänen palavuudellansa hajoitetut on.
5.Meidän aikamme on niinkuin varjo, ja kuin me tulemme pois, niin ei tulla jälleen; sillä on niin päätetty§, ettei yksikään pidä tuleman jälleen.
6. Niin tulkaa siis, ja eläkäämme hyvästi, niin kauvan kuin me taidamme ja nautitkaamme elämäämme niin kauvan kuin me nuoret olemme.
7. Me tahdomme täyttää meitämme parhaalla viinalla ja voiteella, älkäämme unhoittako kevätkukkasia;
8. Kantakaamme seppeleitä nuotista kukkasista, ennenkuin ne lakastuvat.
9. Älköön yksikään olko osatoin meidän röyhkeydestämme, että joka paikassa kuulla saatasiin, kuinka me olemme iloiset olleet; sillä ei tämä tästä muuta ole kuin tämä.
10. Ahdistakaamme köyhää vanhurskasta ja älkäämme säästäkö leskiä eli ijällistä miestä, älkäämme lukua pitäkö vanhain harmaapäiden nuhtelemisesta.
11 Kaikki, mitä me tehdä taidamme, pitää oikein oleman; silla joka ei taida tehdä, mitä hänen mielessänsä on, ei hän mitään maksa.
12. Väijykäämme vanhurskasta, sillä hän tekee meille paljon vaivaa, ja asettaa itsensä meidän töitämme vastaan, ja nuhtelee meitä, että me syntiä teimme lakia vastaan, ja soimaa meidän menomme synniksi.
13. Hän sanoo tuntevansa Jumalan, ja kehuu, että hän on Jumalan poika.
14. Ja nuhtelee, mitä meidän sydämessämme on.
15. Työläästi me voimme hänen nähdä; silla ei hänen elämänsä sovi muiden kanssa, ja hänen menonsa on peräti vastahakoinen.
16. Hän pitää meitä tyhminä, ja välttää teitämme niinkuin saastasuutta, ja sanoo vanhurskaille viimein hyvin käyvän, ja kehuu, että Jumala on hänen isänsä.
17. Niin katsokaamme siis, jos hänen sanansa ovat todet, ja koetelkaamme, mikä loppu hänellä on.
18. Jos hän on totinen Jumalan poika, niin hän häntä auttaa, ja vapahtaa hänen vainomiesten käsistä.
19. Häpiällä ja pilkalla me kidutamme häntä, että me näkisimme, kuinka jumalinen hän on ja ymmärtäisimme, kuinka kärsivällinen hän on.
20. Me tahdomme häntä tuomita häpiälliseen kuolemaan; silloinhan tunnetaan sanoistansa.
21. Senkaltaista he aikovat ja menevät väärin; heidän pahuutensa on heidät sokiaksi tehnyt.
22. Ja ei he tunne Jumalan salaisia neuvoja, eikä ole toivoneet, että pyhä elämä pitää palkan saaman, ja katsovat ylön sen kunnian, jonka pyhäin sielut saaman pitää.
23. Sillä Jumala on luonut ihmisen ijankaikkiseen elämään; ja on hänen luonut kaltaiseksensa.
24. Mutta perkeleen kateudesta on kuolema maailmaan tullut, ja ne, jotka hänen puoltansa pitävät, auttavat myös itsensä siihen.- armonoppilas
Kuinka taidettiin Kristuksen kärsimys tuolla muotoa edeltä ennustaa, ellei se tapahtunut Jumalan Hengen vaikutuksesta. Jos se tapahtui Jumalan Hengen vaikutuksesta, niin siinä on vahva kirjallinen todistus Jumalasta.
- armonoppilas
Juuri siksi monista ihmisistä on tullut ateisteja tai muuten suruttomia:
"heidän pahuutensa on heidät sokiaksi tehnyt."(21.)
"eikä ole toivoneet, että pyhä elämä pitää palkan saaman"(22.)
Kristuksen pyhän elämän perusteella Jumalan lapset saavat kerran iankaikkisen palkan taivaan ilossa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341954Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28919- 69863
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259736Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64722- 10704
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132678- 26656
- 78656
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.204647