Mitäs sitten?

Lapsenlapset tarjotaan usein isovanhemmille yökylään, ehkä pitemmäksikin ajaksi, sehän on näiden ketjujen punainen lanka.
Asiasta sitten ollaan monta mieltä, hyvä vai huono hoito, viihtyykö lapsi/isovanhempi, kuka maksaa ja mitä jne.

Kasvatuksesta sen sijaan ei ole mitään mielipidettä, vaikka asenteet vuosikymmenten kuluessa ovat muuttuneet monin tavoin.
Miten lasten tulee käyttäytyä mummolassa. Omille lapsille mummo on opettanut ehkä ankarallakin tavalla monia käytötapoja ja siisteyskasvatusta. Järjestyksenpitoa, vaatehuoltoa.
Rahat ovat olleet vähissä, lautanen on aina syöty tyhjäksi, uusia vaatteita ei saanut kuin pari kertaa vuodessa, kotitöitä oli paljon, apua keittössä vaadittiin moniin pikkuasioihin.
Lukeminen oli laiskuuden merkki, kovaääniset leikit leikittiin pihassa, sisällä oltiin hiljaa ja "kunnolla."

Tämä tietysti vain esimerkki, vaikka monelle aikuiselle tuttua.

Jos ja kun mummo jatkaa omia kasvatusmetodejaan lastenlasten kohdalla, mitä mieltä ovat siihen vanhemmat? Varsinkin, jos mummo rankaisee tottelemattomuudesta? Toveruus lapsen kanssa on monille isovanhemmille aivan outo asia. Aikaisempina aikoina lasten ja vanhemmpien välillä oli ehdoton kuilu, jonka ylittämistä ei edes yritetty. Päätökset teki aina aikuinen, lapselta kysymättä.
Entäs jos tämä jatkuu lastenlasten kohdalla?

Miten lapsi alistuu aivan toisenlaiseen kasvatukseen kuin kotona?
Jos hän kokee isovanhempien asenteet liian jyrkiksi ja erilaisiksi kuin mihin on tottunut, eikö lapsi stressaannu ja hätäänny, koska harvoin lapsi haluaa olla hankala. Uhmaikäinen on eri asia, mutta jo koulua käyvä lapsi on itsenäisempi ja omatoimisempi kuin mihin aikaisemmin oli totuttu.
Tunteeko lapsi olevansa väärinymmärretty.

Olisi mielenkiintoista kuulla jonkun lapsen näkemys alituisesta isoäitilässä olemisestaan ja niistä hankaluuksista, joita vuosikymmenien ikäero auttamatta tuo.
2200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Nythän on niin, että kyllä me isovanhemmat ihan mainiosti olemme pysytelleet ajan tasalla ja tiedostamme kasvatusmenetelmien - kaikeksi onneksi - muuttuneen, seuraamme alan kirjallisuutta ja olemme päivittäneet omat ajatusmallimme.

Toveruus ja lämpimät suhteet lapsenlapsiin ovat luonnollisia asioita. Kasvatusvastuu on ja sen kuuluu olla vanhemmilla. Heidän periaatteidensa mukaan mennään Mummolassa, muistaen kuitenkin, että Mummolassa on Mummolan säännöt ja silti hyvät käytöstavat pysyvät kunniassa. Tarvittava, turvallisuudentunteen takaava auktoriteetti saavutetaan aina ainoastaan kunnioituksella, ei käskyttämällä tai pelolla.

Vuosikymmenten ikäero ei auttamatta tuo hankaluuksia, vaan on parhaimmillan rakentava silta yhden sukupolven ylitse ja suuri mahdollisuus vaihtaa ajatuksia, kokemuksia ja mielipiteitä sekä näin rikastuttaa lastenlasten ja isovanhempien elämää!

Äänestä
  • Hienosti sanottu! Kiitos!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sopeutumattomat kirjoitti:

Lapsenlapset tarjotaan usein isovanhemmille yökylään, ehkä pitemmäksikin ajaksi, sehän on näiden ketjujen punainen lanka.
Asiasta sitten ollaan monta mieltä, hyvä vai huono hoito, viihtyykö lapsi/isovanhempi, kuka maksaa ja mitä jne.

Kasvatuksesta sen sijaan ei ole mitään mielipidettä, vaikka asenteet vuosikymmenten kuluessa ovat muuttuneet monin tavoin.
Miten lasten tulee käyttäytyä mummolassa. Omille lapsille mummo on opettanut ehkä ankarallakin tavalla monia käytötapoja ja siisteyskasvatusta. Järjestyksenpitoa, vaatehuoltoa.
Rahat ovat olleet vähissä, lautanen on aina syöty tyhjäksi, uusia vaatteita ei saanut kuin pari kertaa vuodessa, kotitöitä oli paljon, apua keittössä vaadittiin moniin pikkuasioihin.
Lukeminen oli laiskuuden merkki, kovaääniset leikit leikittiin pihassa, sisällä oltiin hiljaa ja "kunnolla."

Tämä tietysti vain esimerkki, vaikka monelle aikuiselle tuttua.

Jos ja kun mummo jatkaa omia kasvatusmetodejaan lastenlasten kohdalla, mitä mieltä ovat siihen vanhemmat? Varsinkin, jos mummo rankaisee tottelemattomuudesta? Toveruus lapsen kanssa on monille isovanhemmille aivan outo asia. Aikaisempina aikoina lasten ja vanhemmpien välillä oli ehdoton kuilu, jonka ylittämistä ei edes yritetty. Päätökset teki aina aikuinen, lapselta kysymättä.
Entäs jos tämä jatkuu lastenlasten kohdalla?

Miten lapsi alistuu aivan toisenlaiseen kasvatukseen kuin kotona?
Jos hän kokee isovanhempien asenteet liian jyrkiksi ja erilaisiksi kuin mihin on tottunut, eikö lapsi stressaannu ja hätäänny, koska harvoin lapsi haluaa olla hankala. Uhmaikäinen on eri asia, mutta jo koulua käyvä lapsi on itsenäisempi ja omatoimisempi kuin mihin aikaisemmin oli totuttu.
Tunteeko lapsi olevansa väärinymmärretty.

Olisi mielenkiintoista kuulla jonkun lapsen näkemys alituisesta isoäitilässä olemisestaan ja niistä hankaluuksista, joita vuosikymmenien ikäero auttamatta tuo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu