Moikka! Onko täällä hiukan nuorempaa sukupolvea jolla on diagnosoitu paniikkihäiriö? Olin 14-vuotias eli -98 vuosimallia. Masennusta ollut yhdeksänvuotiaasta asti ja paniikkihäiriö tullut 12-vuotiaana. Millaista kokemusta?
Lääkkeitä saan. Cipralex 10 mg on se tukikeppini tällä hetkellä.
Oireita mulla on hikoileminen, pulssin kiihtyminen, ahdistus, raajojen hallinnan menettäminen, pelko sekoamisesta, paljon hyperventilointia, hirveän selvä tärinä ja vapina ja shokkitila. Kuoleman pelko ja järjen menetys myös yleisiä.
Millaisia kokemuksia teillä on kouluissa? Minun varalleni on tehty erikoisjärjestelyjä, mm. eri ruokailuaika jotta saan mennä yksin syömään, suurissa salissa pidettävissä asioissa saan olla parvella tai ei tarvitse tulla ollenkaan, ahdistuksen iskiessä erityisopettajan pieneen luokkaan yms. Oma luokkani on todella suvaitsevainen ja mahtava, sillä luokallamme on paljon fyysisiä sairauksia, mutta olen ainoa psyykkisellä.
Ainoa kamala asia on se, että en voi tehdä normaaleja asioita, kuten musikaalisena ihmisenä ja absoluuttisen sävelkorvan omistavana en voi mennä konsertteihin, vaan pitää tyytyä omaan laulamiseen, kitaran, rumpujen ja pianon soittoon. Ne ovat apukeinoni paniikkihäiriössä.
Mutta haluan tosiaan sanoa, että siitä kaikesta voi selvitä! Taistelen yhä omaa tietäni läpi enkä tosiaan tiedä kuinka kauan siinä kestää, mutta positiivisena ihmisenä teen parhaani. Te olette kaikki oikeita aarteita! Muistakaa, älkää luovuttako! Maailma on loistava paikka juuri teidän takianne! ((:
Lääkkeitä saan. Cipralex 10 mg on se tukikeppini tällä hetkellä.
Oireita mulla on hikoileminen, pulssin kiihtyminen, ahdistus, raajojen hallinnan menettäminen, pelko sekoamisesta, paljon hyperventilointia, hirveän selvä tärinä ja vapina ja shokkitila. Kuoleman pelko ja järjen menetys myös yleisiä.
Millaisia kokemuksia teillä on kouluissa? Minun varalleni on tehty erikoisjärjestelyjä, mm. eri ruokailuaika jotta saan mennä yksin syömään, suurissa salissa pidettävissä asioissa saan olla parvella tai ei tarvitse tulla ollenkaan, ahdistuksen iskiessä erityisopettajan pieneen luokkaan yms. Oma luokkani on todella suvaitsevainen ja mahtava, sillä luokallamme on paljon fyysisiä sairauksia, mutta olen ainoa psyykkisellä.
Ainoa kamala asia on se, että en voi tehdä normaaleja asioita, kuten musikaalisena ihmisenä ja absoluuttisen sävelkorvan omistavana en voi mennä konsertteihin, vaan pitää tyytyä omaan laulamiseen, kitaran, rumpujen ja pianon soittoon. Ne ovat apukeinoni paniikkihäiriössä.
Mutta haluan tosiaan sanoa, että siitä kaikesta voi selvitä! Taistelen yhä omaa tietäni läpi enkä tosiaan tiedä kuinka kauan siinä kestää, mutta positiivisena ihmisenä teen parhaani. Te olette kaikki oikeita aarteita! Muistakaa, älkää luovuttako! Maailma on loistava paikka juuri teidän takianne! ((:
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itsellä oli ensimmäinen kohtaus juuri tuon ikäisenä, samoin tyttärelläni vm 94, mitään ihme traumja ei ole vaan ns kova sukurasitus. Toivotan sinulle jaksamista olojesi kanssa, näin kymmeniä vuosia kokeneena, älä pelkää oireitasi ja koittakaa nuoret pärjätä! Puhukaa rohkeasti keskenänne, sekin nykyään on helppoa!
Itselläni on paniikki-ahdistuneisuushäiriö, 17v olen tällä hetkellä. Sekoamisen- ja kontrollin menettämisen pelkoa, pakko-oireisia ajatuksia, jotka saattavat ahdistaa paljonkin, huimausta, suun kuivamista, kummallinen "lentoonlähtemisen" tunne, vapinaa, kouristuksia, sydämen tykytystä, näön kanssa on ollut kohdistusongelmia, vieraantumisen tunnetta itsestäni, kauhuajatuksia jne.
Kyllä tämän kanssa olen pystynyt elämään suhteellisen normaalia elämää, vaihtelee paljonkin. Tulee voimakkaimmin usein varsinkin illalla kun on hiljaista ja olen yksin. Nuo pakkoajatukset voivat olla varsin kummallisia ja yleensä jokseenkin väkivaltaisia. Olen alkanut välttelemään käytännössä kaikkia ahdistavia asioita kuten ikäviä uutisia, kauhu- ja toimintaleffoja jne. Kaikista tärkeintä on, että löydät tukea läheiseltä. Puhuminen auttaa huomattavasti. Kyllä näiden kanssa oppii elämään.